.

.

perjantai 10. lokakuuta 2014

Pukeudu pinkkiin


Luin lehdestä, että vaaleanpunainen on tiedostavan naisen väri. Ihmekö tuo, sillä olen aina pitänyt pinkistä. Tänään on Pukeudu Pinkkiin -päivä. Pinkkiin pukeutumalla tuodaan esiin Roosa nauha -kampanjan tärkeää sanomaa.

Minäkin juhlin 6-vuotiastamme tänään pinkissä mekossa. Mekko on Citymarketin Janina F -mallistoa reilun vuoden takaa. Mallistosta löytyy välillä kivoja vaatteita. Mikäs sen ilahduttavampaa, kuin löytää tavallisella kauppareissulla jauhelihapaketin lisäksi uusi mekko.

Olen käytännön syistä mielelläni markettimuodin kannattaja, kunhan laatu vain on kohdallaan. Tämä mekko on kestänyt nyppyyntymättä jo monet menot.


Kaapistani löytyvät myös päivän teemaan sopivat Vagabondin Poppyt. Olen tainnut esitellä täällä jo aika monen väriset Vagabondit. Täytyyhän naisella olla kengät joka värissä. Mistä sitä tietää minkä värinen teemapäivä tulee eteen aivan yhtäkkiä.


Perjantai on viikon paras päivä. Tänä perjantaina tunnelma on erityisen odottava. Ilmassa on selvästi jännitystä. Meille tulee parin tunnin päästä ensimmäinen satsi 6-vuotisjuhlavieraita. Huomenna jatkamme pirskeitä lasten discolla. Palaan synttäritunnelmiin vielä myöhemmin täällä blogissa.


Mukavaa viikonloppua kaikille!

Terveisin Katja

26 kommenttia:

  1. Kaunista markettimuotia!
    Seuraavalla kerralla kun menen Cittariin, yritän pitää silmät auki ;)
    Kivaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Joskus voi tehdä löydön ihan ruokaostoksilla. Varsinkin, kun harvemmin käy oikein oikeilla vaateostoksilla :).

      Poista
  2. Samaa sanon minäkin, kaunista markettimuotia. Pitäisi osata niissäkin katsoa ympärilleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu. Ostelen marketeista silloin tällöin päälle pantavaa paitsi lapsille, myös itselle. Peruspaitojen joukosta voi tehdä kivojakin löytöjä.

      Poista
  3. Jotenkin ihana postaus. Mielettömän hauska idea pitää disco lapsille. Voin kuvitella, miten innoissaan tenavat siellä bailaavat. Synttäriasukin näyttää tosi kivalta, täytyypä myös kurkata cittarin vaatetarjonta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna. Discoidea lähti uudesta discopallosta, jonka hankimme yläkertaan. Päivänsankari on myös kova Robin-fani. Siitä se idea sitten lähti :).

      Poista
  4. Varmasti mahtavat bileet! Nauttikaa!
    Ja pinkki on pop! Ihana krysanteemi!

    VastaaPoista
  5. Pinkkiin on kiva pukeutua, se tuo kummasti lisää energiaa päivään! Ja tänään vielä tärkeän asian puolesta. Hauskaa diskoviikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pinkki on minulle enemmän kesän väri. Mutta kuvista huomasin, että pinkki on oikeastaan aika jännä kontrasti syksyn värimaailmaan. Pinkkipäivä on siis paikallaan myös syksyyn, varsinkin hyvän asian puolesta :):

      Poista
  6. Kaunis Sinä pinkissä :) Olen ehdottomasti samaa mieltä, että kaapissa on hyvä olla eri värisiä kenkiä, eihän sitä tiedä tosiaan, minkä värinen päivä ensi viikolla koittaa. Mukavia juhlia teille <3 ja ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna. Jotenkin arvasin, että sinä kyllä ainakin ymmärrät tuon kenkäasian. Sun punaiset Parikat on kyllä omaa luokkaansa :).

      Poista
  7. Pinkki on ihana väri, jota voi pitää kesällä ja talvella. Ihana, että vietetään tämmöistä teemapäivää, joka on erittäin tärkeä asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väripäiviä voisi olla enemmänkin. Mieluusti pukeutuisin myös siniseen tai turkoosiin jonkin asian puolesta. :)

      Poista
  8. Pinkissä mäkin oon tänään menny, vaikka vähän lämpimämmän sävyisessä. Sulle kyllä hyvin sopii tuo kunnon viileä pinkki. Ihanaa viikonloppua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Viileä pinkki on viehättänyt silmääni nuorempana enemmänkin. Nykyään tulee harvemmin oltua ihan näin cool pink. Mutta tämä mekko on poikkeus! :)

      Poista
  9. Minä tykkään kovasti tuollaisesta kirkkaasta ja kylmästä pinkistä. Hyvältä näyttää päälläsi :)

    VastaaPoista
  10. Ihana kuvauskulma tuossa ekassa kuvassa. Roosanauha-teema on ihana. Hoidan päivittäin syöpäpotilaita ja he ovat kyllä kampanjansa ansainneet. Tsemppiä juhlaviikonloppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni. Minusta kukkia on niin kiva kuvata. Onnistumisprosentti on hyvä ;). Pinkkipäivä on hyväntuuliseen muotoon puettua valistusta.

      Poista
    2. Oih siis tarkoitinkin tuota toiseksi ylintäkuvaa missä sinä olet. En näköjään osaa laskea edes kahteen :D mutta olet aivan oikeassa, kukkia kuvatessa harvemmin epäonnistuu. Mutta siis sinun kuvasi on vielä kivempi. Hyvä minä (menkööt illalla litkityn viinin piikkiin).

      Poista
    3. Voi ei, minä tykkään oikeasti tosi paljon tuosta kukkalähäristä! :D Mutta tuon omakuvan mies nappasi yläkerran ikkunasta. Ihan "sattumalta" tupsahdin mekossani siihen paviljongin liepeille ;).

      Poista
  11. Kiitos kivasta blogista! Omassa blogissani kehuin sitä vähän lisää + jaoin pienen hauskan tarinan, miten blogisi alun perin löysin ;)

    http://ambranen.blogspot.fi/2014/10/blogivinkki-univelkojen-makselua.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista. Niin mukava kuulla, että kirjoitustyylini uppoaa. Se on aina paras palaute <3. Ja tuo tarinasi vasta "hauska" olikin... ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!