.

.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Vaatekaapin päivitystä


Tein viikolla inventaaria vaatekaappeihini ja tulin siihen tulokseen, että minulla ei ole mitään päällepantavaa. Asuja kyllä löytyi, mutta ne olivat vääränlaisia.

Tarvitsin jotain uutta. Sellaista, mikä ei paljasta minun olevan
a) mukavuudenhaluinen ja käytännöllinen kotiäiti
b) rahoitusalan ammattilainen
c) liikunnan harrastaja.

Neljäs sivupersoonani d) nuorekas kolmevitonen, jolla on joskus "ei niin liikunnallista vapaa-aikaa" aikuisseurassa, tarvitsi vaatteita kevääseen.

Perjantaisella ostosreissulla suljin tiukasti pois a, b ja c -vaihtoehdot ja mietin miltä d näyttäisi.


Kauppojen valikoima valisti minua hetkessä, että kevään värit ovat kirkas fuksia ja vihreä. Oli helppo ostaa muotivärisiä t-paitoja, sillä nuo värit puhuttelisivat minua myös epämuodikkaina.


Jotain valkoista piti myös hankkia. Henkkamaukalta löytyi kiva pitsipaita. Valkoiset kengät kuuluvat kevääseen, ja näillä Vagabondin söpöillä nahkatennareilla aion astella varoen.


Olen Vagabondin kenkien ystävä. On helppo hankkia samaa merkkiä, kun tietää kengän sopivan ja olevan hyvä käytössä. Nämä uudet mustat Poppyt ovat jo viides parini vastaavia. 

Ystäväni Emilia oli löytänyt aiemmin Mangosta kauniin ja kätevän pikkulaukun. Siihen ihastuneena halusin itselleni samanlaisen kuin tyylitaitoisella ystävälläni. Pikkulaukku keikkuu pitkässä olkahihnassa huolettomasti ja kätkee kaiken tarpeellisen silloin, kun mukana ei tarvitse olla vauvanvaippoja.


Ostosreissulta tarttui  mukaan hyviä hankintoja. Mutta varsinaisiksi d) tyylini tekijöiksi tein oikeat löydöt. Vilan nahkajakussa oli sitä jotain. Hihoissa osittain käytetty venykekangas tekee slimmistä jakusta ihanan päällä.

Ja Vero Modan myyjä ansaitsee minulta erityistunnustuksen. Hän teki urotyön kiikuttaessaan sovituskoppiini koko liikkeen housuvalikoiman. Se kannatti, sillä sieltä housuröykkiöstä löytyi täydellisesti istuvat stretch-housut tarvittavalla kilometrin pituisella lahkeella. Hyvä asiakaspalvelu on ihana asia!


Vaatekaapin päivitys kohotti kevätmieltäni entisestään.

Ihanaa kevätsunnuntaita kaikille! Taas voin ilolla toivottaa tervetulleeksi myös uuden lukijan :).

Terveisin Katja

36 kommenttia:

  1. Kauniita vaatteita ja kenkiä olet löytänyt! Tuo pikku laukkukin on niin söpö:)
    Ompa kyllä niin tuttu tunne tuo, ettei ole mitään päällepantavaa kaapissa, mulle käy niin aika usein, varsinkin kun on lähtö jonnekin!
    Leppoisaa sunnuntaita<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Tuo "ei mitään päällepantavaa" tarkoittaakin aina tiettyä tilaisuutta. Eihän kenenkään kaapissa voi olla joka tilaisuuteen vaatteita aina valmiina ;). Laukku on minustakin juuri söpö :).

      Poista
  2. Ihania löytöjä<3 Näillä taitaa olla heti kohta käyttöä tulevalla lomareisulla ;) Tuo asukuva on aivan huippu, asu sopii sinulle ja on ehdottomasti kohtaa D ! vaikkakin kohtaa C ei pysty kokonaan poistamaan, eihän tuo upea kroppasi voi muusta olla peräisin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Anne <3. No sinäpä sen sanoit. Barcelona oli vahvasti mielessä, kun kauppareissulle havittelin :D.

      Poista
  3. Kyllä pieni päivitys vaatekaappiin piristää kummasti mieltä :) Vihreä ja fuksia on ihanan keväisiä. Mulla on ihan oikeastikin nyt tilanne, että ei ole mitään päällepantavaa, kun lähes kaikki vaatteet on jääneet isoksi. En vaan viitsi vielä ostaa uusia, kun tarkoitus olisi pienentää itseään vielä useita kiloja, joten ei auta kuin kiskoa housuja ylös joka toisella askeleella ja ajatella, että tämä on toivottu tila :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten mahtavaa. Onneksi olkoon! Toivottavasti jaksat vielä hetken nostella housujasi ja sitten voitkin oikein räjäyttää potin ja pistää kaikki uusiksi. Mitä ihanuuksia vielä hankitkaan! :)

      Poista
  4. Huippulöytöjä. Tuo pitsipaita on todella kaunis ja nahkajakun ilmettä voi vaihdella erilaisissa yhditelmissä. Vagabondin kengät löytyvät myös omasta kaapista. Niillä on hyvä kävellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitsipaita oli heti "oma". Ajattelinkin, että tuo nahkatakki on monikäyttöinen. Se menee aikanaan vielä myös b) lookkiin suorien housujen kanssa :).

      Poista
  5. Tuo kuva sinusta on huippuhyvä. Säilytä tuo tyyli, vaikka värejä olisikin mukana - siinä on asennetta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pilvi :). Asennetyyli vähän katosi jossain vaiheessa vuosia, mutta nythän onneksi löysin sen uudelleen. Ehkä testaan toimiiko tuo takki myös välillä villien poikien kanssa. Toisko se sellaista paremmin toteltavaa asennetta myös kotioloihin ;).

