.

.

maanantai 29. syyskuuta 2014

Talo


Ihan blogini alkuaikoina tein pienen jutun talosta, jossa asumme. Tuo juttu on ollut yksi blogini katsotuimmista sivuista siitä lähtien. Nyt viimeistään on korkea aika päivittää talopostaus. Pihapiiri on parissa vuodessa muuttunut, ja aiemman jutun pokkarikamerakuvat eivät olleet kovin kummoisia. Rakas koti ansaitsee parempaa. 

Tein pari viikkoa sitten pihaan karkean lelu- ja urheiluvälinesiivouksen, ajoin auton piiloon ja annoin kameran laulaa syysauringossa.


Talomme historia lähtee jostain 1910-luvun tietämiltä. Talolla on mieheni sukujuuret, sillä poikiemme isoisoisoisä perheensä kanssa rakensi talon alunperin, ja siitä lähtien talossa on asunut samaa sukua. 

Poikia tuohon talomme noin sata vuotta sitten rakentaneeseen perheeseen oli siunaantunut peräti seitsemän, joten silloinkin tässä talossa oli miesvalta. Olisipa mahtavaa päästä nyt lukemaan millaista blogia sen ajan nainen talossa olisi pitänyt.

Tässä alla olevassa 1920-luvun kuvassa talomme näkyy laivan keulan yläpuolella. Silloin alkujaan talo oli puolet nykyistä kapeampi ja yksikerroksinen.
 

1920-luvulla isoisoisoisän 9-lapsinen perhe tarvitsi enemmän tilaa ja taloa laajennettiin. Jossain vaiheessa tehtiin myös yläkerta, ja talo sai omaleimaisen mansardikattonsa. Vielä 1990-luvun alussa talo oli maalaamaton ja vaikea tunnistaa nykyiseksi.


Meistä tuli talon omistajia vajaa kahdeksan vuotta sitten. Remontin tarve oli silloin melkoinen sekä talossa että pihassa, jotta paikasta tuli omiin vaatimuksiin sopiva koti. 

Rakensimme melkein kaikki sisätilat uudestaan ja teimme yläkerran lämpimäksi. Ulkokuori vaati myös oman pintaremonttinsa, ja saimme lisäksi luvan rakentaa taloon haaveidemme parvekkeen. Parveke onkin ollut kovassa käytössä. Se on ruokailu- ja olohuoneemme koko kesäajan.


En muista tuosta remonttiajasta kovin paljon muuta kuin, että mies oli aina raksalla ja rahaa meni ovista ja ikkunoista. Itse opettelin äitiyttä ensimmäisen lapsen kanssa. Kauhistelin kotiin tulevia rakennuslaskuja ja aina välillä ruokapöydässä pyörähtävää laihtunutta ja rakennuspölyistä miestäni. Omaa kotia siinä hankittiin, ja aika kultaa muistot. Uutta taloa olisi tehnyt halvemmalla ja vähemmällä stressillä. Nyt kuitenkin sanon, että projekti todella kannatti.


Myöhemmin mieheni innostui kunnostamaan myös alkuperäistä piharakennusta saunoineen ja varastoineen. Se onkin ollut useamman kesäloman projekti. Lienee turha sanoa, että projekti on vieläkin vähän kesken. Niin kuin on kesken kaikenlaista myös talossa. Kellarissa on tälläkin hetkellä pieni puuhamaa, jonka valmistuminen on vedonlyönnin kohteena.

Lisäksi naisella talossa on kaikenlaisia haaveita ja suunnitelmia. Ja viimeistään kolme pikkupoikaa pitävät huolen, että remontin tarve on ehtymätön myös sisätiloissa. 


Tänä syksynä tälle asuinalueelle on valmistumassa suojelukaava, jonka myötä kaikenlaiset talon ulko- ja pitkälle myös sisätiloihin tehtävät muutokset kielletään. Me olemme onneksi jo ehtineet kunnostaa taloa tarpeemme mukaan. Jatkossa pienetkin muutokset todennäköisesti olisivat mahdottomia. Minusta on hienoa, että alkuperäistä halutaan suojella. Asukkaana toivon, että suojelutoimissa säilyisi kuitenkin harkinnanvarainen jousto. Että järjen käyttö olisi sallittua.


Talo on perheellemme kovin rakas koti. Arvostamme sitä sukupolvien ketjua, jonka osana saamme asuttaa tätä pihapiiriä. Lastemme juuret konkretisoituvat moniin asioihin. Kuten niihin alkuperäisiin isoisoisoisän työkaluihin, joita vieläkin käytetään monissa talon töissä. 

Ja täytyy sanoa, että ikkunoista avautuva maisema on aika ihana. Veden äärellä on aina helppo hengittää.

