.

.

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Keväisellä eväsretkellä


Päivä aukeni tänään minun makuuni aivan liian valkoisena. Mutta onneksi minulla on toissapäiväistä todistusaineistoa keväästä.


Menopelinä vaunut ja potkulaudat. Repussa kiikarit ja lintukirja. Kevään eka eväsretki.



Pojat tunnistivat variksen ja harakan. Ovat ihan selvästi äitinsä poikia. Kuulimme myös joutsenten kovaäänistä huutoa.


Olen eväsretkiäiti. Minusta kävelylenkki kauniissa luonnossa ja eväiden nauttiminen ulkona on jotenkin kivempaa kuin vakoiluleikki tai rapavellin keitto. Vaikkakin välillä nämä vaihtoehdot voidaan myös yhdistää. Onnekseni pojat ymmärtävät eväsretken viehätyksen.

 

Pienimmäinenkin pääsi osalliseksi retkitunnelmasta. Puolivuotiaalle voi jo tarjoilla elämyksiä. Mitä kaikkea saammekaan vielä tehdä ensimmäistä kertaa!

Tämänpäiväisestä lumikelistä on se hyöty, että isot pojat syöksyivät heti aamusta pihalle linnanrakennuspuuhiin. Niinpä äiti voi syventyä aamun lehtiin ja harrastaa näitä nettijuttuja.

Lehden juoksuklinikkamainokset houkuttaisivat kauppareissulle. Haluaisin selvittää millaiset Asics-lenkkarit takaisivat parhaan juoksukunnon. Pojatkin tarvitsisivat uudet katu-uskottavat kypärät. Kevään yllättäessä pojat joutuivat lainaamaan äidin ja isän pyöräilykypäriä. Luulen, että siinä on riittävästi syytä ostosreissulle. Silläkin uhalla, että matkaan lähtee koko sakki.

Mukavaa viikonloppua lukijoille!

Terveisin Katja

22 kommenttia:

  1. Joko hän on puolivuotias suloinen nappisilmä! Retket ovat ihan parhaita. Tuli mieleen muumien piknikit, kun kävin juuri Tove Janssonin näyttelyssä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika menee siivillä. Puolivuotias on oikea aurinko. Oivallinen retkikumppani ja isompien maskotti <3.

      Poista
  2. Luontoretket eväillä piirtyvät lämpiminä muistoina lasten mieliin ikuisiksi ajoiksi. Lapsilla on niin paljon kadehdittavia "ensimmäistä kertaa" -kokemuksia. Ulkona on lähes jouluinen maisema, vain paljon valoisampaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin muistan miten hyvältä maistui lapsena paahtoleipä ja lauantaimakkara, kun tuon "herkun" nautti järven jäällä eväsretkellä :). Meillä alkaa maisema olla taas vetisempi. Ehkä tuo lumi on hyvin pian mennyttä.

      Poista
  3. Ihania kevätkuvia, mutta kyllä ne retkikelit taas sieltä tulevat meitä hellimään tämän pienen takaiskun jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin uskotaan...tai sitten retkeillään loskasäässä :).

      Poista
  4. Teillähän on ollutkin kiva retki :) Ja vauveli on kovasti kasvanut , suloinen<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauveli kasvaa kovaa tahtia. Saan jatkuvasti päivittää hänen vaatekaappiaan ;).

      Poista
  5. lklona syötynä eväät maistuvat aina paremmalta :) Ihana retki on ollut.

    VastaaPoista
  6. Retkeily on mukavaa, ja parasta on eväiden syöminen. Raikas sää näkyy ihanasti kuvissa :)

    VastaaPoista
  7. Vastaukset
    1. Eikö vain. Koko viikko on ollut ihana, kunnes tänään tuli lunta. Ei enää yhtään jaksaisi talvijuttuja ;).

      Poista
  8. Ihania kuvia!
    Täälläkin olisi tarvetta juoksutamineiden päivitykselle. :) Onhan se niin, että hyvillä (ja hienoilla) vehkeillä saa ihan uutta puhtia harrastukseen kuin harrastukseen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia. Kyllä kunnon välineillä on ilo harrastaa :D. Voi olla, että juoksukärpänen puraisee taas oikein kunnolla ;).

      Poista
  9. Ihania kuvia ! Retket lasten kanssa olivat kivoja, nykyisin omat teinini haluavat pystytellä kotona ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Voi tosiaan olla, että näistä retkistä pitää nauttia nyt ;).

      Poista
  10. Kerrohan sitten, mistä niitä katu-uskottavia kypäriä löytyy pienille miehille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stadiumista löytyi hienot skeittimalliset mustat kypärät. Kokoja oli ihan pienestä isoon päähän ja hinta varsin kohtuulliset 27,90 :).

      Poista
  11. Upeita kuvia, retket lasten kanssa on niin parhaita ja jää kivoja muistoja :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!