.

.

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Lempivaatekuvausta ja lelushoppailua


Tässä blogissa on ollut säästeliäästi asukuvia, vaikka shoppailu ja kauniit vaatteet kuuluvatkin blogini aihepiiriin eli elämäniloihin. Hoitovapaa-arjen asut eivät usein inspiroi bloggaamaan, ja itsensä kuvaaminen on teknisesti hankalaa.

Joskus kuitenkin tekee sellaisen löydön, että uusi lempivaate on syntynyt, ja siitä tekee mieli kertoa muillekin. Heinäkuisella alekierroksella ostin Koskikeskuksen Modasta s.t.i:n lyhythihaisen neuletunikan, josta tiesin heti tulevan elokuun lempivaate. 

Ihana väriläiskä farkkujen ja valkoisten tennareiden kaveriksi. Vielä ei tee mieli pukea syksyn tummia ja harmaita.


Tiedän monien blogisiskojen käyttävän asukuviin kameran itselaukaisinta. Minä en oikein ole sen kanssa vielä kaveri. Niinpä värväsin lähivaihtoehdoista innokkaimman eli eskarilaisen kameramieheksi. Siinä oli riskinsä. Jouduin taistella saadakseni järkkärin takaisin.


"Anna nyt se kamera takaisin!" Uhkailu, kiristys ja.... Lopulta lupasin kamerasta jätskin.


Eskarilaisen toimiessa kameramiehenä, meillä oli tokaluokkalaisen kanssa suunnitteilla yhteinen shoppailureissu. Se on harvinaista, sillä pojat eivät yleensä välitä kauppareissuista.

Nyt olikin tiedossa erityislaatuinen shoppailumatka, sillä korvamerkitty seteli piti kuluttaa lelukauppaan.


Suuntasimme Lempäälään. Pidin esikoiselle äitimäisen kulutuskäyttäytymisen oppitunnin kiertelemällä viidessä liikkeessä vertailemassa tarjontaa ja hintoja ennen ostopäätöstä.


Neuvoa antavan Subway-aterian jälkeen päätös oli sinetöity, ja uusi patterirohmu meni hankintaan.



Nikko Vaporizr kulkee maalla, vedessä ja lumessa. Ihan mahtava kapine. Arvostan todella noita ulkoilmakäyttöominaisuuksia, kelistä riippumatta.


Rentoa sunnuntain jatkoa teille kaikille. Ja tervetuloa sinulle, uusi kirjautunut lukijani :).

Terveisin Katja
 

24 kommenttia:

  1. Tosi kiva tuo uusi paitasi, väri sopii sulle erittäin hyvin :) Teillä oli tuloksekas shoppailureissu tokaluokkalaisen kanssa, melkoinen menopelihän sieltä löytyi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna :). Tuo fuksia on mulle hyvä väri. Tässä pidin myös siitä, että helma on hehkuvan oranssi. Oranssi ei käy mulle yhtään kasvoja vasten, mutta helmassa sitä siedän mielellään :). Autosta on nyt patterit tyhjänä. Kovalla käytöllä ollut koko viikonlopun.

      Poista
  2. Ihanaa , että on vielä väriä vaatteissa! Syksy tulee, mutta onhan sekin itsessään värikäs , ei anneta vielä periksi :) tänään ainakin vielä ihana ilma !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värikäs syksy on tervetullut :). Sadetta en kaipaisi ja sitä nyt maanantaina saan...

      Poista
  3. Kiva kirjoitus! :) minun kameraan ei saa langatonta itselaukaisinta, joten kuvat pitää ottaa ajastuksella. Se onkin niin hankalaa, että niitä asukuvia onkin todella harvoin. Tarkennus on mun mielestä tosi vaikeaa silloin.. Enkä ihan vielä uskalla antaa järkkäriä melkein 5-vuotiaalle..

    Ja hei, kuulostaa hauskalta lelulta! Meidän neitikin vois tykätä! Ja isi! :) musta tuntuu, että noi "poikien lelut" on tosi kalliita.. Ihana oppitunti, hyvin toimitttu! Mistäpä muualta lapset oppisivat järkevän kuluttamisen mallia kuin kotoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole edes selvittänyt kameran lisätarvikkeita. Ei se ole niin justiinsa ;).
      Poikien paremmat lelut tosiaan ovat hirveän hintavia. Meillä ei juuri leluja ostella synttäreiden ja joulun ulkopuolella. Sitä suurempi oli into tällaiseen erityishankintaan sekä äidillä että pojalla. Miksei tuollainen auto tytöllekin olisi kiva, kun on kerran minunkin mielestäni :).

      Poista
  4. Kyllä on ihanat kuvat sinusta ja juuri tuollaisia kahden kesken -juttuja pitää tehdä, eiks vaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pilvi :). Lapsen kanssa on aivan erilaista olla kaksin. Tärkeitä juttuja sekä itselle että pojalle tällaiset. Tutustuu aivan uuteen puoleen...

      Poista
  5. kaunis paita ja koko asu, sopii sinulle tosi hyvin.

    Itse en saa uuden kameran itselaukaisulla ollenkaan hyviä kuvia, täytyy tutkia syksyllä paremmin asiaa.

    Onpa hieno auto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ninnu :). Kamerassa olisi tosiaan tutkittavaa. En jostain syystä saa aikaseksi tarttua aiheeseen. On kivempi vaan räpsiä menemään ;).

      Poista
  6. Voi miten ihania kuvia teistä! Kesäinen fiilis edelleen <3
    Iloista viikkoa sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Micu. Eilen oli vielä kesä. Mutta nyt näyttää erehdyttävästi syksyltä :/.

      Poista
  7. Ihana pusero. Ihania kuvia ja kivaa kerrontaa ;) Hymyä päivääsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju. Kommenttisi sai hymyn aikaan :).

      Poista
  8. Ihanan pirteän värinen! Olet ihan oikeassa, jätetään vielä hetkeksi ne harmaat sinne kaappiin <3

    ❤: Lotta / My Happybubble

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista <3. Vielä mennään väreillä. Harmaa ja musta ujuttautuvat ylle kuin varkain taas jossain vaiheessa.

      Poista
  9. Tulin vastavierailulle ja taidan liittyä lukijaksi! :) Ihania asukuvia, hyvä eskarilainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tervetuloa Amanda, toivottavasti viihdyt :).

      Poista
  10. Onpas kaunis asukuva kauniist naisesta :)

    VastaaPoista
  11. Voi Kylläpä oot kauniina! Ja kerrassaan hyvät kuvat eskarilaiselta :)

    Ihanaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis, pojalla kuvakulmat hallussa ;).

      Poista

Kiitos kommentistasi!