.

.

perjantai 10. toukokuuta 2013

27 äitienpäiväkukkaa


Klassinen äitienpäivälahja on puolison hankkima ruusu. Meillä on ollut tapana jo muutaman kerran vetää äitienpäiväkukat vähän överiksi. Lahjaruusun sijasta allekirjoittanut kuskataan ennen äitienpäivää puutarhamyymälään ja tarjotaan kanto- ja lastauspalvelu vapaavalintaisille hankinnoille. Kyllä minulle ruusukin kelpaisi, mutta perhereissu puutarhamyymälään alkaa olla saavutettu etu...


Tällä kertaa haalin mukaan valkoisia hortensioita. Terassihortensian saisi joku näppärä talvehtimaankin, mutta en ole moista vielä itse yrittänyt. Aikaisempina kesinä hankitut hortensiat ovat olleet kiitollisia kukkijoita koko kesän ja haluankin hortensian verannalle joka vuosi.


Istutin jo osan hankinnoista ruukkuihin. Muratteja valikoin sekä sisälle että ulkoistutuksiin. Pihasaunan lattia on nyt täynnä pelargonioita, jotka odottavat pääsyä parvekelaatikoihin. Tällä kertaa ajattelin sekoittaa laatikoihin valkoisia ja vaaleanpunaisia pelargonioita muratin seuraksi. Punaisen piharakennuksen seinustalle laitan valkoiset kukat.


Minun myllätessä mullan ja istutusten kanssa, pikkupojat toteuttivat omaa tonkimisviettiään lehtikompostissa. Jokainen löydetystä 20 madosta haluttiin esitellä äidille erikseen. Hienoja olivat, kerrassaan upeita matoja!


Jatkan viikonlopun viettoa kädet mullassa. Toivotaan, että sää suosii puutarhapuuhastelua. Rentouttavia viikonlopun vapaapäiviä kaikille lukijoille!

Terveisin Katja

19 kommenttia:

  1. Olen miettinyt hortensiaa terassille, mutta on jäänyt kokeilematta. Se voisikin olla hyvä valinta, jos kukkii noin kivasti koko kesän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen hortensiaa. Meillä ainakin on menestynyt ja kukkinut läpi kesän. Syksylläkin siitä saa vielä oman ilonsa, kun se kauniisti punertuu.

      Poista
  2. Ihanaan puutarhapuuhastelua ja viikonloppua sinulle ♥ Kauniita kukkia piha tulvillaan :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tämäkin päivä on mennyt pihahommissa. Ihana auringonpaiste :).

      Poista
  3. Ihanat äitienpäivän kukat! Meillä taitaa sataa koko viikonlopun, niin taitaa nuo aloittamani mullokset lainehtia vedessä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei....toivottavasti ennuste ei aivan toteudu. Näillä leveyksillä on ollut oikein kesäistä, suosinut istutushommia. :)

      Poista
  4. Ihanat ostokset, niin on meilläkin perinteenä tuo puutarhamyymäläreissu, ensin mies tuskailee, että mitähän sitä ostaisi ja sitten aivan helpotuksesta huokaisee, kun oivaltaa, että vie puutarhamyymälään :) oikein mukavaa ja aurinkoista äitienpäiväviikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno perinne. Pidetään tästä kiinni. Win-win-tilanne kaikille osapuolille :).

      Poista
  5. Kiva tuollainen puutarhareissu - meillä Isäntä ostaa sen perinteisen ruusun (vaikka mä aina välillä yritän vihjailla, että vois sitä jotain muutakin joskus), jonka sitten istutan jossain vaiheessa etupihalle. Siellä niitä muutama edellisiltä vuosiltakin säilynyt kukkii pitkin kesää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihanalta myös tuo vuosien ruusuperinne...vielä kun saat ne talvehtimaankin :).

      Poista
  6. Kauniita kukkia ! Itse ajattelin myös laittaa murattia. Kivaa viikonloppua !

    VastaaPoista
  7. Kyllä tuollainen puutarhareissu aina yhden ruusun voittaa, pidä vain kiinni saavutetusta edusta. Onkohan noilla madoilla nimetkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, näin aionkin. Matoja ei vielä ole nimitelty...se vielä puuttuisikin ;).

      Poista
  8. Meillä on vähän sama juttu :D
    Mies kun ei osaa tehdä minkäänlaisia ostoksia itsenäisesti, niin perinteisesti se kärrää mut Plantageniin hakemaan vinon pinon Pelargonioita ja Murattia! :D
    Jokavuosi se virallinen äitienpäivä-kukka on kuitenkin iso ruukkulilja. Se on aina saatava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Plantagenissa mekin käytiin. Siellä oli edulliset pelargoniat 1,99e/kpl kaikki värit. Paremmat muratit löysin kyllä toisaalta. Hortensia edustaa meillä sitä virallista äitienpäiväkukkaa, ihan joka vuosi :).

      Poista
  9. Ihana "överi" äitienpäivälahja! Kauniita kukkia! <3

    Mukavaa viikonloppua,
    Minnukka :)

    VastaaPoista
  10. kauniita nuo valkoiset hortenssiat. Tuohan on mainioa keino että vievät puutarhamyymälään ja saat itse valita, eikä ollenkaan vähäistä määrää.
    Ihanaa äitienpäivää.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!