Terveisin Katja

lauantai 27. syyskuuta 2014

Vain elämää hämäläisittäin


Täällä on tiedossa Vain elämää. Hämäläiseen tapaperinteeseen tyypillisesti ollaan vuorokauden verran jäljessä suurta yleisöä. Eilen oli muuta ohjelmaa. Kirkossa hyvää musiikkia, uudentuulista virsiliikuntaa ja mahdollisuus rauhoittua kiireisestä arkielämästä.

Iltapäivälehtien ja muiden kriitikoiden hehkutus on luettu, ja odotukset digiboxin tallenteelle ovat korkealla. Erityisesti odotan Jenni Vartiaisen esitystä. Tykkään kovasti hänen uudesta Eden-kappaleesta, joka soi paljon Voicella. Ja onhan Jenni muutenkin esiintyjänä aivan omaa luokkaansa. Kerran olen festareilla nähnyt live-esityksen ja menisin toistekin.


Lauantai-iltaa juhlistaa tänään tuliaisjuoma. Mies toi työmatkaltaan omenakaupungista Lohjalta pirskahtelevaa juomaa. Alitalon kuiva omenasiideri on herkullisen hedelmäistä ja kuplat melkein kuin skumpassa. Sopii oikein hyvin nautittavaksi uusista skumppalaseista. Voisin juoda tätä useamminkin, jos ei tarvisi lähteä Lohjalle asti siideriostoksille.


Talo vaikuttaa nyt hiljaiselta. Väsytimme lapset vähän pidemmällä pururatareissulla ja saunalla.
Siirryn tästä sohvalle nauttimaan siiderin lisäksi Vain elämää.
 
Rattoisaa lauantai-iltaa ystävät!

Terveisin Katja

torstai 25. syyskuuta 2014

Hyvä Minulle




Siinä ne nyt kilpailevat huomiostani. Uutuuttaan hohkaavat sisustusjulkaisut ja tenttikirja, tuo syysahkeruuteni konkreettisin ilmentymä. Jospa ensin ottaisin parinkymmenen sivun erän jälkimmäistä ja siirtyisin sitten itse asiaan. Ikään kuin palkintona.

Mutta blogiteksti. Se pitää kirjoittaa ensin.


Ihan vähän vain jo selasin uutta Koti ja keittiö -lehteä ja huomasin siinä olevan nyt useampi juttu vanhoista taloista. Vanhat talot tietenkin kiinnostavat, kun itsekin asuu satavuotiaassa.

Sisustuksessa minua viehättää aina persoonallisuus. En osaa nimetä mitään erityistä tyylilajia, joka olisi se ainoa oikea. Monen tyyliset sisustukset voivat olla kauniita ja aikaansaada wau-elämyksen. Omassa kodissa tasapainottelen runsauden ja selkeyden kanssa. Tänä syksynä huomaan jatkavani karsimislinjaa. "Less is more" on hyvä myös minulle.


Tuo lehden aukeaman mustavalkoisuus on kaunista. Meillähän siihen tietysti sekoittuisi ainakin pari kolme hetkittäin vaihtuvaa väriä. Sukkia, koulukirjoja, leluja, vaatteita, astioita, omia vaihtuvia sisustusmieltymyksiä ja -hairahduksia. Mitä nyt lapsiperheen olohuoneesta yleensä löytyy. Silloin kun on tavallinen torstai, eikä siellä ole sisustuslehden toimittaja kuvaajansa kanssa.

"Less is more" on käytännössä aika suhteellista. On mustaa ja valkoista ja vielä vähän muutakin.


Ostin itselleni torstailahjaksi uudet villasukat. Tuo vaalea sinertävä väri viehätti. Se muuten sopii nyt aika hyvin meillä myös sisustukseen. Hyvä, että joku pian lattialla lojuva mätsää.

Villasukkien kanssa on kiva kääräistä pakettiin jotain makeaa. Minulle korvamerkitty suklaa on hyvä hankinta. Sitähän ei voi jakaa pikkupoikien kanssa. Se on yksin Minulle.

No, en ollut aivan niin itsekäs, vaan ostin suklaat myös Rakkaalle ja parille Parhaalle pojalle. Minusta tuo Fazerin uusi markkinointikikka, "Sano se Kismetillä", on ihana keksintö. Olen napannut kassajonossa kärryyni jo monta patukkaa, vaikka yleensä en sorru Kismetiin.



Tähän lopuksi vielä pari kuvaa sitä aihetta, millä aloitinkin. Syysvärejä. Ehdottomasti hyväksi minulle.

Hyvää loppuviikkoa kaikille hyville vanhoille ja uusille lukijoille!

