.

.

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Uuden arjen kuulumisia


Long time no write. Näin nopeasti ei ole kolme viikkoa kulunut ainakaan kolmeen vuoteen. Työssä käyvän ihmisen ajanlaskussa on aivan eri kaava kuin kotiäidillä.

On maanantaiaamu. Sitten yhtäkkiä ollaankin jo keskiviikkoillassa. Ja hupsis; perjantai-iltapäivä koittaa. Kaupan kautta kotiin ja rentoa viikonlopun aloitusta viettämään. Että jaksaa sitten lauantaina tehdä viikon edestä kotitöitä, pyykätä ne seitsemän koneellista. Ja kappas, taas ollaan kohta maanantaissa.

Kolmen vuoden hoitovapaan jälkeen työarki on ollut piristysruiske. Uusia asioita, uusia ihmisiä, uusia paikkoja. Paljon myös ennestään tuttua ja vyöryllä mieleen palaavia asioita. Jonkinlainen paluu kokonaiseksi, sillä työidentiteetti on aika iso osa elämää sittenkin. Ehkä sen merkitys myös korostuu näin pitkän tauon jälkeen.



Olen nauttinut työmatkojen rentoudesta. Ajatella, että minulla on omaa aikaa autossa reilun tunnin verran joka päivä. Näin uutuudeltaan tuo on tuntunut erityisen mukavalta. Lempimusiikkia nappulat kaakossa, eikä yhtään jupinaa takapenkiltä. Jos vain jonakin iltana ehtisin kirjastoon maksamaan itseni vapaaksi lainauskiellosta, niin lainaisin vielä äänikirjan automatkoja varten. Joku ruotsalainen dekkari virittäisi sopivan jännästi uuteen päivään.



Minua varoitettiin ennen töihin paluutani, että työarjessa aika ei riitä sitten mihinkään. Sen olen kyllä jo huomannut. Minun aikani ei ole riittänyt oikein mihinkään sellaiseen, mitä en ihan viimeisen päälle halua tehdä tai mitä on koe aivan välttämättömäksi. Aika on uudessa arjessakin riittänyt ulkoiluun, juoksulenkkeihin, Pokemon-jahtiin ja pikanokosiin olohuoneen lattialla.

Aika ei ole riittänyt ihan jokaiseen vanhempainiltaan, kauppareissuun, siivoiluun, pyykkäykseen tai pihatöihin. Nyt voi priorisoida hyvällä omatunnolla. Kotona ollessa oli tekosyyt vähissä, ja siihen jo kyllästyin.

Lapsille työarkeni on ollut iso muutos, joten olen yrittänyt näinä viikkoina panostaa lasten kanssa vietettyyn aikaan. Onneksi on superosallistuva mies ja tukiverkkoja. Ettei kaikki lasten hyvä ole itsestä kiinni.



Tässä postissa on kuvituksena sunnuntaiulkoilua parin viikon takaa. Nythän metsässä on jo vähän enemmän ruskan sävyjä. Syksy on aina ollut minun vuodenaikani. Tunnen itseni energiseksi. Nautin kirpeytyvästä kelistä ja alati muuttuvista sävyistä ulkona. Kamerassa olisi paljon kauniita kuvia, sillä kuvien ottamiseen ei aikaa mene. Toinen onkin saada ne tänne blogiin asti.

Blogi päivittyy jatkossakin, mutta tahdista en tiedä. Koen tässä uudessa tilanteessa, että nyt erityisesti pitää olla perheelle läsnä eikä huudella puolihuolimattomia vastauksia tietokoneen takaa.



Nopeatempoista Instagramia olen päivittänyt ahkerasti myös näinä hiljaisina blogiviikkoina. Sieltä löytyy kuvia mm. eiliseltä reissulta Vaihmalaan, kun kävimme äidin kanssa juhlistamassa syntymäpäiviä. Söimme kauniisti kootut annokset saaristolaisleivällä ja savujuustolla kuorrutettua possunniskaa, joka tarjoiltiin parsa-kantarellipyttipannun kanssa. Ihania makuja. Mutta vähän harmitti, kun annoksen liha oli jäänyt liian kylmäksi.

