.

.

perjantai 6. joulukuuta 2013

Piparkakku Cupcakes Suomen väreissä


Jäimme pikkutontun kanssa kaksin viettämään aamupäivää, kun muu perhe ulkoili lumitöissä. Koska presidentti jätti taas kutsumatta juhliinsa, täytyi keksiä itse jotain juhlallista tähän tärkeään päivään. Päätinkin kokeilla leipoa uudenlaisia muffinsseja ja tehdä niistä oikein suomalaiset. Olin nähnyt piparkakku cupcake -ohjeen jossain lehdessä ja mukailin nyt reseptin kaapista löytyviin tarveaineisiin paremmin sopivaksi.



Piparkakku Cupcakes 12 kpl

4 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
3 kananmunaa
1,5 dl piimää
75 g sulatettua voita
12 piparkakkua

Sekoita kuivat aineet ensin keskenään. Lisää sitten sekoittaen munat, piimä ja jäähtynyt voisula. Laita ruokalusikallinen taikinaa muffinivuokaan. Lisää päälle piparkakku ja toinen lusikallinen taikinaa. Paista 200 asteessa noin 17 minuuttia.

Kuorrutteen tein Flora kevytvispistä, jonka maustoin sokerilla, piparkakkumausteella ja vaniljasokerilla. Koristeluksi piparista lohkaistuja sydämiä ja päivään sopivat Suomen liput.



Suomileivokset maistuivat hyvin ulkoilijoille. Takavarikoin muutaman herkun vielä iltaa varten.

Itsenäisyyspäivän vietto jatkuu meillä rauhallisissa merkeissä. Perhevahvuudesta osa torkkuu päiväunia, ja itse suunnittelen lähteväni pian lenkille. 

Odotan jo iltaa, että pääsen seuraamaan telkkarista millaiset juhlat Tampere-taloon on saatu aikaan ja millä tavalla uutta pukukoodia on toteutettu.


Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Terveisin Katja

18 kommenttia:

  1. Oi, mitä herkkuja! Hyvää itsenäisyyspäivää :)

    VastaaPoista
  2. Herkullisia, olen varma! Hyvää itsenäisyyspäivää sinnekin suunnalle :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat herkut!
    Mekin katsomme itsenäisyyspäivän juhlia :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tampere-talossa mahtoi erityisesti kuorolaulut olla upeaa seurattavaa. Haukio oli mielestäni illan tyylikkäin.

      Poista
  4. Ihana, iloinen pikku tonttu :) Hienot itsenäisyysleivokset, tunnelmallista iltaa!

    VastaaPoista
  5. Oi miten herkullisen näköisiä! Kyllä tuollaisen pikkutontun seurassa on mukava leipoa. Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa, tai melkeinhän se jo taas yö on ennen kuin tänne asti selvisin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Yöllehän se oma aika usein menee ja joskus sitä ei ole yölläkään. Itse varastan nettiaikaa myös "mennessä ja tullessa". Se on hyvä tai huono tapa ;)

      Poista
  6. Täälläkin on katsottu juhlia. Ihanat herkut :)

    VastaaPoista
  7. Kauniit kuppikakut ja varmasti maistuivat yhä ihanalle kuin miltä näyttävät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä todella maistuivat. Kuppikakkuja on kiva tehdä, kun niistä saa niin helposti näyttäviä. Mä tykkään ennen kaikkea koristella...tuo muu leipomistouhu on viitsittävä suorittaa, jotta pääsee koristelemaan ;).

      Poista
  8. Söpöt kuppikakut! Miten sä saat niistä noin ryhdikkäitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa, en mä tiedä. Ei ne pääse lösähtämään, kun ne paistaa tuossa muffinssipellissä. Ja tietysti tuo kuohkea kuorrute vähän liftaa :D.

      Poista

Kiitos kommentistasi!