.

.

lauantai 30. marraskuuta 2013

Taivaslaulu


Koen elämäni olevan erityisen hyvää silloin, kun minulla on kirja kesken. Luen mitä vain, joskin yleisimmin menossa on jokin pohjoismainen dekkari. Pidän erityisesti myös elämäkerroista ja muista todenperäisistä teksteistä. Pitkään aikaan vaikuttavin lukukokemus osui eteeni kirjaston pikalainahyllyssä. Ahmin kirjan läpi parissa päivässä.


Pauliina Rauhalan Taivaslaulu on kaunis rakkauskertomus nuoren lestadiolaisparin elämästä. Se kuvaa naisen asemaa ja elämää uskonyhteisössä, joka odottaa naisten synnyttävän lapsen toisensa jälkeen, valvovan vuoroin raskausvaivojaan, vuoroin yösyöttöjä ja itkuja, tulevan äidiksi niin monelle kuin Luoja suo. Niin paljon ihminen kestää kuin hälle annetaan. Vai kestääkö sittenkään?

Rauhalan Taivaslaulu jäi päähäni soimaan. Se nosti pintaan omia kokemuksiani äitiydestä. Jaksan vauvani yövalvomiset, kun tiedän että vaihe menee pian ohi. Mitä jos valvominen olisikin loputonta?

Kolmen lapsen äitinä tunnistan myös riittämättömyydentunteen. Mietin välillä olenko ehtinyt ja jaksanut huomioida jokaista lastani tarpeeksi. Montako yhteistä lautapeliä, satukirjaa, taikinaa, legolinnaa, halia on riittävästi?  Mitä sitten, kun lapsia onkin viisi, kuusi, seitsemän, enemmän? Kirjan äidin sydäntä särkee.


Taivaslaulun teksti on paikoin uskomattoman kaunista ja se onnistui liikuttamaan välillä ihan kyyneliin asti. Sain ajattelemisen aihetta, tykkäsin. 

Kiinnostavaksi aiheen teki myös se, että lapsuuteni Pohjanmaalla lestadiolaisia perheitä asui paljon. Ymmärrän kirjan viitekehystä ja oli mielenkiintoista kirjan kautta kurkistaa tuohon elämäntapaan aikuisen silmin.


Suosittelen kirjaa, jos pidät lukemisesta etkä pelkää vaikeitakaan aiheita. 

Tämän postauksen kuvat otin alkuviikosta kärrytellessäni aamupäivän pikkupakkasessa tuttua rantalenkkiä. Kaunista, eikö vain?



Ihanaa viikonloppua lukijoille! Ja oikein lämpimästi tervetuloa muutamalle uudelle lukijalle.

Terveisin Katja
 

maanantai 25. marraskuuta 2013

KarpaloCookies ja nimipäiväyllätyksiä


Tänään juhlistimme nimipäivääni leipomalla ekaluokkalaisen kanssa suussa sulavia karpalokeksejä. Nämä yhteiset taikinanpyöritysiltapäivät ovat kummankin mieleen. Nehän johtavat aina jonkinlaiseen makuelämykseen.



Lapset seuraavat vanhempiensa esimerkkiä. Niinpä meidän perheessä nykyään kaksi kuvaa kaiken. Ekaluokkalaisen uudessa puhelimessa on näppärä kamera. Sitä käytetäänkin melkein yhtä ahkerasti kuin omaani. Tokihan nuo jauhot on hyvä kuvata kahteen otteeseen!




KarpaloCookies 18 kpl

3 dl fariinisokeria
1 rkl vaniljasokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
2 dl kuivattuja karpaloita
1 dl mantelirouhetta
2 tl leivinjauhetta
200g pehmeää voita
1 kananmuna

Mittaa aineet kulhoon ja sekoita. Taikina on helpointa vaivata käsin.
Nostele taikina leivinpaperin päälle pellille kokkareiksi ja litistä muotoonsa. Taikinasta tulee 18 isohkoa keksiä tai tuplaten pienempiä suupaloja.
Keksit paistetaan 200 asteessa noin 12 minuuttia. Cookiesit kovettuvat jäähtyessään ja ovat sitten valmiita syötäväksi.

KarpaloCookiesit olisivat oivallinen herkkulahja jouluksi. Ehkäpä teen näitä vielä pikkulahjoiksi.



Meillä ei ole ollut tapana erityisesti juhlia nimipäiviä. Tänä vuonna minua silti muistettiin ruhtinaallisesti. Postista tupsahti iki-ihana piirros pienimmäisestä. Lasten taiteilijamummi on ollut asialla.


