.

.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Arkea kuvina, vastaus haasteeseen

Ihana Anna Korvensuusta jakoi minulle arkikuvahaasteen. Ideana olisi julkaista viitenä eri päivänä yhteensä viisi kuvaa omasta arkielämästä.

Äitiysloma on tehnyt minusta hetkessä eläjän. Siksi tuon haasteen viiden päivän pitkäjänteinen suunnitelmallisuus olisi ehkä liian suuri haaste. Otankin vapauden toteuttaa ideaa omalla tavallani ja postata heti tänään viisi arjestani kertovaa kuvaa.


Arkeni on tällä hetkellä melko soseista. Suunnittelen soseita, hankin soseaineksia, valmistan soseita, syötän soseita ja siivoan soseita. Saan usein myös sosesuihkun. Tiedättehän millaista se on, kun puolivuotias oppii puhaltamaan ruoka suussa. Sosehommat ovat melko työllistäviä, mutta jotenkin kummasti nautin kovasti tästä olostani ihan soseessa.


Paitsi soseista, arkeni on nyt myös kevyttä. Tulevasta Barcelonan matkasta sain syyn karistaa sen viimeisenkin raskauskilon napani ympäriltä. Aion pakata matkalle toissakesäiset caprihousut enkä halua housunnapin yhtään kiristävän. Lounaslista talossa onkin ollut salaattipainotteinen.


Koska kotona lounastavalla miehelläni ei ole vähääkään ylimääräistä napansa ympärillä, on lounastarjoilussa oltava salaatille myös lisukkeita. Kun rouvan mielenkiinto kohdistuu soseisiin ja salaatteihin, Saarioisten äidit voivat auttaa ruokkimaan miesväkeä talossa. Meillä oikeasti tykätään maksalaatikosta.


Kuten tähän asti on voinut huomata, arkeni pyörii hyvin paljon ruuan ympärillä. Liikunta onkin se toinen iso juttu. Päivittäisiä vaunulenkkejä ja nyt taas myös juoksulenkkejä. 

Lauantaina hankin uudet juoksulenkkarit ja ostinkin oikein lenkkareiden mersut. Asicsin DS Trainerit melkein juoksevat puolestani. Niin hyvältä ne tuntuvat jalassa.  

Jälleen kerran sain myös huomata, että ei kannata olla liian muotitietoinen. Minulle kelpasi hyvin syysmalliston väri lenkkareissa ja säästin näin satasen. Sitä paitsi neonkeltaiset lenkkarinnauhat antavat pirteydellään merkittävää lisäpotkua lenkkipolulla.


Viides arkikuvani esittää oikeutetusti taas perheen pienimmäistä. Kuten kuvasta näkyy, hän on löytänyt varpaansa. Ja kuten ilme jo kertoo, niitä tekisi mieli maistaa. Niin kuin tekee mieli maistaa ihan mitä tahansa, mikä kohdalle osuu. Siinä sitten sosehommien ohella poimin tieltäni syötyjä sukkia ja vahdin ettei suuhun mene mitään sen sopimattomampaa. Ihanaa arkea, jossa pienin on kaikkein suurinta <3.

Arkikuvahaastetta haluaisin jakaa edelleen seuraaviin blogeihin. Toteuttakaa haastetta tavallanne, jos tahdotte. Tai jättäkää toteuttamatta, jos tahdotte :).


Mukavia arkipäiviä kaikille lukijoille!

Terveisin Katja

Ps. Lämpimästi tervetuloa uusille lukijoille. Olette arvokkaita :).

22 kommenttia:

  1. Ihanaa äitiyslomaa ja mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos haasteesta, tartun tähän kyllä. :)

    Hienot lenkkarit, varmasti juoksu maistuu noilla.

    Ihana tuo viimeinen kuva. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa. Jään seuraamaan miltä arkesi näyttää :).

      Poista
  3. Ihania arjen kuvia ja kuvausta. Ja mun on kans pitänyt ehtiä kauppaan, josko sieltä löytyisi kans sopivat laastsiisonin lenkkikengät, kun vanhat vetelee viimeisiään;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Kannattaa mennä kauppaan pian. Laastsiison on kohta sou laastsiison, että huippumuotia huokeammat mallit myydään loppuun ;).

