.

.

perjantai 31. lokakuuta 2014

Pimeitä välähdyksiä


Kyllä on pimeää, niin pimeää se on. Kamera ei pimeässä jaksa, ja kuvaajassakin on vikaa. Näin kuuluu aloittaa blogiteksti lokakuun lopulla. Ja tottahan se on, että valoa ja fiilistä saa nyt hakea. Kuka mistäkin.


Meillä oli alkuviikosta tilaisuus nauttia valoshowsta pimeyden keskellä, kun kotipaikkakunta juhli syntymäpäiväänsä. Jokavuotista tapahtumaa oikein odotetaan, sillä talon parveke on onnekkaasti aivan aitiopaikka ilotulitukselle. 

Ammattilaisvetoisessa ilotulituksessa voi havaita kokonaisen draaman kaaren alkusysäyksestä häivytykseen. On se vaan upeaa katseltavaa vuosi toisensa jälkeen. 

Ilotulituskuvissa ei valon puute ole haitaksi. Siispä kuvitan höpinäni nyt tulituskuvin.



Tähän viikkoon on kuulunut myös toisenlaisia välähdyksiä. Olen metsästänyt älynvälähdyksiä tieteellisen tekstin tuottamisessa niin ahkerasti, että blogi on jäänyt aivan sivuraiteelle. 

Olen löytänyt opiskeluharrastuksen parista mukavia kohtalotovereita, joiden kanssa sopivien lähdeviittausten etsiminen on melkein iloista puuhaa. Opiskelu on osoittautunut juuri sellaiseksi henkireijäksi, mitä tähän hoitovapaa-arkeen kaipasin. Se on tuonut uutta ajateltavaa ja uusia ihmisiä. Blogi on tietysti toinen tärkeä henkireikä. Blogimaailmassa hengailu se vasta elämää valostuttaakin. Ihan vaikka kotisohvalta.
 


Minä en tänä vuonna järjestä pojille omia halloween-juhlia. Pian lapset oppivat liian hyvälle, sillä parina viime vuotena järjestämäni pirskeet saivat aikaan odotuksia, joiden mukaan halloween olisi ihan jouluun verrattava sääntö. Vetoan nyt kiireisiini ja kuittaan halloween-juhlat keraamisella kurpitsalla, jonka löysin kirpparilta sisäänkäyntiä koristamaan.

Onhan lapsilla ollut tänään pienet pukujuhlansa jo koulussa, ja harva se päivä täällä muuten joku kummittelee ja säikyttelee perheenjäseniä. Nyt ei vaan tältä naiselta irtoa yhtään hämähäkkimuffinssia. Löysin sentään portaikon lampusta ihan aidon hämähäkinseitin, joka saa toimia ajankohtaisena rekvisiittana.



Jotain kivaa pitää silti keksiä. Paikallisessa ravintolassa on meneillään hampurilaisviikot. Aiomme mennä koko sakilla sinne syömään. Olen tässä lasten kanssa jo kuolannut nettisivujen ruokalistaa. Ottaisinko Meksikon burgerin, Italian burgerin vai sittenkin Lohiburgerin ruiskuorella. Niin nälkä tulee tässä odotellessa, että mies tulisi töistä ja pääsisimme tekemään tilausta.


Rauhallista tai riehakasta pyhäinpäiväviikonloppua kaikille lukijoille! Kullekin tyylinsä mukaan.

Terveisin Katja
 

28 kommenttia:

  1. Niin tai sitten jos rakastaa syksyä hehkuttaa sitä joka postauksessa ilman vastakaikua... :D :D Voi kun olet kaunis! Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Kyllä minäkin syksystä tykkään. Olen silloin energinen. Nytkin viikkokausien flunssasta huolimatta puuhailen kaikenlaista. Kiitos kehuista <3. Valokynä on aika jees ;).

      Poista
  2. Tähän aikaan kuvaaminen on haastavaa kuin mikäkin. Tai sit mun taidot on surkeat (no sitä ne kylläkin on) ja kamera liian voimaton Suomen synkkyyteen. Mut hei, sun kuvat ilotulituksesta on törkeen hyvin onnistuneet.
    Ihanaa ravintolailtaa teille. Me lähdetään pojan kanssa leffaan, laukku on jo täynnä ihania herkkuja. Kivaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni! Menetteköhän katsomaan Lomasankareita? Me suunnitellaan siitä kivaa sunnuntaiohjelmaa esikoisen kanssa. :)

      Poista
  3. Hienot ilotulituskuvat! Mukavaa burgeri-illallista teille :)

    Meille on tulossa poikkeuksellisen pienet Halloween-juhlat. Työ ja syksy ovat verottaneet voimia niin paljon, että kovin ihmeellisiin valmisteluihin en kyennyt. Pienesti pitää juhlia kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Oli ehkä elämäni paras burgeriateria, joten nappiin meni :). Kivoja juhlia teille :).