Olen myös innostunut kokeilemaan Instagramin uutta Stories -ominaisuutta, joka on todella matalan kynnyksen tapa julkaista videoita. Nyt ymmärrän, miksi moni blogiystävä hurahti toissa vuonna Snapchatiin. Oletko sinä jo kokeillut Instan tarinoita?


Mukavaa ja energistä syyskuun loppua kaikille lukijoille!

Terveisin Katja

Instagram-sivuni löydät TÄÄLTÄ.  Nainen Talossa on myös Facebookissa. Voit tykätä blogin sivusta ja tilata päivitykset TÄÄLLÄ. 

lauantai 3. syyskuuta 2016

Loviisan Wanhat Talot


Viimeisiä viedään. Kolmen vuoden hoitovapaa päättyi, ja maanantaina kotiäidistä kuoriutuu työssä käyvä uraäiti. Muutos on jo odotettu, ja uskon kaiken lutviutuvan vielä hyväksi ja elämän osa-alueiden löytävän sopivan balanssin.

Lapset ovat jo osoittaneet kiitettävää reippautta. Kuopus on kunnostautunut päiväkodissa. Hän osasi ajoittaa ensimmäisen aamun raivarit mukavasti kotieteiseen, ja päiväkotiin mentiin sivistyneesti. Koulupojilta on lisäksi havaittu aivan uutta oma-aloitteisuutta. Myös sellaista toivottavaa.

Ehkä palaan elämänmuutostunnelmiin blogissa vielä myöhemmin. Mutta nyt juttua kesän viimeisestä road tripistä. Luvassa on taas kuvatulva.



Ajelimme viime sunnuntaina ystävän kanssa Loviisan Wanhat Talot -tapahtumaan. Kannatti istua autossa kaksi kertaa kaksi ja puoli tuntia. Siinä ehti vaihtaa kaikki patoutuneet kuulumiset ja puhua maailman taas piirun verran lempeämmäksi ja ymmärrettävämmäksi paikaksi. Itse kohteessa oli juuri meille sopivaa nähtävää, sillä kumpikin asumme vanhassa talossa, ja ystäväni jopa kahdessa.



Loviisan Wanhat Talot -viikonloppuna yleisö pääsee tirkistel... ihastelemaan aitoja koteja Loviisan vanhoissa taloissa. Miten persoonallisia asuntoja ja sisustuksia siellä onkaan!

Kaikki asuntomessutalojen steriiliyttä ja modernia minimalismia arvostelevat voisivatkin suunnata katseensa Loviisaan. Siellä ei vähemmän ole enemmän, vaan kaikkea on runsaasti ja vielä vähän päälle.



Tuollainen runsaus viehättää minua helposti muiden kodeissa, vaikka itse kaipaan kodin sisustukseen selkeyttä ja väljyyttä (siivoushelppoutta). KonMaritus ei varmaankaan ole saanut Loviisassa vielä kovin suurta jalansijaa. Tai sitten näissä vanhoissa taloissa vain oikeasti rakastetaan tavaraa. Ja kyllähän runsas tyyli taloihin sopii. Uskon, että näissä asuu ahkeraa ja kotiaan rakastavaa väkeä. Kotirakkaus välittyy välittömästi.



Monissa kodeissa oli sisustettu kukilla hyvin viehättävällä tavalla. Vanhat lasipurkit saavat minut aina puolelleen. Ja pelargoniathan kuuluvat vanhojen talojen ikkunalaudoille.



Vanhat kodit olivat useimmiten aika värikkäitä. Jotain hyvin vaaleaa ja valkoromanttista silti löytyi. Valkoiset pitsit ja koukerot olivat joskus minunkin kotihaaveissani. Mutta sitten tuli elämä ja kolme poikaa. Maku muuttui, kun käytäntö saneli. Loviisassa valkoista oli helppo ihastella.




