.

.

maanantai 30. joulukuuta 2013

Ale peura ja välipäivätarinaa


Olen siivoillut pois joulua. Kuusi saa vielä jäädä, mutta kaiken punaisen haluan jo silmistäni. Joulun jälkeen kaipaan ympärilleni selkeyttä. Sama pätee ruokavalioon. Ei enää sen seitsemää sorttia. Ruisleipää kiitos.

Perjantaina kävimme hakemassa Ikeasta hyllyjä ja laatikoita, jotta poikien juhlien ja joulun jälkeinen legolandia saataisiin jonkinlaiseen järjestykseen. Samalla reissulla kävimme pikaisesti Kodin1:ssä, josta tein toistaiseksi ainoan alehankintani.

Pyrin eroon turhista pikkuesineistä, mutta hopeinen peura ei ole turha. Sellainen oli saatava. Harvoin törmää noin kauniiseen esineeseen. Peura oli joulukoristeiden -70% alelaarissa. Tämä hopeinen on kyllä ihan selvä talvipeura eikä mikään joulukoriste.


Iittalan Aalto teräsvati on juhlava alusta asetelmille, ja olenkin ottanut sen aktiivisemmin käyttöön. Irrotin joulun tulppaanikimpusta hopeiset lehtivarret peuralle seuraksi. Turkoosi kynttilä näyttää taas niin raikkaalta joulunpunaisen jälkeen.


Joulukukkani olivat tänä vuonna vihreä-valkoisia ja asetelmista nyppäsin nyt tontut pois. Hyasintit oli pakko jo heittää menemään, mutta valkoinen joulutähti voi vielä hyvin.



Meillä on tehty välipäivinä  innokkaasti palapelejä. Joulupukin tuoma 500 palan viidakkomaisema otti muutaman illan parisuhdeaikaa. Tiimityöskentely mieheni kanssa oli taas kerran saumatonta, ja valmista tuli. Palapelin tekeminen oli niin koukuttavaa puuhaa, että ehkä ostan alesta vielä sellaisen 1000 palasen. Eikös ole hyvä, että pariskunnilla on yhteisiä harrastuksia.


Huomenna on uudenvuodenaatto. Saimme aattoillaksi kutsun ystävän juhliin, joissa 7vee synttärisankari saa upean ilotulituksen. Juhlien jälkeen varmasti vielä kilistelemme kotona poikien kanssa Pommacilla.

Uudenvuodenlupaukseni on perinteisen tylsä ja hyvin tarpeellinen. Olen myös varma, että lupaus pitää. Aion juosta enemmän kuin tänä vuonna! Aiotko sinä luvata jotain?

Iloa loppuvuoteesi!

Terveisin Katja

16 kommenttia:

  1. Hyvä lupaus sulla :)
    Täällä myös alkaa joulu riittämään.

    VastaaPoista
  2. Kyllä, hyvä lupaus. Itse taidan luvata, että yritän ottaa vähän rauhallisemman tahdin töissä. Loppuvuosi etenkin oli aikamoista "juoksemista", joten pakko on pystyä kiirettä rauhoittamaan!

    Meillä on myös vielä kuusi, mutta melkeinpä muita koristuksia en laittanutkaan, joten pääsen helpolla näin joulun jälkeen. Oikein mukavaa uudenvuoden odotusta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Töissä juokseminen onkin se stressaavampi juoksulaji, joten toivottavasti onnistut hiljentämään tahtia.

      Poista
  3. Ihanan raikkaalta näyttää kodissanne. Mukavaa loppu vuotta sinulle ja perheellesi !

    VastaaPoista
  4. Kaunis peura ja sopii upeasti asetelmaan. Olen myös laitellut joulua pois. Valkoinen joulutähteni on tiputellut lehtiä. Ehkä se on saanut vetoa tai kylmää kuitenkin. Onnea ja iloa uuteen vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Joulutähti onkin arka kukka. Ihmettelen kun on pysynyt meillä hengissä, vaikka pikkupojat usein "asuvat" ulko-oven raossa ;).

      Poista
  5. Hieno alelöytö tuo peura ! Olen jo lakannut lupaamasta mitään erityistä , en halua kasata turhia paineita ;) Yritän vain elää jokaisen päivän niin kuin se olisi loppuelämän ensimmäinen päivä . Kääntäen myös elämäni viimeinen päivä . Aina kuitenkin ja toivottavasti hiukkasen paremmin , mutta en ota siitäkään stressiä :) Hyvää loppuvuotta ja onnea tulevalle ! Ps kollega jäi tänään vuorotteluvapaalle , en ole kade - paljoa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne. Minäkin haluan välttää turhia lupauksia :). Kuulinkin kollegan uutiset. Ihanaa hänelle! Aika on sitä suurinta ylellisyyttä nykymaailmassa.

      Poista
  6. Samanlainen peura löytyy meiltäkin, minustakin tuo on niin ihana, että saa olla ainakin koko talviajan esillä!!! Hyvää alkavaa vuotta sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihastellaan peurojamme koko talvi :D.

      Poista
  7. Hyvää uutta vuotta sinullekin! Lupauksia on tehty ja taidan vielä kopioida yhden sinulta - meillähän on nykyään keväiset juoksukelit ympäri vuoden :)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nina! Nyt ei todella ole juoksuharrastus keleistä kiinni, jos vain näkee eteensä :).

      Poista
  8. Hyvää uutta vuotta! Meiltäkin lähti jo muutama päivä sitten kaikki punainen pois, aikansa kutakin :-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!