.

.

torstai 11. syyskuuta 2014

Yhtä sirkusta!

Terveisiä sirkuksesta! Kuten jo kuvasta voi päätellä, tällä kertaa en tarkoita meidän jokapäiväistä kotisirkusta, vaan ihan ammattimaista oikeaa Sirkus Finlandiaa.


Jätimme 1veen mummun hoiviin ja vietimme isompien poikien kanssa jännittävän illan taianomaisessa teltassa. Pojilla oli jo viime vuodelta aiempaa sirkuskokemusta. Itse olin edellisen kerran sirkuksessa noin 30 vuotta sitten. Voisi sanoa, että oli jo aikakin päivittää käsitys.


Vaikka vuodet ovat tehneet tehtävänsä monen asian muistamisen suhteen, nenäni ei pettänyt taaskaan. Hajut olivat sirkuksessa samat kuin silloin 80-luvulla. Myös vuonna 2014 sirkus tuoksui hiekkakentältä, hattaralta ja hevoselta.


Olipa siellä hienoja esityksiä. Eläimet olivat suosikkejani. Kyyhkyset ja hevoset olivat kurinalaisia liikkeissään ja tottelivat ohjaajaansa kunnioittavasti. Mietinkin, että sirkuseläintenhoitajilta voisi saada hyviä lastenkasvatusvinkkejä. 


Pojat innostuivat poliisin ja rosvon hurjasta takaa-ajosta kuumailmapallolla.


Trampoliiniesitys oli erityisen inspiroiva, sillä vastaavaa voi kokeilla kotona heti kun vanhempien silmä välttää.


Minä opin, että 2000-luvulla sirkuksessa kuuluu heiluttaa valohärpäkettä. Se on sitä interaktiivista osallistumista seitsemän euron härpäkehinnalla.

Kieltämättä pyörivät valovieheet olivat vaikuttava näky. Niitä kun oli pimeässä teltassa ainakin joka toisella lapsella.


Rullaluistelevasta trapetsitaiteilijasta oli juttua paikallislehdessä. Nuori nainen edusti suomalaista vähemmistöä sirkuksen esiintyjäkaartissa. Huimat olivat myös kotimaiset pyöritykset.


Tuosta yllä olevasta kuvasta saatte itse päätellä mitä siinä tapahtuu. Vihjaan sen verran, että kuvassa on kaksi ihmistä. 

Vauhtia miekkosilla oli niin paljon, että touhusta tuli mieleen harrastavan perheemme maanantai-illat, ja edestakaisin viuhahteleva harrastuskyyditsijä.


Illan viimeinen sirkusesitys oli kaikkein vaikuttavin. Peloton nainen kiipesi jättimäisen tykin piippuun. Hänet ammuttiin tykinkuulana melkoinen matka isolle ilmapatjalle. 

Tuo räjähtävä lentonopeus jäi kummittelemaan mieleeni. Niin monta kertaa perhe-elämässä minuakin tarvittaisiin paikalle kuin tykin suusta. Maanantai-iltojen logistiikkakin helpottuisi hetkessä, kun olisi taito olla paikalla kuin ammuttuna.

Oletko sinä käynyt sirkuksessa?

Terveisin Katja

14 kommenttia:

  1. Me käytiin samaisen sirkuksen näytöksessä pari vuotta sitten ja tykkäsin kovasti, itsellänikin edellinen kerta oli jostain omasta lapsuudesta ja vieläpä joku ihan pikkusirkus. Aika paljon näyttää olevan ohjelma muuttunut, mutta niinhän se kuuluukin olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkus Finlandiassa vaihtuu ohjelma joka vuosi kokonaan. Näin minulle kerrottiin. Lapset tunnistivat ainoastaan yhden klovnin samaksi kuin edellisenä vuonna. Joten joka vuosi voisi käydä ja aina olisi uutta... En kyllä 30 vuotta odota seuraavaa kertaa :).

      Poista
  2. Varmasti upea elämys! Siitä onkin aika kauan, kun kävin viimeksi sirkuksessa. Esitykset ovat varmasti muuttuneet ja kehittyneet monipuolisempaan suuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta esitykset olivat laadukkaita ja saivat aikaan aikuisellekin wau-elämyksen. Ja tietysti siellä pimeässä teltassa värivaloineen oli erityinen tunnelmansa :).

      Poista
  3. Me olemme aina silloin tällöin käyneet Sirkus Finlandiassa, joka kerta esitys on ollut hyvä. Viime syksynä käynti jäi minun kiireitteni takia väliin, joten tänä syksynä pitäisi kyllä käydä. Pojat tykkäävät ihan hurjasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsille sirkus on iso juttu. Siinä onkin jo erityisen hyvä syy mennä mukaan :).

      Poista
  4. Omasta käynnistä on aikaa mutta täytyy sanoa että pidän Sirkuksesta enemmän kuin huvipuistoista. Ihania sirkus-kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara S. Minuun iskee sekä huvipuisto että sirkus. Taidan olla huvittelevaa sorttia :).

      Poista
  5. Oon pari vuotta sitten käynyt sirkuksessa, siellä on aina yhtä ihanaa. Aikuinenkin tempautuu mukaan tunnelmaan, vaikken tuollaista vipperää heilutellutkaan. :) Täytyy tässä joku vuosi mennä taas katsomaan esitystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkuksessa on oma leikkimielinen taikansa. Kyllä sellaista tarvitaan :).

      Poista
  6. Minä olin kesällä eka krt Sirkuksessa - oli huikeata. Ja toi kuumailmapallo-temppuilu sai muutaman kerran kiljahtamaan niin, että lapset kääntyi katsomaan minuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin, jos en aivan kiljahdellut, niin ainakin huokailin jännittyneenä temppuilua seuratessa ;).

      Poista
  7. Minua kiehtovat nämä modernit sirkukset. En pysty yhtään katsomaan sirkuseläimiä, mutta nuo ihmisten taituromiset saavat minut ihan liekkeihin, niissä on jotakin ikiaikaista sirkustunnelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sirkuksella paikkansa on. Ja sirkustaiteilijoilla aivan oma elämäntyylinsä ja luonteenlaatunsa. Ymmärrän, että eläimistä voi olla monta mieltä <3.

      Poista

Kiitos kommentistasi!