      Poista
  6. Keväinen vaatekaapin päivitys piristää, sinä onnistuit mainiosti. Minulla on sama dilemma, vaatekaappi pursuaa, muttei ole mitään päällepantavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon vaatekaappi-inventaarini yhteydessä syntyi iso säkillinen UFF-lahjoituksia. Karsiminen auttaa löytämään jatkossa nämä uudet :).

      Poista
  7. Ihania vaatteita! Minulle on tullut kevään aikana hirvittävä himo pukeutua hameisiin. Se on kätevä valinta tällaiselle alle 160-senttiselle, kun ei tarvi miettiä miten lyhentäisi lahkeita ilman että vaate menettää muotonsa. Kadehdin pitkiä jalkoja, mutta taitaa niihin olla ihan yhtä vaikea löytää sopivia pöksyjä kuin lyhyisiin jalkoihin.
    Hyvät myyjät on kyllä ihania ja silloin on ilo ostaa kun saa apua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahkeiden muoto-ongelma tulee tietenkin eteen, jos täytyy paljon lyhentää. Mutta ei ole myöskään kiva jatkaa housuja aina säärystimillä :D.Se vasta hankalaa on! Oli sitten lyhyt tai pitkä, mieluusti tietenkin ostaisi heti sopivia vaatteita. Onneksi viime vuosina ainakin minulle on tullut enemmän valikoimaa kauppoihin. Usein löytöihin vaan tarvitaan asiantunteva myyjä :).

      Poista
  8. Ihana kuva sinusta :) Täällä kanssa olis tarpeen päivittää 80% vaatekaapin sisällöstä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja-kaima :). Sullahan on mukavasti päivitettävää. Mikä ihana syy ostoksille, vaikka sitten yksi vaate kerrallaan ;).

      Poista
  9. Hyviä löytöjä olet tehnyt! Tuo nahkatakki on ihan super äreä! :) Terveiset Lakeuksilta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia. Eikö olekin, takki on ihan räyh! :)

      Poista
  10. Upeat löydöt olet tehnyt! Noita nahkatennareita täytyy käydä bongailemassa paikallisista liikkeistä.
    Mukavaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tennarit on ihanat jalassa. Niitä oli myös sinisenä ja mustana. Valkoiset sitten varmaan muuttuvat mustiksi jossain vaiheessa ;).

      Poista
  11. Pilvin kanssa samaa mieltä!
    Nuorekas, mutta asiallinen kokonaisuus :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis! Jotain sellaista ehkä tavoittelin :).

      Poista
  12. Kivoja löytöjä teit! Ja kiva oli myös tuo "analyysisi" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marri :). Hyvä analyysi selkeyttää tilannetta aina ;).

      Poista
  13. Ihana blogi sinulla! Liityin lukijaksi :) Kiva, kun löysin blogisi. Ihania vaatehankintoja olet tehnyt! Hauska juttu, katselin tänään netistä juuri samoja Vagabondan kenkiä, mutta ruskeita :) Vielä en tilannut, mutta suunnitelmissa on saada kevääksi uudet kengät .Nämä kengät ovat varmasti myös hyvät jalassa :) Tervetuloa kyllän myös minun blogiini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana. Mukavaa että jäit lukijaksi, tervetuloa! Tulenkin hetimiten vastavierailulle :).

      Poista
  14. Kuulostaa onnistuneelta ostosreissulta! Minäkin olen Vagabondin kenkien ystävä. Avokkaita ja pistokkaita on tullut hankittua useammat, myös yhdet nilkkurit. Ja nahkaiset tennarit täytyy minunkin varmaan kotiuttaa! Kävin kokeilemassa konjakin ruskeita mutta jätin harkintaan... Pakko varmaa hyödyntää toinenkin Stockmannin kantis-alekupongista ja kotiuttaa ne ihanat tennarit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Konjakki on upea väri kengissä ja laukuissa. Multa puuttuukin vielä sellaiset kevyemmät kengät ;).

      Poista
  15. Kivoja löytöjä. Sama päivitys urakka olisi itselläkin edessä :) Jokapaikka kummasti aina vaan täyttyy romppeesta. Kirpparille aattelin viedä ainakin osan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempi pistää vanhempaa tavaraa menemään samalla kun hankkii uutta. Pysyy rompekasat kurissa. Kirpparitouhuihin en itse tahdo innostua niin paljon että pöytää varaisin. Nettikirppiksillä tulee sentään myytyä jotain. :)

      Poista
  16. Hyviä löytöjä!
    Itse rakastan Vagabondin kenkiä, ne istuu jalkaan hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun jätit viestiä. Sulla on hyvä kenkämaku ;).

      Poista
  17. Wau, upean näköinen olet tuossa nahkarotsi-tunika-housu -asussasi. Kriteeri d täyttyy oikein hyvin ja parikymppiseltähän sä vasta näytät.:) Muutenkin hienoja löytöjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis. Parikymppinen kuulostaa kyllä hyvältä. Melkein tekisi mieli uskoa ;D.

      Poista
  18. Voi että, tuohan munkin pitäisi tehdä. Kenkiä on kyllä riittämiin, mutta parit housut, parit topit ja t-paidat. Palaan kesäkuun alussa töihin, niin olisi sitten edustuskunnossa. On vähän kotiäitinä tuo tyylikäs pukeutuminen päässyt unohtumaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotiympyröissä tosiaan muodikkuus jää toisarvoiseen asemaan. Mutta sitä piristävämpää onkin välillä pukea ihan "oikeat vaatteet". :) Töihinpaluu on viimeistään hyvä syy hankkia jotain uutta!

      Poista

Kiitos kommentistasi!