Kekseliäistä sisustuksista saattoi saada ideoita. Ystäväni nappasi idean kolmen varjostimen kattovalaisimesta. Yhdellä monista pihakirppispöydistä myytiin juuri sopivat minivarjostimet. Ei tullut hukkareissu siinäkään mielessä. Itse pidättäydyin hankinnoista. Minä toistaiseksi vielä vähän KonMaritan.



Itse sain vahvistusta pompom-ihastukseeni. Voisin myös repiä vanhan luontokirjan ja tapetoida sillä portaikon. Tai voisin ainakin teettää moisen pikkutarkkuutta vaativan homman jollakulla.



Mukavaan tapahtumaan kuuluu tietysti mahdollisuus nauttia ihania makuelämyksiä. Kuninkaanlammen koti ja puutarhakahvila oli niin ihastuttava paikka, että siellä kengänpohjakin olisi maistunut taivaalliselta ihan pelkän miljöön vuoksi. Todettakoon nyt kuitenkin, että tarjotut paakkelssit olivat myös vertaansa vailla.




Onneksi lähdettiin Loviisaan asti taloja katselemaan. Hyvässä seurassa kauas ei edes ole kovin pitkä matka. Onko Loviisan Wanhat Talot sinulle tuttu tapahtuma?

Terveisin Katja

Instagram-sivuni löydät TÄÄLTÄ.  Nainen Talossa on myös Facebookissa. Voit tykätä blogin sivusta ja tilata päivitykset TÄÄLLÄ.  

lauantai 27. elokuuta 2016

Maailmanperintömatkailua Merenkurkussa


Nyt tulee juttua (ja melko liuta kuvia) yhdestä kesän parhaasta päivästä. Sellaisena olen hehkuttanut kuukauden takaista kesälomareissua Merenkurkun saaristoon Unescon maailmanperintöalueelle. Tuolla retkellä kaikki vaan meni niin kuin Strömsössä. Oltiinhan sielläpäin.

Merenkurkun maailmanperintö on ollut nyt juhlavuotensa takia tapetilla ja varsin arvovaltaisenkin mielenkiinnon kohteena. Muutama viikko sitten Sauli Niinistö ihaili näkötornissa noita samoja maisemia.


Björköbyn Svedjehamn on kalastajakylä maailmanperinnön sydämessä. Sinne on noin 40 kilometrin matka Vaasasta. Puolimatkassa ylitetään Raippaluodon silta, joka on Suomen pisin silta ja komea näky jo itsessään.

Svedjehamnissa voi nähdä millaisia vaikutuksia maan kohoamisella on luontoon. Näkötornista avautuvat upeat maisemat moreeniselänteelle, joka todistaa jääkauden voimaa.



Merenkurkussa on tarjolla eri mittaisia vaellusreittejä upeissa maisemissa. Onnekas voi nähdä patikoidessaan merikotkan. Me teimme Svedjehamnista reilun viiden kilometrin patikkaretken, jonka lapsetkin jaksoivat aamupalan ja matkan varren mustikoiden voimin ilman vastarintaa. Saimme kuopusta varten lainaksi rinkan, joka oli loistovehje paikoin hyvin juurrakkoisella kivipolulla ja pitkospuilla.




Saaristoidyllissä laiduntava ylämaankarja pulahteli välillä mereen uimaan. Lehmät käyskentelivät paikoin aivan luontopolun vieressä, ja tiheiköissä kulkiessa saattoi kuunnella lehmänkelloa ja arvailla mistä seuraava sarvipää putkahtaa. Juuri sopivan villiä ja jännittävää kaupunkilaislaps...äidille.



Luontopolun maisemat vaihtelivat merenrannasta metsikköön, karuun kivikkoon, niittyihin ja peltoihin. Silmä lepäsi luonnossa, idyllisissä ranta-aitoissa ja kalastusverkoissa. Heinäkuinen aurinko ja helle tekivät kaikesta tietysti aivan hulppeaa, mutta tuonnehan sopii ehdottomasti myös syksy. Millainen tuoksu, tuuli ja väritys pian olisikaan? Menkää te katsomaan, sillä minä tuskin ehdin enää toista kertaa tänä vuonna.