Ja toinen nimipäiväyllätys todella pitää kurvit kunnossa. Pari kiloa Fazerin Sinistä riittänee muutamaksi viikoksi. Siinä on viimeisessä kuvassa mamman herkut suloisesti rinnakkain.


Makeaa viikon jatkoa!

Terveisin Katja

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Sunnuntain paremmat perunat


Luulenko vain, vai onko tänä vuonna marraskuussa ollut kaiken kaamoksen keskellä tavallista enemmän auringonpilkahduksia? Tänään ainakin päivälenkillä valoa oli näkyvissä.



Ulkokuvista asiaan. Tämän postauksen varsinainen aihe on peruna. Ihan itselleni muistutukseksi haluan postata, että perunasta voi tehdä jotain muutakin kuin muusia, kiusausta ja soppaa. Kellariin ilmestynyt säkki punakuorista perunaa on ravistellut tätä kaavoihinsa kangistunutta kotirouvaa katsomaan perunaa toisin.

Herkulliset lohkoperunat ovat perheen jo unohtunut, nyt uudelleen löydetty suosikki. Näitä söisi vaikka kuinka paljon. Eivätkä itse tehdyt lohkoperunat ole edes etäistä sukua niille valjuille "muka mummon lohkoperunoille", joita löytyy kaupan pakastealtaasta.

 

Lohkoperunat

12 isoa perunaa (uuniin sopiva lajike)
0,5-1 dl rypsiöljyä
mustapippuria
paprikamaustetta
grillimaustesekoitusta (itse käytän maustemyllyssä olevaa sekoitusta)
suolaa
(lisään paiston jälkeen perunoihin kuivattua chilirouhetta)

Pilko kuoritut perunat lohkoiksi. Sekoita mausteet öljyyn ja pyörittele perunalohkot isossa astiassa öljy-mausteseoksessa. Perunat paistuvat pellille levitettynä uunissa 200 asteessa noin 30-40 min koosta riippuen. 

Perunat sopivat syötäväksi ihan minkä tahansa kanssa. Meillä oli tänään lihamureketta, mutta iltapalana nämä menevät ihan sellaisenaankin. Lapset tietysti dippaavat perunansa ketsuppiin, ja minä lisään extra-annoksen chilirouhetta.



Ja mitäs sitten söisi? Aina nälkä ja koko ajan jano. Kuluttavaa tämä äitinä oleminen ;).

Mukavaa tulevaa viikkoa kaikille lukijoille!

Terveisin Katja

torstai 21. marraskuuta 2013

Lunta ja juustosarvia


Tänään sitä sitten saatiin. Lunta! Valkoinen on toki tervetullutta valaisemaan tätä synkkyyttä. Mutta miksi sen pitää olla niin märkää?

Lapset halusivat heti käydä läpi kaikki perinteiset lumileikit pallonpyörityksestä mäenlaskuun. Lumi-intoilun seurauksena meillä onkin nyt ovenpäälliset ja tuolin selkänojat täynnä tukevasti ulolta tuoksahtavia pienten poikien ulkovaatteita. Jälleen kerran toivoisin taloon kuraeteistä ja kokonaista kuivaushuonetta.




Itse en lumileikeistä innostunut. Palatessani vaunulenkiltä sormet ja varpaat märkinä päätin, että seuraava shoppailukohde saisi olla räntäsateen kestävät ulkovarusteet myös itselle. Jos olosuhteita ei voi muuttaa, niihin lienee syytä sopeutua.

Hytistyäni hetken lasten seurassa pihassa, sain ulkoilijoiden nälästä hyväksyttävän syyn poistua sisätiloihin kynttilänvaloon. Leivoin lumimiehille välipalaksi juustosarvia, joiden ohjeen olen joskus bongannut Kinuskikissalta.

Helppotekoiset juustosarvet ovat sopivaa lohturuokaa marraskuun räntäkeleille.


Juustosarvet, 16 kpl

Taikinan ainesosat:
2 dl Emmental-juustoraastetta
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
1 prk kermaviiliä
1/2 dl öljyä

Lisäksi juustoraastetta sarvien täytteeksi.

Sekoita ensin kuivat aineet keskenään ja sitten kaikki aineet yhteen taikinaksi. Jaa taikina kahteen osaan. Kauli taikinasta kaksi pyöreää levyä. Jaa levyt taikinapyörällä 8 lohkoon. Laita juustoraastetta kuhunkin lohkoon täytteeksi ja rullaa lohkot sarviksi leveämmästä päästä lähtien. Voitele valmiit juustosarvet kananmunalla ennen paistamista. Olisin ripotellut sarvien päälle vielä unikonsiemeniä, jos niitä olisi kaapista löytynyt. Paistoaika 200 asteessa on noin 10 minuuttia.