      Poista
  4. No jopas sattui, minä kun ajattelin heittää sinulle myös haasteen! :) Mutta vaihdetaan sitten päikseen! :D Tein vähän aikaa sitten Instagramin puolella samantyylisen haasteen, joten katsotaan, mitä tästä tulee. Varmaan oikaisen, kuten sinäkin! En meinaan viimeksikään muistanut viidentenä päivänä kuvata. :)

    Ja tuohon edelliseen postaukseesi piti kommentoida (en jaksanut kännykällä lukiessani kirjoittaa), että eväsretkiäiti onkin ihana nimitys! :D Tunnustaudun samanlaiseksi! En millään jaksaisi nökötellä hiekkalaatikon reunalla.. Onneksi meilläkin kaikki ovat niin innoissaan retkistä. Ihanan keväsiä kuvia!

    Ja vielä kiitos lenkkarivinkistä! Nyt kyllä täytyy lähteä minunkin kunnon juoksulenkkareita ostamaan.. Juuri eilen mutisin, kun juoksin joillain Haltin goretexeilla, että voisihan sitä paremmatkin kengät olla jalassa... Ehkä tuntuisi askel vähän kevyemmältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa hankkia kunnon juoksukengät. Olen varma, että juoksuhimo yltyy, kun on välineet kunnossa :). Tunnen myös muita eväsretkiäitejä. Luulen, että hiekkalaatikkonötköttely ilman eväitä ei oikeasti kiinnosta kovinkaan monia :D. Sulta löytyi kiva haaste, johon varmasti vielä tartun :).

      Poista
  5. Ihana kuva vauvasta, söpöliini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hän on perheemme ihana lemmikki <3.

      Poista
    2. No aivan varmasti. Itse kamppailen ison kysymyksen kimpussa, kolmasko vai ei?? Nyt jo pääsee niin helpolla että alottaisinko enää alusta, vai voiko koskaan sanoa, että lasten kanssa pääsee helpolla, no ei ehkä voi. Mutta ei pakollisia lauantai aamun herätyksiä kun lapset omatoimisesti katselee hetken lastenohjelmia ja kinastelee :)
      Ihanaa vauva-arkea teille.
      www.suortuva.blogspot.fi

      Poista
    3. :) Ei elämä kolmen pojan kanssa aina niin helppoa ole. Mutta täytyy sanoa, että kokemuksen myötä kolmen kanssa on silti helpompaa kuin yhden kanssa :D. Tulenpa vierailulle...

      Poista
  6. Ihana tapa olla mukana haasteessa! Ihailtavaa soveltamista!
    Ja olipas mukavia kuvia, erityisesti suloisesta varpaiden mutustelijasta. Maksalaatikkokuva päästi minutkin syyllisyyden taakasta, meilläkin toisinaan tarjotaan perheelle maksalaatikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna :). Ajattelin repäistä ja kuvata myös maksalaatikon. Uskon, että niitä syödään joskus muuallakin kuin meillä ja teillä ;).

      Poista
  7. Kiitos haasteesta! Ihana idea. Katsotaas, miten sen toteutan, toteutan joka tapauksessa! :) Niin ihania kuvia sinulla! Meille lapsille ei kelpaa maksis. Musta se on miltei paras eines!
    Vai sinä olet hankkinut uudet lenkkarit. Oon kade! Minä olen juuri käynyt juoksevan isäni kanssa lenkkarikeskustelua. Minulla kahdet viimeiset ovat olleet Adidaksen Supernovat ja sellaisia ajattelin seuraavaksikin. Isäni taas suositteli Asicseja. Kai sekin on tottumuksesta ja jalasta kiinni. Minä taidan pitäytyä Supernovissa, kun ne on kerran olleet jalkaani erittäin hyvät, en uskalla vaihtaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kiva jos innostut haasteesta. Jään odottamaan :). Lenkkarihankinnassa sain suosituksia mieheltäni, joka harrastaa maratoneja. Ostin siis mitä käskettiin ;). Kyllä nyt kulkee!

      Poista
  8. Kivoja ja pirteitä kuvia. Ihanan näköistä arkea teillä :)

    VastaaPoista
  9. Voi Katja. Sinun kirjoituksiasi on niin kiva lukea. Tulee raikas ja hyvä tuuli, ihan pakostakin :) maksalaatikko on hyvää- rusinoilla- joskus siihen tulee ihan himo :D

    Kaunista kesäpäivää. Pakastaa ja kiristää, mutta on helppo hengittää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari <3. Ihanaa, jos saan aikaan jotain noin positiivista muillekin. Itselle näiden juttujen rustaus on sellaista halpaa huvia ja arkipäivän terapiaa :).

      Poista

Kiitos kommentistasi!