 

Kuopus sivisti meitä lukemalla innokkaasti kaikki opastaulut. Ruotsikin sujui. Itse asiassa taisi olla jotain ruotsinsukuista koko selostus. Veikkaan että Närpiön murretta, kun en 20 vuotta vanhalla laudaturillakaan oikein mitään ymmärtänyt.

Palkitsimme reippaat lapset ja itsemme patikkaretken päätteeksi pitkällä pulahduksella Svedjehamnin uimarannalla. Kalastajakylästä löytyi ihanan siisti ja rauhallinen ranta. Ja merivesi paljon lämpimämpää kuin kotijärvessä!




Retken tuonne olisi voinut tehdä hyvin Vaasasta käsin. Mutta me yövyimme Björköbyssä. Idyllinen Merenkurkun Majatalo tarjosi elämyksellisen ja verrattain edullisen majoituksen piha-aitassa ja sopi hyvin rennoksi kesäyöpymiskohteeksi lapsikatraalle.



Nukkuma-aittaan mahtui hyvin yöpuulle ja kauniisti laitetussa pihassa oli lapsille tarjolla tekemistä trampoliinista pallopeleihin. Grillasimme nuotiopaikalla iltapalat ja juttelimme mukavia majatalon ystävällisen emännän ja muiden yöpyjien kanssa.


Majatalon viehättävässä salissa tarjoiltiin aamupala, josta löytyi jokaiselle jotain erityisherkkua. Majatalomajoitus oli kivaa vaihtelua hotelliketjuille, ja paikka jäi elävästi lastenkin mieleen. Vieläkin muistelevat kuinka syvälle mutaan jalka litsahti trampoliinin vieressä ja miten pitkään jaksoivat aitassa unta odottaa.

 
Minun muistoihini on kaiken luontoelämyksen ja maisemien ohella jäänyt se mukava tunnelma, joka reissulla oli. Koko sakki oli jotenkin erityisen lauhkealla tuulella. Patikoinnilla ja maalaismaisemalla on selvästi positiivisia vaikutuksia energisiin poikalapsiin ja heidän paikoin ylivirittyneisiin vanhempiinsa. Yhtään ei (minua) harmita, että tänä vuonna kesälomalla jäivät kieputinhuvipuistot koluamatta.

Oliko sinun kesässäsi jokin kohokohta?

Lisätietoa Merenkurkusta täältä.

Terveisin Katja

Instagram-sivuni löydät TÄÄLTÄ.  Nainen Talossa on myös Facebookissa. Voit tykätä blogin sivusta ja tilata päivitykset TÄÄLLÄ.  

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Ajatuksia bloggaamisesta. Miksi bloggaan?


Moni blogiystäväni on nyt pohtinut bloggaamista teksteissään. On kirjoitettu paljon sellaista, minkä minäkin allekirjoitan. On nyökytelty tämän harrastuksen antoisuutta. Kiitelty blogimaailman sosiaalista vuorovaikutusta ja blogitapahtumien tuomaa piristystä.

On todettu, että bloggaaminen on hyvin opettavaista. Tämän harrastuksen myötä pysyy kiinni ajan ilmiöissä. Voi saada vinkkejä matkailuun, kokkailuun, lastenkasvatukseen, harrastuksiin, arkeen ja juhlaan. Oppii kirjoittamisesta, valokuvauksesta, tietotekniikasta, toisista ihmisistä, elämäntavoista ja ajatusmaailmoista. Oma näkemys laajentuu.



Samalla oppii tuntemaan itsensä paremmin. Kirjoittaessa ja toisten juttuja lukiessa tulee jäsenneltyä ajatuksia; millainen minä olen, miten ajattelen, mistä pidän ja mikä on minun tyylini.