Kannattaa kokeilla, helppoa ja herkullista.



Terveisin Katja

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Viikonlopun sweeties


Uusin sisustusihastukseni ovat patterilla toimivat led-valosarjat. Isänpäiväkahvipöydässä anoppilassa ihastelin lasimaljassa valkkyviä valokukkia ja päätin hankkia itselle jotain vastaavaa. Nyt valaisevat "kristallit" hopeaa hohtavalla tarjottimella tuovat meillä kotona tunnelmaan sopivasti blingblingiä. Tuollainen valosarja on monikäyttöinen, kun patterikotelon saa helposti piiloon eikä rumia sähköjohtoja tarvita.

Ajankohtaisessa tunnelmavalaistuksessa päädyin eilen korkkaamaan kauden ensimmäisen suklaarasian. Onnistuin säilömään 500 gramman rasiaa belgialaisia laatukonvehteja kokonaisen kuukauden ennen retkahdusta. Samaan hengenvetoon meni myös useampi joulupikkuleipä.

Retkahdukset kuuluvat tähän vuodenaikaan. Yksikään jouluna nautittu konvehti tai pikkuleipä ei aiheuta sellaista mielihyvää kuin puolittain salaa, aivan liian aikaisin ennen joulua ahmitut makeat. Tietenkin jatkan tätä ihanaa pahetta alkuun päästyäni. Täydensin konvehtivarastoa tänään kauppareissulla ja kätkössä ovat vielä eilisen belgialaisen jämät.





Illan hämyssä innostuin valokuvaamaan myös perheen söpöläistä, joka makeili kameralle uutukaisessa pupuasussaan. Ystävän perhe kyläili ja toi tullessaan tuon ihanan Newbie-malliston neulehaalarin. Itse en ole tälle vauvalle juurikaan vaatteita ostanut. Isoveljien vauvanvaatteilla on pärjännyt hyvin eikä shoppailureissuille ole edes viitsinyt lähteä. Siksi onkin erityisen ihanaa saada lahjaksi jotain näin suloista ja aivan uutta.





Näistä suloisen makeista tunnelmista; syökäähän suklaata ja sytytelkää valoja. Marraskuu on jo paremmalla puolella.

Terveisin Katja

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Kuvaterveiset kastejuhlasta


Pienimmäisen kastejuhla toi valoa marraskuuun pimeyteen. Halusimme järjestää herra Ceelle kauniin juhlan ja kaikki meni niin hyvin kuin toivoimmekin. Tilaisuus oli lämminhenkinen, juhlan kohde käyttäytyi mallikkaasti, ihmiset tuntuivat viihtyvän ja tarjottavat maistuivat. Tässä siunaavia käsiä ja muita kuvaterveisiä juhlista.


Kastemekko on kulkenut mieheni suvussa 60-luvulta lähtien ja meilläkin puettu jo kolmelle pojalle. Kastemalja samoin on sukuperinne.



Teetin kastepöytään valko-vihreän helmillä koristellun kimpun. Kauniita kimppuja tuotiin myös kastelahjaksi.




Tilasimme juhlaan lohikeiton ja leivät paikallisesta pitopalvelusta. Jälkiruokakakut leivoin itse. Tarjolla oli perinteinen marjainen täytekakku ja mustikka-valkosuklaajuustokakku.

 
 



Kahvipöydän suolainen makupala oli savuporo-ruislastu. Täytteessä savuporotuorejuustoa, maustekurkkua ja punasipulia, koristeena persiljaa.


Taidokas äitini teki herra Ceen kunniaksi kauniita pikkuleipiä. Tarjolla oli prinssin kruunuja, c-kirjaimin helmillä koristeltuja sydänpikkuleipiä, suklaisia lusikkaleipiä, pikkutähtiä ja lumihiutaleita. Pikkuleipävalikoima Iittalan teräsvadilla oli juhlallinen näky.




Näistä juhlatunnelmista vedetään nyt henkeä muutama viikko. Sitten täytyykin alkaa jo suunnitella 7vee synttäreitä ja joulua. On oikeastaan ihan hyvä, että perheen juhlasuma ajoittuu syyspuolelle. Juuri tähän vuodenaikaan onkin syytä järjestää ylimääräistä iloa elämään.

Terveisin Katja