.

.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Kelloköynnös


Kelloköynnös kaunistaa talon sisäänkäyntiä jo toista syksyä. Lapset ovat keväällä mummulassa kylväneet siemenestä kelloköynnöksen purkkeihin. Mummun aurinkoisella parvekkeella taimet ovat kasvattaneet ensin hentoa varttaan. Meillä taimet on istutettu kesäkuulla pihalle vanhaan puiseen saaviin, jossa ne ovat ensin kiipineet pajutikkuja pitkin. Myöhemmin varret on nosteltu hakemaan tukensa heinäseipäiltä. Lopputulos on heinäseipäineen kaikkineen varsin näyttävä. Kasvi vaihtaa vieläpä ihanasti väriään aina vaan punertavaan syksyn edetessä.

Tänä vuonna kelloköynnös on jaksanut kukkia muutamia kelloja kerrallaan. Tuossa aivan alimpana on välähdys viimevuotisesta kelloköynnöksestä, joka teki valtavat määrät kauniita kelloja. Viime syksy olikin tätä lämpimämpi ja köynnös ainakin kaksi kertaa nykyistä rehevämpi. Tällaisenaankin kuitenkin todellinen syyspihan kaunistus. Kelloköynnös taitaa jäädä perinteeksi tähän taloon. Ehkäpä lapset ja mummu kylvävät taas keväällä siemenet ensi syksyn iloksi.
 



2 kommenttia:

  1. Löysinpäs ihanan blogin varsinaisesta tarinoiden talosta! Vanhoissa taloissa on aina ollut mielestäni jotain niin kiehtovaa, vaikken itse saakaan nyt vanhassa asua...Onpa kaunis kelloköynnös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kaunis! Oikein paljon tervetuloa seuraan :).

      Poista

Kiitos kommentistasi!