.

.

maanantai 28. lokakuuta 2013

Ilotulitus


Olen tänään pessyt ikkunoita, sillä eilen illalla ikkunaruutuun painui useampi pieni ja vähän suurempikin käsi ja nenä. Ikkunasta avautui odotettu ilotulitus valaisemaan sysimustaa taivasta. 

2vee kummityttö ilmaisi ihastuksensa huudahtamalla jo ensimmäisen raketin kohdalla: "Upeaa, lisää!" Ja minä olin aivan samaa mieltä. Illan pimeyteen avautuvat valokukkaset näyttivät upeilta myös kameran linssin läpi.

Ammattimaisesti järjestetty ilotulitus on hienoa katseltavaa. Aivan jotain muuta kuin ne kohmeisin sormin ammutut rääpäleraketit, joista taitaa olla kokemusta aika monella.








Lokakuun loppuun ajoittuva ilotulitus on täällä jokavuotinen riemu. Viime vuonna ilotulituksen näyttämö oli vähän eri näköinen, sillä silloin oli jo lumi maassa. Viimevuotisia ilotulitustunnelmia pääset katsomaan täältä.

Maanantaiaamu avautuikin sitten vähän vähemmän räiskyvissä tunnelmissa. Oli syytä kaivaa esiin kumisaappaita ja kuravaatteita. Oikeiden asusteiden löytyminen aamuhämärissä vaatii melkoisen operaation. Eteisen kaapit ovat meillä kuin ilotulituksen jäljiltä. Siellä ovat vieläkin hellehatut, kurakamppeet ja uusimmat talvivermeet suloisessa sekamelskassa. Olisikohan kaappien siivoamisessa sopivasti tavoitetta tälle viikolle...

Terveisin Katja

14 kommenttia:

  1. Onpas teillä ollut huiman hienot katseltavat!

    VastaaPoista
  2. Vautsi, kiva perinne tosiaan! Täällä päin saa odotella ilotulitteita siihen uuteen vuoteen asti :D

    VastaaPoista
  3. Mahtavat näkymät ! Tampereella oli eilen myös ilotulitusta Valoviikkojen avajaisten kunniaksi . Ikkunasta näkyi vähän , paikan päälle ei tullut lähdettyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin lehdestä että siellä myös räiskittiin. Tämä on kyllä oikea aika viettää valojuhlia. Valoa pimeyteen...

      Poista
  4. Ilotulituksessa on hurmaa, se lumoaa pienet ja suuret. Onnistuitpa nappaamaan hienot kuvat siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin lumoaa. Parhaimmillaan hyvin vaikuttavaa :)

      Poista
  5. Kuinka satumaisia kuvia! Mä aloin odottaa jo uutta vuotta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuire! Tämä on tosiaan hyvä lähtölaskenta uuden vuoden odotukseen. Silloin räiskyykin pitkin iltaa ja yötä. Saa olla nenä kiinni lasissa pidempään ;).

      Poista
  6. Räiskeet, jotka valmistavat talvikauteen :)

    VastaaPoista
  7. Wau, ilotulitus on aina hieno näky!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!