      Poista
  4. Hienoja kuvia olet saanut valoista pimeydessä ! Meillä on varsin rauhallinen pyhäntienoo , kun poikakin päätti jäädä kämpilleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne. Teillä ollaan jo tuossa vaiheessa. Taitaa pojalla olla mukavaa opiskelijaelämää :).

      Poista
  5. Upea ilotulitus ja hienot kuvat haastavasta pimeydestä huolimatta :) Mä en ole lähtenyt Halloween villitykseen ollenkaan, enkä välitä meille sitä roinaa kantaa, mutta olipahan hyvä syy ostaa kauppareissulla Karkki vai Kepponen- kääretortturulla =D Kauneinta omasta mielestäni Pyhäinpäivässä on valtava valomeri hautausmailla <3 Mukavaa pyhää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina on syy ostaa herkkuja :). Olet oikeassa hautausmaan kynttilämerestä. Se on mykistävä ja jotenkin rauhoittava. Sitä täytyy mennä huomenna katsomaan.
      Halloween-hassuttelu taitaa olla erityisesti pikkupoikaperheiden juttu. Lapset innostuvat puvuista ja hurjista herkuista. Täälläpäin koulussakin jo vietetään pukujuhlia, joten aika lailla on villitys levinnyt.

      Poista
  6. Upeita kuvia ilotulituksesta! Tuollaiset suuret ilotulitukset ovat todella mahtavia katsoa. Olipa herkullisen kuuloisia hamppareita - toivottavasti maistuivat hyviltä. Kivaa, rentoa viikkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu T. Ravintolassa odotukset täyttyivät. Oli kerrankin ihan nappiin mennyt burgerivalinta :).

      Poista
  7. Moikka, mulla on blogissa arvonta käynnissä vielä viikonlopun ajan, ajattelin vinkata tännekin jos et oo vielä osallistunut :) http://bytiahenriikka.blogspot.fi/2014/10/syksyn-arvontaa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä. Pitääpä tulla osallistumaan :).

      Poista
  8. Voi miten hienoja kuvia! Taidokkaasti kuvattuja!
    Toivottavasti oli hyvät burgerit! Täälä ruudun toisella puolella ainakin herahti vesi kielelle jo pelkästä kertomuksestasi!
    Hyvää pyhäinpäivä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Burgeriateria oli paras mitä olen ikinä syönyt. Italian burgeri oli oivallinen valinta ;).

      Poista
  9. Mahtavat kuvat! Kyllä on huippua, kun pääsette omalta parvekkeelta katselemaan tuollaista showta!

    VastaaPoista
  10. Nainen Talossa, oi että sain äsken sinulta ihanan kommentin omaan blogiini. Tuli niin mielettömän hyvä mieli. Luin lämpimän kommenttisi miehellenikin. <3 Sydämelliset kiitokset ja kiitos nyt löysin sinun ihanan blogin ja päätin jäädä minäkin. :)

    Ja wau onpahan upeat ilotulitukset ja olet mielettömän hyvin saanut ne ikuistettua. :)

    Todella kruunasit leppoisan sunnuntain. Kiitos siitä. <3

    Lämpimin terkuin Tiia Minäkö keski-ikäinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olipa mukava, jos onnistuin jakamaan hyvää mieltä <3. Seuraillaan ja viihdytään jatkossakin :).

      Poista
  11. Onpa niin mageet kuvat. Kyllä on siis ollut kameran asetukset NIIN kohdillaan. Upeita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju. Joskus onnistuu eikä pimeyskään haittaa :D.

      Poista
  12. Vau mikä valoshow. Tuollaisesta saa virtaa vähäksi aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tuolla valovirralla tässä on mentykin jo useampi päivä :).

      Poista
  13. Onpa upea ilotulitus! Teillä on tosiaan ollut ihan aitiopaikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerran vuodessa tällaista showta katselemme. Aina yhtä hienoa!

      Poista
  14. Kauniita kuvia ilotulituksesta :) Minulle on myös tullut kuvaus"masennus" ja tuntuu, että kuvat ovat vain mössöjä :) Aina menee hetki että taas tottuu tähän pimeyteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Mössökuvista valittavat kaikki. Aina on helpompi sietää, kun muut ovat samassa veneessä ;D.

      Poista

Kiitos kommentistasi!