.

.

maanantai 19. marraskuuta 2012

Joulukortin korvike


Viime viikolla työreissulla ihailin Helsingissä Stockmannin edustan joulutunnelmaa. Tavarataloon sisälle en halunnut, vaan valitsin mieluummin aikaisemman kyydin kohti kotia. Olen huomannut, että kotoilua pitää olla täynnä tietty kiintiö ennen kuin minua huvittaa ostosreissut ja muut houkutukset. Kiintiössä on syksyn ajalta vajausta, joten kotiin on aina kiire.


Liekö jouluvalojen vaikutusta, kun tein ensimmäisiä jouluaskarteluja viikonloppuna. Viime vuonna annoin osalle ystävistä joulukortin korvikkeena kynttilätervehdyksen. Kynttilänippuja sidoin nyt uudelleen ja toivonkin muistavani kenelle en ole samanlaista kortinkorviketta vielä ojentanut.

Nipussa on pari kruunukynttilää ja karkkikeppi. Vyötteeksi jouluista paperia ja sidontaan monikäyttöistä juuttinarua. Nippuja on kaunis säilyttää lasipurkissa myös joulukoristeena ja pikkumuistamisten hätävarana.


Lumivalkoista talvea odotellessa sillan valot tuovat loistetta pimeyden keskelle. Mustana ovat viime päivät olleet, ihan mielessä asti. Nyt onneksi tuntuu, että marraskuusta selvitään kyllä. Ei aivan vaurioitta, mutta selvästi kirkkaampaa valoa kohti kuitenkin. Joskus pitää olla ihan pimeää ennen kuin kunnolla kirkastuu.


Voimia viikkoon lukijoilleni!

Terveisin Katja

14 kommenttia:

  1. Ihana idea tuo kynttilänippu. Ei tämä synkeän musta marraskuu ole ainakaan omiaan piristämää mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piristystä pitää hakea jostain....vaikka tällaisesta kivasta näpertelystä :).

      Poista
  2. Tosiaan ihana idea tuo kynttilänippu, vaihtelua kortteihin tai jopa kukkasiin ja onhan myös itsetehtyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsetehtyä, eikä tarvi edes olla kummoinen käsityöihminen ;).

      Poista
  3. Hei vaan :)
    Mukava kun löysit blogiini, ja jätit niin mukavan viestinkin!
    Minä olen nyt täällä vierailemassa ja mielelläni lukijaksi jään :)
    Aika mukava idea on nuo kynttilät :) Minulle kyllä kelpaisi tuollainen joulutervehdys :)
    Itse napsin kuvat meidän tyttösestä ja hauvasta ja niistä sitten askartelen kortteja :) Hauskaa tiistai päivää!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit ja jäät, tervetuloa :). Kuvakortit ovat myös ihania. Jotain omannäköistä on aina kiva antaa ja askartelussa on ajatus mukana.

      Poista
  4. Sinä sitten ehdit napsaista kuvankin joulukuusista, multa meni ohi. Tuo kynttilänippu onkin mukava idea, saahan varastaa ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saat varastaa, hyvät ideat jakoon vaan. Ja saattaa olla että saat jonkinlaisen nipun ihan omaksikin lähempänä joulua ;).

      Poista
  5. Ihania "kortteja", tosi hyvä idea!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!