.

.

perjantai 26. joulukuuta 2014

Sellainen oli joulu 2014


Kiitos toivotuksista ja kommenteista edelliseen postaukseen. Otin aatonaaton vielä rennosti, ja kuumeeni katosi sopivasti juuri silloin, kun mies oli saanut joulun valmiiksi. Aattona olinkin jo ihan kunnossa joulua juhlimaan.


Jouluaaton juhlapöytään istuivat meillä oman perheen lisäksi isovanhemmat. Tänä jouluna kattauksen uusi juttu oli lautasliinataittelu. Sain Perhosia ja piikkilankaa -blogin FB-sivuilta vinkin ihastuttavaan kukkataitokseen, josta taitaa tulla taloon uusi jouluperinne.


Karsimme tänä vuonna joulun ruokalajeja, mikä oli hyvin järkevää. Sortteja oli ihan tarpeeksi nytkin, ja jouluruokia saadaan syödä taas riittävän monta päivää. Oma suosikkini oli miehen valmistama lohi.


Niin, ja tietenkin oman äitini leipoma jälkkäri. Vadelmainen Sacher-kakku oli tuhtia tavaraa, oikein joulusuklaata parhaimmillaan.


Niin vain joulupukkikin löysi tiensä meidän taloon, vaikka pitkin joulunalusviikkoja asiaa taas syystä jos toisestakin epäiltiin moneen otteeseen.


Pukki on tainnut hurahtaa fitness-buumiin, sillä sen verran kaposempi varsi hänellä oli tänä vuonna. Allekirjoittanut toivoo ottavansa pukista tulevaisuudessa mallia ihan yleisen hyvinvoinnin ja terveellisen elämän vuoksi.


Lapset saivat kivoja lahjoja. Aikuisillekin oli paketteja. Täytyy sanoa, että pukki oli paikoin myös aika vitsikäs. Naisella talossa on joulun myötä sukkien alla vihreät varpaankynnet, ja jalassa miesten kalsarit. Älkää kysykö tarkemmin...




Jokainen odottaa joululta jotain erityistä. Minulle joulun tekee yhdessäolo ja herkuttelu. Kumpaakin sain. Kaikenlaisia makupaloja tuli yhdessä napsittua pitkin joulua, päivin ja öin.




Niin mukavalta kuin miesten kalsarit tuntuvatkaan omassa jalassa, paras joululahjani oli sittenkin joulupäivänä tarjoutunut mahdollisuus nukkua kahden tunnin päiväunet. Se oli ihanaa! Taisin olla kuumeen jäljiltä vielä väsynyt, vaikka muuta väitin.


Näin tapaninpäivänä joulu alkaa olla jo nähty. Ajatus kääntyy tulevaan. Meillä on koko perheen yhteistä lomaa vielä reilu viikko. Maisema on ihanan luminen ja mahdollistaa talviulkoilulajit.

Ja ainakin sen verran täytyy päästä alennusmyynteihin, että saa täydennystä lasten talvivaatteisiin. Itsellenikin voisin hankkia alesta jotain kivaa. Vaikka jotain vähän naisellisempaa :).

Terveisin Katja

32 kommenttia:

  1. Ihanaa Tapaninpäivää ja loppulomaa :)

    VastaaPoista
  2. Kivoja joulukuvia ja kiva tuo lautasliinaidea!!!
    Mukavaa loppulomaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kukkataittelu oli aika helppo tehdä, kun tajusin ensin hankkia tarpeeksi vahvat lautasliinat.

      Poista
  3. Kiva , kun Joulupukki ehti käymään ;) meillä ei ole vuosiin näkynyt , mutta lahjat on tulleet perille :) yhdessäoloa ja herkuttelua täälläkin . Äsken kävin vähän auringossa kinkkuja sulattelemassa ;) ihana ilma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on onneksi jo oikea talvi. Kyllä se kuuluu tähän vuodenaikaan. Meillä vaan on porukasta jatkuvasti joku kipeänä, joten jää yhdessä ulkoilut väliin.

      Poista
  4. Todella kauniisti taitetut lautasliinat! Kiva, että siellä tervehdyttiin sopivasti pyhiksi. Mukavaa lomailua!

    VastaaPoista
  5. Ai että miten täydellisen ja herkän kaunista kaikki.. <3 Ihanaa katsoa erilaisia joulunviettoja täällä blogeissa.
    Tunnelmallista Tapaninpäivää. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia. Joulu oli ihana. Ja blogit tosiaan antavat mahdollisuuden vähän tirkistellä muiden jouluja ;).

