.

.

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Kokkailuja lasten kanssa


Kesä taittui elokuun puolelle ihan varkain. Pitkä kesä on selvästi tehnyt tehtävänsä, sillä "meillä ei ole mitään tekemistä" -napina on yleistynyt huomattavasti reilun viikon aikana. Osansa poikien turhautumiseen lienee sillä, että väsymättömästi vauhdissa pysyvä isi palasi töihin. Päivisin energiapakkausten viihdyttäjänä onkin nyt vain äitiysloman alettua entistä hidasliikkeisempi äiti, joka on saanut mukavia liikanimiä pullumasusta, äitinorsuun ja möhköfanttiin.

Onkin ollut tarpeen kehitellä kesän viimeisille vapaapäiville kaikille osapuolille sopivaa mukavaa puuhaa. Koska koko sakki innostuu saadessaan hyvää syötävää, on ollut helppo houkutella pojat taas mukaan kyökkipuuhiin.

Leivoimme poikien kanssa perunarieskoja, ja samalla tähteeksi jäänyt muusi pääsi hyötykäyttöön. Rieskat ovat todella helppotekoisia ja rieskojen taputtelu juuri sopivan ronskia puuhaa lasten mieleen.


Perunarieskat

3 dl perunamuusia (meidän muusissa mukana porkkanaa)
1 tl suolaa
1 kananmuna
2-3 dl hiivaleipäjauhoja (tai ohrajauhoja)

Sekoita kylmän muusin sekaan muut ainekset. Taikinaa ei vaivata, vaan sekoitetaan sopivan pehmeäksi. Taikina on helppo taputella rieskoiksi jauhotetuin käsin.

Me teimme jokaiselle oman ison rieskan. Pojat merkkasivat omansa nimikirjaimin ja itse koristin rieskat piparimuotilla. Haarukalla pistellyt rieskat paistuvat 250 asteessa noin 10 minuuttia. Valmiit rieskat kannattaa voidella voisulalla ja syödä juuston kanssa lämpimänä.


Luen usein Sarpun Tyrniä ja Tyrskyjä -blogia, mistä nappasin ihanan mustikkamuffinssien ohjeen. Käykääpä tekin tsekkaamassa millaisia herkkuja Sarppu taikoo.

Nämä myös menivät kuin kuumille kiville. Pojat osallistuivat muffinssien leipomiseen nuolemalla taikina-astiat ja koristelemalla muffinssit pensasmustikoilla. Tuota kuorrutetta meni 4veen suuhun myös suoraan pursottimesta heti kun silmä vältti. Muffinsseista tuli koristelujen jälkeen kivannäköisiä, vaikka leipomukset meinasivatkin levitä liikaa uunissa. Hankintalistalle onkin nyt tullut muffinssipelti, joka pitäisi herkut paiston aikana paremmin kasassa.



Ihan kaikki viime päivien kokkaukset pikkupoikien kanssa eivät ole olleet syömäkelpoisia. Sain kutsun leikkimökin kesäjuhliin, joissa oli paras olla vain syövinään. Tähän loppuun muutama kuva tarjoiluista pirskeissä, joissa tunnelma oli kyllä kohdillaan ja tarjoiluhenkilökunnan palvelu pelasi loistavasti.




Terveisin Katja

15 kommenttia:

  1. Perunarieskat ovat ihania ja tuleehan se muusin loppukin hyvin käytettyä:)
    Sarpulla on kyllä upeita ruokia ja leivonnaisia!

    Hienot olivat tarjoilut leikkimökilläkin. Meillä kävyt olivat lehmiä pienine tikku jalkoineen, silloin joskus kauan sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä päätettiinkin tehdä jatkossa tarkoituksella ylisuuria muusisatseja! Mahtavaa, että kävyt kelpaavat vielä nykyleikkeihin...lehmiäkin niistä saa :).

      Poista
  2. Ihanaa arkea, kivaa leipomista yhdessä lasten kanssa. Kaikkea hyvää teille arjen askareisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummeli mukavasta kommentista :). Nämä on niitä parhaita hetkiä; ohikiitäviä, joihin on mukava blogin kautta vielä pysähtyä. (Todellisessa elämässä seuraava hetki ei aina ole niin seesteinen :D).

      Poista
  3. Ihania herkkuja!
    Kiva idis oli laittaa kuvio piparimuotilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään ennenkaikkea koristella leipomuksia. Vähän hienosäätöä ;).

      Poista
  4. Teillä vasta on ollut herkuttelua, ihania mustikkamuffinsseja olet tehnyt ja aivan ihanat kuvat :) tulee niin hyvä mieli aina, kun joku ohjeita käyttää, en niitä turhaan blogiin naputtele :) kulinaristina olisin halunnut kyllä koittaa tuon teidän viimeisenkin herkun ;)aurinkoa viikkoosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Blogisi on todella inspiraation lähde, josta hyötyy moni!

      Poista
  5. Herkullisen näköisiä rieskoja! Laitankin korvan taakse ohjeen :) Ekasss kuvassa pieni mies on niin ihanan keskittyneen näköisenä täydessä touhussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni mies todella keskittyi. On aina asialla, kun on kyse leipomisesta....tai mistä tahansa mikä johtaa herkutteluun :).

      Poista
  6. Ihanalta näyttää teidän herkut! Lähden huomenna matkalle ja mietinkin, mitä helppoa tarjoan matkaseurueelle. He tulevat meille ennen lentoa, koska meiltä ajaa kentälle 20min...
    Pakkanen on täynnä mustikkaa, joten sehän selvis siinä ;))) kiitos!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että sait tästä idean. Hyvä idea onkin :).

      Poista
  7. Minä teen rieskat juuri tuolla samalla reseptillä. Ovat meidän kaikkien herkkua! :) Usein teen muusia tarkoituksella liikaa, että saan leipoa yli jääneestä rieskoja iltapalaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että näitä paistuu jatkossa meilläkin paljon useammin :).

      Poista
  8. Ai että miten hyvännäköisiä rieskoja! Pitääkin kokeilla! :)
    xx J

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!