.

.

perjantai 2. marraskuuta 2012

Kauneudenhoitoa ennen ja nyt


Miehet eivät kysy: "Onko hän viisas?" vaan "Onko hän kaunis?"
Näin opastetaan naista Palmolive-saippuan mainoksessa vuonna 1928. Tuo mainos on Kotiliesi-lehdestä, joka kehystettynä sisustaa talon yläkerran aulatilaa.

"Yhdistäkää älykkyys kauneuteen!"
Mainos kehottaa pesemään kasvot Palmolivella säännöllisesti -"varsinkin ennen makuulle menoa". "Suojelkaa hänen 18-vuotiasta sulouttansa."


Vaan toiset ovat ajat nyt. Eipä tulisi mieleenikään "suojella sulouttani" ja hinkata kasvojani Palmolive-saippualla. Ei ennen eikä jälkeen makuulle menoa :).

Nykynaiselle ei Palmolive riitä, sillä tarjolla on varsinainen voideviidakko. Löysin kylppärinlaatikoita inventoidessani melkoisen kasan naistenlehtien mukana tulleita kosmetiikkanäytteitä. Siitä sitten etsimään uutta ihmevoidetta.

Tutuille tiedoksi, että tulevina viikkoina kasvoillani mahdollisesti esiintyvät muutokset ovat seurausta testereiden käyttöönotosta. Saapa nähdä, tapahtuuko ihme. Ja jos tapahtuu, niin mihin suuntaan!



Tänään minulla oli mahdollisuus nauttia myös toisenlaisesta kauneudenhoidosta, sillä käytin syntymäpäivälahjaksi saamani jalkahoitolahjakortin. Hemmotelluin jaloin ja kevein askelin kävelin tuulentuivertamassa syyssäässä hoitolasta kotiin. Kotona verhosin hienosti lakatut varpaankynteni uudenuutukaisiin villasukkiin.

Perjantai-ilta jatkuu mukavassa seurassa ja lämpöisessä tunnelmassa. Vatsat täynnä herkullista ruokaa seuraamme television musiikkiohjelmaa ja nautimme viikonlopun alkamisesta.

Kiitos paljon kaikille uusille lukijoille ja kiitokset myös kaikista kivoista kommenteista edellisiin postauksiin.


Tunnelmallista pyhäinpäiväviikonloppua!

Terveisin Katja

10 kommenttia:

  1. Hei, huikeasti olet lukijoita saanut, onnea myös heistä <3

    Jalkahoito tekee askeleet niin suloisen kevyiksi, siksi jalkahoitoja on niin mukava tehdä ja myös toki itsekin joskus saada ;)
    Toivottavasti ihosi voi hyvin ja oikea ihmevoide testereiden joukosta löytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari. Iloitsen todella uusista lukijoista. Hienoa, että tänne on löydetty :). Tämänpäiväinen voidekokeilu ei saanut aikaan ihmettä...vielä on parikymmentä pussukkaa jäljellä :D

      Poista
  2. Ihania mietteitä kauneudenhoidosta nyt ja ennen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo vanhat lehdet ovat niin hauskoja...ennen on ollut ihan ihme touhua ;).

      Poista
  3. Kelpaa siinä köllötellä uusissa sukissa jalat hoidettuina! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Ihana tuo Palmoliven mainos :) ei kyllä nykypäivänä pelkällä saippualla kauneutta ylläpidetä, kun jo ajatuskin naaman putsaamisesta saippualla saa naaman kiiristelemään kuivuuttaan. Toisaalta liikakin on liikaa, itse olen kesän jälkeen tietoisesti vähentänyt kosmetiikka- areenalla ja todennut, että vartaloni ei ole kaivannut rasvausta kertaakaan. Myönnän, inhoan suihkun jälkeistä rasvaussessioa, joten se on ollut helppo jättää pois. Jalkahoidon jälkeen jalat on kyllä ihanan keveät! Mukavaa Pyhäinpäivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saippua on tosiaan ihan vihoviimeinen valinta. Kaikenlaista muuta kasvoihinsa kyllä lykkää :).

      Poista
  5. Kiva postaus taas kerran<3
    Meikäläisellä myös tuo rasvaussessio joka suihkun jälkeen, en ole päässyt siitä eroon, kun iho on kuiva kuin korppu :)
    Hyvää Pyhäinpäivää !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne! Itse en tarkene suihkun jälkeen rasvata ja iho kuivaa...

      Poista

Kiitos kommentistasi!