      Poista
  6. Ihania kuvia ja tunnelmia teidän joulusta <3 Onneksi tervehdyit aatoksi,
    pisteeet miehelle, kun auttoi kyökkipiikana :-)

    Mukavaa Tapaninpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija. Tosiaan, mies ansaitsee pisteet. Melkoisia herkkuja onnistui taikomaan siivouksen ohella ;).

      Poista
  7. Ihana joulu on teillä ollut! Tuo jouluruokien karsiminen olidi ihan hyvä juttu....ruokia on ihan liikaa! Täytyykin muistaa ensi jouluna!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen karsimaan. Meillä ainakin pärjättiin mainiosti ilman kolmea erilaista viher- ja viittä majoneesisalaattia, sekalaisesta kalaseurakunnasta puhumattakaan ;).

      Poista
  8. Ihanaa, että innostuit FB-vinkistä :) Jälleen ihania kuvia ja Joulu on ollut varmaan ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä. Mietin, että se kuusiversiokin olisi ollut kiva... Ehkä ensi vuonna :).

      Poista
  9. Suklaakakku näyttää herkulliselle, millä ohjeella sen teit? Ja muutkin tarjoilut ovat herkullisia. Kaunis koti teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Suklaakakku on äitini käsialaa ja resepti salainen ;).

      Poista
  10. Vitsit että oli ihanaa Tapaninpäivänä, kun olimme miehen äidillä yötä - mies nosti lapset puoli yhdeksältä pois makuuhuoneesta mummin luo, ja me jatkoimme unia, nukuimme 10:30 asti!! Sellaista ei ole tapahtunut vuosiin.. Ja tunnin päästä miehen veli lähti isomman kanssa pulkkamäkeen, pienempi meni päiväunille, ja me saimme lukea uusia kirjoja, ihan parasta.. Niinhän se on, tässä elämänvaiheessa sitä arvostaa aikaa, hiljaisuutta ja rauhaa.. Ihanaa loppuvuotta, oli taas ilo lukea tekstiäsi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri. Kyllä oma aika on lahjoista paras tässä elämäntilanteessa. Nukkuminenkin on luksusta, varsinkin päivällä. Kuka tässä mitään tavaroita tarvitsee ;).

      Poista
  11. Ihana joulu teillä! Niin kaunis kakkukin. Aleihin minäkin tahtoisin, vaan kuumepotilasta täällä hoivailen. Hyviä löytöjä sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuire. Meilläkin on yksi vielä kuumeessa. Huomiseksi olisi jo retkisuunnitelmia, joten toivon, että poika tokeentuu. Alessa oli hirveä ryysis. En suosittele ;).

      Poista
  12. IHanan näköine ja kuuloinen joulu teillä ja wau mikä kirja pukilla.
    Juu kyllä tässä saa alkaa taas katsomaan mitä suuhunsa pistää ja salikorttikin on aivan homeessa salikassin pohjalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pukin kirja oli todella hieno. Meillä olikin erityisen mukava pukki tänä vuonna. Saatoin tuntea miehen ;). Herkut ovat todella tehneet tehtävänsä. Kaipaan raikasta oloa, mutta en tee asialle mitään :D.

      Poista
  13. Ihania kuvia! Hauskaa, että teidän pukilla on ollut muistikirja - kiva idea. Meillä pukilla oli yhtenä vuotena gps kävelykepissään. Gps ei ollut kuitenkaan toiminut pukin toivomalla tavalla, vaan se oli ohjannut hänet haahuilemaan lyhtyineen takapihallemme, josta hänet löysimme ;) Huumori tehosi ainakin aikuisiin. Tuo joulun lookisi herätti kyllä mielenkiinnon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pukilla oli muistikirjassaan pelottavan tarkat tiedot. Myös aikuisista! Olen oikeastaan aika mieltynyt noihin kalsareihin. Sain niitä kahdet :D.

      Poista
  14. Kivoja kuvia joulusta! Onneksi paranit jouluaatoksi, minulle kävi myös samoin, että viikonlopun sairastin ja välillä yritin jotain touhuta ja taas petiin. Kumma, kun loma alkoi,niin tauti iski.Taudit on sairastettu ja lomaakin vielä on jäljellä. Tulin vierailulle blogiisi ja tykästyin ja klikkauduin jäseneksi. Tervetuloa vastavierailulle Kristallikimaraan, jossa sisustetaan, tehdään käsitöitä ja kokeillaan kosmetiikkaa. http://kristallikimara.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kiva kun löysit tänne, tervetuloa :). Tulen heti vastavierailulle :).

      Poista

Kiitos kommentistasi!