Moni haluaa säilyttää blogijutuissaan positiivisen sävyn. Se on järkevää, sillä blogin tyyli vaikuttaa kirjoittajankin mielialaan.


Blogin julkisuus paksuntaa nahkaa. Bloggaaja ei voi liikaa välittää muiden mielipiteistä. Oman blogin takana täytyy voida seistä. Bloggaaja ei saa välittää siitäkään, että harrastusta saatetaan vähätellä tai kummastella.

On aika yleistä, että blogia luetaan vähän salaa. Blogin pitäjälle ei haluta paljastaa, että blogi kiinnostaa. Toisaalta blogi voi tuoda elämään aivan uusia ihmisiä. Bloggaajien oman yhteisön lisäksi blogin kirjoittaja saattaa saada ajatuksilleen tukea ja haastettakin myös hyvin yllättäviltä tahoilta. Palaute voi olla hyvin mieltä kohottavaa ja uutta luovaa.

Kaikenlainen julkinen toiminta saattaa ärsyttää ihmisiä. Blogi voi siksi vaikuttaa myös negatiivisesti ihmissuhteisiin. Vaikka miten sanansa ja kuvansa asettaisi, tulkinta on aina riippuvainen yksittäisen lukijan kokemusmaailmasta ja elämäntilanteesta.



Nainen Talossa -blogi lähti liikkeelle neljä vuotta sitten halusta tallentaa elämän kauniita hetkiä ja kivoja kokemuksia. Halusin myös verestää kirjoitustaitojani ja kehittää visuaalisuuttani. Minua viehätti mahdollisuus oppia ja tehdä jotain aivan uutta ja nykyaikaista. Yksi taustatekijä blogin aloittamiseen oli se, että en halunnut spämmätä Facebookissa, missä nykyään vain harva on aktiivinen. Ajattelin, että blogiin varmasti löytävät ne, joita julkaisuni aidosti kiinnostavat.

En ole kokenut tarvetta rajata aiheitani, vaan blogi on elänyt eri elämänvaiheissa ja kiinnostuksenkohteissani mukana. Matkan varrella olen aiemmin kirjoitellut enemmän taloon ja kotoiluun liittyviä juttuja, kun taas viimeisen vuoden aikana minua on blogista päätellen viehättänyt enemmän kaikenlaiset arjen irtiotot. Siitä voikin helposti päätellä, että pitkän hoitovapaan myötä alkaa kotiseinät jo olla nähty. Myönnän, että kotoilu vaatii jo vaihtelua.







Tämän jutun kuvituksissa on jälleen tuota vaihtelua. Olimme lauantai-iltana Tampereen Pyhäjärvellä sisävesiristeilyllä. Siellä tarjottiin maistuva illallinen. Jazzahtava taustamusiikki kohotti risteilytunnelmaa. Sää selkeni juuri sopivasti illaksi, ja saimme ihastella laivan ikkunoista ja kannelta illan punertamia rantamaisemia.

Minulla oli illallisristeilyllä ylläni alennusmyyntilöytö Lindexiltä. Holly & Whyte -malliston vihreä neulejakku sopi tyyliltään risteilyteemaan. Jakku onkin yksi tämän hetken lempivaatteistani. Niin pehmoinen päällä ja niin hyvä vihreä.


Tämä postaus olkoon samalla haastevastaukseni Blogini tarina -haasteeseen jonka sain jo talvella useammaltakin blogiystävältä. Olen pahoillani, kun en millään muista ketä kaikkia pitäisi haasteesta kiittää. Haastevastaus on kuitenkin kai parempi näin myöhään kuin ei milloinkaan.

Herättikö bloggaamisaihe sinussa ajatuksia? Oletko miettinyt miksi sinä bloggaat tai miksi et?

Terveisin Katja

Instagram-sivuni löydät TÄÄLTÄ.  Nainen Talossa on myös Facebookissa. Voit tykätä blogin sivusta ja tilata päivitykset TÄÄLLÄ.