.

.

torstai 3. lokakuuta 2013

Lokakuun värejä ja keittiöpuuhia


Lokakuu näyttäytyi tänään upeana. Tätä kauneutta ja lämpöäkin on luvattu lisää nyt muutamaksi päiväksi. Sääherra viimein taas hellii kotiäitejä. Voi kun olisikin edessä pitkä ja lämmin syksy.

Iltapäivä kului ulkona ja kävimme myös liikennepuistossa, joka on poikien suosikki. Minä kuvailin syksyn värejä ja pojat polkivat pipot märkinä "pahisten" perässä.





Sisätiloissa olen tehnyt pientä inventaaria pakastimeen. Tunnustaudun hamsteriksi, joka varaa ruokatarpeita kaappeihin ilman selvää käyttötarkoitusta. Meillä pakastimeen unohtuu kaikenlaista ja välillä onkin paikallaan pakottaa itsensä käyttämään ruokajemmat.

Nyt käyttöön päätyi viime joululta jäänyt paketti torttutaikinaa. Taiteilimme ekaluokkalaisen kanssa taikinasta muna-riisipasteijoita. Riisi oli jäänyt tähteiksi edellispäivän lounaalta, joten tunsin itseni hyvin käteväksi emännäksi hyödyntäessäni melkein roskiin päätyvät raaka-aineet.



Huomenna onkin jo perjantai. Viikot kuluvat vauhdilla. Äitiyslomalaiselle viikonlopun tekee se, että mies on kotona ja näin saa jakaa kotihommat ja lasten vahtimisen. Voi mennä itsekseen markettiin (jee) ja käydä lenkillä vaikka aamupäivällä. Näin tosiaan olisi ellei juuri nyt edessä oleva viikonloppu olisi miehellä työvoittoinen... No, viikon päästä sitten koittaa viikonloppu myös minulle :).

Nauttikaahan tekin kauniista säistä ja menkää ulos!

Ja lopuksi vielä tervetuloa oikein paljon uusille lukijoille, joita on taas kirjautunut mukaan muutama. Toivottavasti viihdytte seurassa.

Terveisin Katja

12 kommenttia:

  1. Ihania syysvärejä! Alkoi tehdä mieli polkuautoilemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa vaan tekiskö mun mieli kokeilla noita autoja. Voisi kuitenkin olla, että jos rohkaistuisin kurvailemaan, jäisin puistoon yksinäni autoilemaan ;).

      Poista
  2. Niin on kauniita syysvärejä ! Toivotaan tosiaan , että olisi mukavan aurinkoista ja kuivaa syyskeliä, kotiäitikin saisi ulkoilla lasten kanssa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkoilu on tosiaan kivempaa kauniilla kelillä. Tosin tässä "ammatissa" ei sovi keliin katsoa, vaan ulos on mentävä säällä kuin säällä. Muuten sisällä rytisee ;).

      Poista
  3. Oikein kauniit syyskuvat. Väriloisto on mahtavaa. Oikein hyvännäköisiä noista pasteijoista myös tuli.
    Oikein hyvää viikonloppua. Itse käyn huomenna talossa johon tulee maailman suurin jouluosasto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Hmmm...maailman suurin jouluosasto. Minneköhän menet? Heti tulee mieleen Tuurin kyläkauppa... Joulu tosiaan on heti ensi kuun jälkeen, aika lähellä siis ;).

      Poista
  4. Täälläkin on ollut ihana sää. Harmi, että meni päivä melkein sisätiloissa. Olisi ihana päästä keskellä päivää useammin nauttimaan auringosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päiväulkoilu on kyllä ylellisyyttä tällaisilla säillä. Toivotaan siis paistetta myös viikonlopulle niin kuin luvattu on :).

      Poista
  5. Onpas kauniita ja herkullisia kuvia. Taidankin tehdä tänään pasteijoita, slurps!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pasteijat ovat kyllä tällä tavalla tosi helppoja ja nopeita tehdä. Ja syntisen hyviäkin kaiken lisäksi. Ei mitään kevytruokaa kuitenkaan ;).

      Poista
  6. Kyllä syksyssä on niin upeaa värit ja tunnelma, mikä noista ylimmistä kuvista välittyi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on itselleni melkein mieluisinta aikaa valokuvata luontoa. Varsinkin jos on aurinkoisia päiviä. Kesä toki on myös ihanaa, mutta syksyllä matalalta paistava aurinko tekee kauniin valon värikkääseen luontoon ja se on helppo vangita valokuviin. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!