.

.

tiistai 25. joulukuuta 2012

Talon joulua


On hanget korkeat nietokset, 
vaan joulu joulu on meillä!
On kylmät paukkuvat pakkaset
ja tuimat Pohjolan tuuloset,
vaan joulu joulu on meillä!

Talossa on vietetty joulua yhdessä rakkaiden kanssa. Paras joululahja onkin saada koolle kaikki tärkeät ihmiset, nähdä yhdessä lasten riemu ja nauttia pöydän antimista. Kiitollisena kaikesta tästä tunnen olevani hyvin onnekas.

Taloon tuotiin tänä vuonna ihania herkkuja myös lahjaksi (kiitos ystävä, kiitos mummi). Lasipurkkien sisältö hupenee, kun pienet ja vähän isommatkin kädet valikoivat jälkiruokia, välipaloja ja välipalan välipaloja.


Haluan nauttia kaikesta tästä ja viipyä joulun tunnelmassa. Kaivan esiin itseltäni kätkemäni suklaarasian ja vetäydyn sohvalle tutkimaan joululahjaa, jonka ansiosta joskus tulevaisuudessa tässä blogissa voisi olla hieman parempia valokuvia... 

Tarkoituksena on myös katsoa poikien kanssa yhdessä Vaahteramäen Eemelin metkuja televisiosta. Joulupukille pojat kertoivat eilen olleensa puoliksi kilttejä. Eihän se ole poika ensinkään, jolla ei yhtään metkua olisi mielessä. Ja joulupukillekin sen rehdisti voi tunnustaa.



Toivon turvallista kotimatkaa talosta tänään jo lähteneille rakkaille jouluvieraille.

Ihanaa joulun jatkoa kaikille täällä blogissa kävijöille!

Terveisin Katja

19 kommenttia:

  1. Oikein ihanaa joulun jatkoa sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Sisätiloissa jatkamme joulunviettoa. Ulos ei uskalla, kun pakkanen vain kiristyy.

      Poista
  2. Voi miten kauniita kuvia! Lämmintä joulunaikaa teille!

    VastaaPoista
  3. Ensimmäistä kertaa löysin blogiisi. Ihastuin kauniisiin kuviin ja mukavaan tunnelmaan, mikä täältä löytyi. Hyvää joulun ajan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos viestistäsi. Mukava kun löysit tänne ja tervetuloa uudelleen :).

      Poista
  4. Vieläkö tätä kauniimpia kuvia voisi olla , mahtaa olla melkoinen taikakalu tämä joululahjasi ;)
    Hyvää Tapaninpäivää , nautitaan vielä salatuista suklaista ja muista herkuista !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne. Joululahja on taikakalu, jota en osaa vielä käyttää ;). Huomenna sitten paluu pussipuuroon ja niihin syömättä jääneisiin jouluomeniin. Ei asiaa klubilounaalle ihan hetkeen :).

      Poista
  5. Ooo,miten ihanaa! Oikein mukavaa Joulun jatkoa!♥

    VastaaPoista
  6. Ihania joulukuvia. Oi, taisit saada uuden kameran lahjaksi! Kelpaisi tännekin, sillä suututtaa lähteä kuvaamaan New Yorkia kameralla, joka vain temppuilee, eikä ole kuin vuoden vanha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Tuo uusi kamera on sellainen "alkeisjärkkäri". Mutta mun taidot sen kanssa on niin alkeistasoa, että ihmettelen milloin saan sillä kuvia tänne asti. Nämä kuvat on vielä vanhan pokkarin tuotantoa. Täytyy ottaa härkää sarvista ja perehtyä uuden kameran käyttöön...ei vaan ole nuo manuaalit niitä houkuttavimpia opuksia :).

      Poista
  7. Ihania jouluisia fiiliksiä!
    Minäkin ostin joku aika sitten järkkärin ja en kyllä lukenut käyttöohjeita, kummityttö on opastanut "kädestä pitäen" miten kone toimii...
    Testasin muuten nuo minijoulutortut ja hyvin toimivat, kiitos vinkistä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että sain jaettua jotain hyödyllistä :). Taidan laittaa mieheni selvittämään kameran toiminnan ja opastamaan sitten minut ;).

      Poista
  8. Ihania joulun tunnelma kuvia :))
    Hauskat kuvat keksi ja namupurkeista :))

    VastaaPoista
  9. Kiva kun piipahdit meillä, niin löysin tieni tänne :) Kauniita joulutunnelmia on siellä teilläkin! Ja mukavaa uutta vuotta toivottelen myös!

    VastaaPoista
  10. Toivon pian alkavaan uutukaiseen vuoteesi paljon hyvän kosketuksia!

    VastaaPoista
  11. Ihana jouluinen tunnelma välittyy kuvistasi!

    Mukavaa loppuvuotta!

    VastaaPoista
  12. Aino-Kaisa, Teija, tinttarus ja Hanne. Kiitos kaunis. Joulu meni ja nyt on katse jo uudessa vuodessa. Taidan viikonlopun aikana siivota koristukset talteen :).

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!