.

.

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Pyöräretkellä


Kolmas kerta toden sanoo. Pojat ovat halunneet oikealle pyöräretkelle koko kesän. Kaksi aiempaa retkiyritystä tyssäsi jo alkumatkasta hyökänneeseen saderintamaan, ja päädyimme syömään eväitä kotona. Eilen vihdoin natsasi retkisuunnitelmat ja sää.

Otimme suunnaksi vajaan kymmenen kilometrin päässä sijaitsevan koulu- ja päiväkotikeskuksen, jossa on hieno uusittu piha täynnä aktiivisille pojille sopivia vempeleitä.



Nykyaikaiset koulujen ja päiväkotien pihat ovat oivallisia paikkoja vapaa-ajan viettoon. Pihat ovat useimmiten kaikille vapaita "virka-ajan" ulkopuolella ja aivan liian vähällä käytöllä.

Ei sen tarvitse olla ängriböördspuisto ja 30 euron pääsymaksu ollakseen lasten mielestä hauska paikka. Vanhemmat vaihtoehtopuistosta vasta tykkäävätkin.



Uudet koulujen palloilukentät ovat houkuttelevan siistejä tekonurmikkoineen. Jotain ihan muuta kuin se hiekkakenttä, jossa allekirjoittanut vietti väli- ja liikuntatuntinsa silloin vuonna miekka ja kirves.

Huomasin, että palloilukenttä oli myös oivallinen konttailukenttä. Ei liikaa syötäviä irtokiviä. Ei vauvan marinoivaa mutaa.


Retkieväillä oli kysyntää pelin ja kiipeilyn jälkeen. Taas kerran eväitä oli poikien mielestä liian vähän, ja eväsvastaava sai ottaa pyöräretken kevennyksen kannalta.

Retkievääksi voi tarpeen mukaan pakata myös lasten inhokkiruokia. Jostain syystä lasten makuaisti on retkellä erilainen. Äidille eivät säästy edes Polar-juustoleivät.


Pyörän selästä maasto näyttää aivan erilaiselta kuin autosta käsin. On ylämäkiä ja alamäkiä.

Ja miten upeita pientareita meillä onkaan! Minulle tuli sopivaa intervalliharjoitusta, kun pysähtelin kuvaamaan piennarkukkia ja sitten pingoin miesväen taas kiinni.





Lähtekää retkelle. Se kannattaa aina. Ja käyttäkää noita koulujen pihoja. Verokarhu on perinyt niihin pääsymaksunkin jo valmiiksi.

Ihanaa kesäviikonloppua kaikille!

Terveisin Katja

8 kommenttia:

  1. Kiva pyöräreissu! Me tehdään kanssa pieniä retkiä, joissa tietty eväät mukana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kiva. Me retkeillään usein. Lapset ovat niin tottuneet eväisiin, että eivät lähde minnekään kauemmaksi ilman syötävää ;)...Tai oikeastaanhan ne kinuavat eväitä nykyään myös kotipihaan :D.

      Poista
  2. Ihan huippureissu teillä on ollut! Ihania kesäisiä kuvia 💞

    VastaaPoista
  3. Varmasti kiva retki ja pikkumiesten mieleen , äidin myös ;) leppoisia kesäpäiviä ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äidin mieleen ovat kaikki reissut pois kotoa. Kotona on liian paljon työtä...ei kesällä jaksa ;).

      Poista
  4. Olipa yllätys miten siisti ja hieno tuo koulun leikkipuisto/pelikenttä onkaan! Omat muistot koulun pihasta on myös hieman toisenlaiset, eikä kaikissa kouluissa vastaavia ole nytkään, sillä kaikki ne muutama koulun kenttää joilla olen viime vuosina käynyt, ovat jotain aivan muuta kuin tuo, missä te kävitte. On muuten jännä, kuinka ruoka maistuu aivan toiselta retkellä :) Kivoja kesäkuvia taasen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Ihan kaikki koulujen pihat eivät tosiaan vieläkään näytä tuolta. Mutta meillä on täällä useitakin uusittuja upeita pihoja kouluissa ja päiväkodeissa. Kaupunki on laittanut uudet pihat viimeisen päälle. Puitteet ovat hienot ja innostavat liikkumaan, mikä on arvokas juttu. Kannattaa siis hyödyntää :).

      Poista

Kiitos kommentistasi!