.

.

lauantai 27. syyskuuta 2014

Vain elämää hämäläisittäin


Täällä on tiedossa Vain elämää. Hämäläiseen tapaperinteeseen tyypillisesti ollaan vuorokauden verran jäljessä suurta yleisöä. Eilen oli muuta ohjelmaa. Kirkossa hyvää musiikkia, uudentuulista virsiliikuntaa ja mahdollisuus rauhoittua kiireisestä arkielämästä.

Iltapäivälehtien ja muiden kriitikoiden hehkutus on luettu, ja odotukset digiboxin tallenteelle ovat korkealla. Erityisesti odotan Jenni Vartiaisen esitystä. Tykkään kovasti hänen uudesta Eden-kappaleesta, joka soi paljon Voicella. Ja onhan Jenni muutenkin esiintyjänä aivan omaa luokkaansa. Kerran olen festareilla nähnyt live-esityksen ja menisin toistekin.


Lauantai-iltaa juhlistaa tänään tuliaisjuoma. Mies toi työmatkaltaan omenakaupungista Lohjalta pirskahtelevaa juomaa. Alitalon kuiva omenasiideri on herkullisen hedelmäistä ja kuplat melkein kuin skumpassa. Sopii oikein hyvin nautittavaksi uusista skumppalaseista. Voisin juoda tätä useamminkin, jos ei tarvisi lähteä Lohjalle asti siideriostoksille.


Talo vaikuttaa nyt hiljaiselta. Väsytimme lapset vähän pidemmällä pururatareissulla ja saunalla.
Siirryn tästä sohvalle nauttimaan siiderin lisäksi Vain elämää.
 
Rattoisaa lauantai-iltaa ystävät!

Terveisin Katja

24 kommenttia:

  1. Kuulostaa aika täydelliselle lauanati-illalle :-)

    VastaaPoista
  2. Olisipa tuo siideri saatavilla täälläkin, kuulostaa hyvältä! Ihanaa lauantai-iltaa :)

    ps. mun suosikki oli Elastisen veto

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna. Minä myös tykkäsin Elastisen esityksestä. Se oli hieno, avoin ja selvästi omakohtainen kappale.

      Poista
  3. Mukavaa iltaa - kai Nessupaketti on varattuna;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nessuja kaivattiin, kun Samuli ja Jenni lauloivat.

      Poista
  4. Eilinen jakso oli parhaimpia mitä on koskaan ollut. Ihania kappaleita ja Jenni V oli loistava, todella ihana siis.
    Oi omenasiideriä, namii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni oli loistava. Ja Paulan sanoitukset huikeita.

      Poista
  5. Meillä katsotaan ohjelma myös miten sattuu, onneksi tulee myös uusintana. Sinulla on täällä kauniita kuvia! Eksyin tänne sattumalta, ja jäin heti lukijaksi.Itsellä myös sama tutkinto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Onpa kiva että eksyit. Tervetuloa. Seuraillaan :).

      Poista
  6. Vain Elämää -ohjelma on kyllä siitä niin hieno, että se antaa artistien kappaleisiin sellaisia ulottuvuuksia, joita kuulija ei muuten välttämättä hokaisi, kun julkisuudessa yleensä näkyy vaan artistin viihdepersoona. Hienoa, että tossa ohjelmassa muusikot näyttäytyvät kokonaisina, tai ehkäpä jopa se syvempi puoli hieman korostuen.
    Ihana ilta teillä ollut omenasiidereineen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. En ole ikinä aiemmin edes kuunnellut noin tarkasti PMMP:n kappaleiden sanoituksia. Nehän ovat nerokkaita. Harmittavan usein hieno, kaunis ja tärkeä syvällisempi sanoma jää viihdekohkauksen alle. Lisäksi radiosoitossa musiikki on usein vain taustaviihdykettä, eikä kuuntelemiseen keskity.

      Poista
  7. Täytyypäs pistää mieleen tuo Alitalon omenasiideri. Lohjalla on nimittäin Suomen paras konditoria Honore, joten seuraavalla Honoreen visiitillä pitää hankkia kakulle kaveriksi myös siideriä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai pitäisikö sittenkin käydä vielä Lohjalla... Tuo konditoria kuullostaa vierailun arvoiselta, jos on ihan Suomen paras. Blogimaailmasta saa hyviä vinkkejä :).

      Poista
  8. Toi ohjelma on mullekin tällä jetkellä ihan must, koska olen 20 vuotta ollut Apulanta-fani ja itkin suunnilleen onnesta kun kuulin, että Toni on mukana. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vain elämää on hieno konsepti. Ja tietysti on hienoa, jos oma suosikki on mukana. Viime vuonna minä katselin tarkemmin kaikki Juha Tapion esitykset :).

      Poista
  9. Itse seuraan kanssa tätä kautta suurella mielenkiinnolla, mukana on monta kiinnostavaa esiintyjää, viime kauden jätinkin väliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vain elämää on mulle tällä hetkellä ainut sellainen "pakko katsoa -ohjelma". :)

      Poista
  10. Moikka, jos tuut Lohjalla käymään niin ilmoittele vaikka VOL 2014 Barcelona -sivulla niin nähdään :) Honoren kakut ja leivokset on todellakin suussa sulavia ja ihania, kannattaa tulla maistamaan. t.Kirsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tosi kiva kun jätit viestiä :). Muahan kiinnostavat kaikki leivokset. Ja nyt kun tuota paikkaa on niin hehkutettu, kuola jo valuu suupielistä ;).

      Poista

Kiitos kommentistasi!