Terveisin Katja

maanantai 22. syyskuuta 2014

Tilanne vaatii pullaa ja uuden takin!


Tänään sen totesin. Tarvitsen sadetakin tai kolmannen käden.

Aamupäivän happihypyllä ja kauppareissulla vettä loikotti oikein syksyn ilosta. Työnsin vaunuja toisella kädellä ja toisessa oli kolmas kauppakassi. (Kaksi kassia mahtuu vaunun alle, kun oikein tunkee.)

Sateenvarjolle olisin tarvinnut sen kolmannen käden. Ehkä sadetakki on kuitenkin lisäkättä helpompi hankkia. Tai niinhän sitä luulisi.


Kriteerini täyttävää sadetakkia, joka olisi edullinen, kaunis, nuorekas ja laadukas ja mätsäisi vielä mukavasti kumppareihin, ei löydy mistään.

Elokuussa ihastelin niin ikään hoitovapaalla olleen ystäväni kanssa Tampereen Koskikeskuksen Bik Bokissa tyylikästä keltaista ja sinistä sadetakkia. Tuo takki oli heppoiseen laatuunsa nähden liian hintava. Sitä hypistelyä lähemmäksi en ole sadetakkihankintaa päässyt. Vinkkejä otetaan vastaan. Mistä löytyisi sadetakki? Edessä on pitkä syksy ja lukematon määrä märkiä aamupäiväulkoiluja.

Onhan oikea sadetakki jo ihan työviihtyvyysasia näissä hoitohommissa. Märkä äiti on nimittäin helposti huonotuulinen.


Kastumisen aiheuttamasta harmituksesta piti päästä eroon. Onneksi oma äiti on käynyt leipomassa pakasteeseen pullaa.

Äitini leipoo niin hyvää pullaa, että minä en halua edes yrittää omaa versiota. Pulla jos mikä on käsialaleivonnainen. Toisilla on hyvä käsiala ja toisilla ei niin hyvä.


Laitan pakasteesta pullat vähäksi aikaa uuniin. Niistä tulee ihan samanlaisia kuin juuri leivotuista. Ja sitten kylmää maitoa kylkeen. Tulkoon vaikka räntää. Pulla suussa se ei tunnu missään.


Keltainen pallokrysanteemi on viehättävästi vähän punastunut. Siirsin kukan kiireesti katoksen alle. Tuota kauneutta ei syyssade saa nyt pilata.


Tsemppiä märkään viikkoon kaikille! Ja lämpimästi tervetuloa uusille lukijoille.

Terveisin Katja

Ps. Kaunis kiitos lukuisista kommenteista edelliseen postaukseen. Pikkuinen kielipotilas selvisi säikähdyksellä. Ruoka maistuu ja leikit sujuvat entiseen malliin myös reikä kielessä.

lauantai 20. syyskuuta 2014

Huh mikä lauantai!


Onko teille koskaan käynyt niin, että odotatte kivaa päivää ja sitten kun tulee sen aamu, kaikki menee päin kuusta? Täällä oli tänään sellainen aamu.

Päiväksi oli varattu äidin ja isompien poikien Tampereen reissu mukavassa kaveriseurassa. Ohjelmassa oli Ahaa Teatterin uusi komedia Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli. Pojat olivat heti herättyään täpinöissään, ja meno sen mukaista. Sisällä oli kilpajuoksua ja ulkona keksivät ennennäkemättömiä kolttosia.


Villi meno on tässä talossa ihan normaalia. Mutta sitten 1vee kaatui leualleen olohuoneen lattialle ja kaikki neljä hammasta menivät kielestä läpi. Verta tuli hirveästi. Lapsi huusi. Äiti huusi. Isot pojat jatkoivat kilpajuoksua.

En ole niitä, jotka osaavat toimia lapsen hätätilanteessa rauhallisesti. Minusta tulee helposti yksi hätätilanne lisää. Onneksi mies on toista maata. 1vee saatiin päivystykseen ja antibioottikuurin kanssa kotiin. Isoa reikää yksivuotiaan kielessä ei kuulemma voi tikata. No en yhtään ihmettele, että ei voi. Pikkuisella on nyt kielessä paikka vähän isommallekin lävistyskorulle ja ruokavaliona jäätelö.


Vaiherikkaan aamun jälkeen pääsin isompien kanssa teatterireissulle. Tampere on aina yhtä jännä paikka. Viihdytykseksi riittää jo kaupungilla käyskentely.

Ratinansuvannon liepeiltä löytyi kieltokylttejä pikkupojille. Mietin, että mistä noita saisi kotipihaan. Heti tuli mieleen muutama muukin aihe, minkä kotona kieltäisin.


Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli osoittautui huippuhauskaksi. Menkää ihmeessä Ahaa Teatteriin sitä katsomaan. Näytelmä nauratti aidosti sekä aikuisia että lapsia. Oma suosikkini oli hykerryttävän kamala Elvi-täti. Miten hieno ja hiottu olikaan hänen elekielensä viekotellessaan poikamies Lennartia.

Näytelmän suositeltua 5 vuoden ikärajaa kannattaa noudattaa. Pienempien voi olla vaikea seurata vauhdikasta sanailua. Räppääjä on sopivan katu-uskottava vähän isommillekin lapsille ja mukaansa tempaavat räppilauluthan uppoavat koululaisiin paremmin kuin hyvin.


Laitanpa tähän lopuksi vielä asukuvan, jonka eskarilainen hovikuvaajani nappasi kotipihallamme reissun päätteeksi. Ajattelin, että olisin tässä nyt ihan muodin harjalla, kun ylläni on pintaa hivelevät mustat stretch-farkut ja uusi pantterikuosia henkivä paitani.

Eskarilainen sitten tuumasi, että paita näyttää ihan aivoilta. Juuri näin! Sitähän tässä hainkin, että aivot näkyisivät.

Rauhallista viikonlopun jatkoa teille muille! Me koitamme nyt vain pärjätä ilman uusia vaurioita.

Terveisin Katja
 

torstai 18. syyskuuta 2014

Syysahkera


Tuli kiire laittaa nämä parin päivän takaiset iltalenkkikuvat blogiin. Säämies sanoi telkkarissa, että kuvan maisemaa ei kohta olisi. Värikkyys vaihtuisi valkoiseen. Mikä kamala ajatus syyskuussa. Minä kun ajattelin saada tätä ilmaista väriterapiaa vielä pitkään.



Minua on virkistänyt viime aikoina vähän muukin kuin iltalenkillä ruskan väreistä nauttiminen. Aloitin monimuoto-opinnot avoimessa yliopistossa. Pyrin opiskelulla ostamaan itseltäni jatkoaikaa hoitovapaalla viihtymiseen.

Luulen, että strategia toimii. Niin innostavaa on päästä käyttämään aivoja muuhunkin kuin haastavampien taikinoiden vatkaamiseen. Lisämotivaatiota tuo kiva opintoryhmä, jossa on mukana vain a-i-k-u-i-s-i-a.

Opintojen myötä minulla on vähän niin kuin toinen jalka ovenraossa "oikeaan maailmaan". Sillä ajatuksella malttaa varsinaisen työmaan antaa odottaa, että nuo velikullat vanhenevat. Jatkuva tiskirätin heilutuskin saa uusia sävyjä, kun samalla voi mietiskellä muistisääntöjä kasvatustieteiden klassisiin kysymyksiin.

Uskon, että ainakin hoitovapaakollegat ymmärtävät mitä tarkoitan. Kotona on hyvä ja tarpeellinen, mutta se ei pidemmän päälle ihan riitä.



Olen yleensä syksyisin täynnä tarmoa ja uskon venyväni kaikenlaisiin suorituksiin. Saatan esimerkiksi vaivatta kiinnostua itselleni uuden tieteenalan rakenteellisesta kehityshistoriasta.

Tunnen itseni sen verran hyvin, että ymmärrän takoa nyt kun rauta on kuumaa. Sitten joulun jälkeen iskee taas vuotuinen laiskuuskausi. Luulen, että silloin palaan hymähdellen tähän blogitekstiin ja sadattelen mihin suohon itseni taas ajoinkaan.


Mitenkäs te siellä ruudun toisella puolella. Oletteko syysahkeria?

Terveisin Katja

maanantai 15. syyskuuta 2014

Mansikka-juustokakku


Nyt palataan lauantaina ystävien kanssa syötyyn mansikka-juustokakkuun. Kakkureseptiä voi hyvin hyödyntää, vaikka mansikka-aika alkaa olla jo menneen kesän iloja. Juustokakun päälle voi kiilteen kanssa laittaa pakastemansikoitakin. Pakastemansikat käyttäisin kuitenkin kokonaisina.

Mansikoiden sijasta kakun voisi päällystää herkullisesti ja näyttävästi myös esimerkiksi kiivillä ja persikalla tai muilla hedelmillä.

Alkuperäisen idean kakkuun olen napannut jostain lehdestä jo aikaa sitten. Talon keittiössä resepti on muokkaantunut seuraavanlaiseksi.

 

Mansikka-juustokakku


Pohja
200g Digestive keksejä
1 prk mango Pilttiä

Murskaa keksit ja sekoita keksimurskaan pilttisose. Painele seos irtopohjavuoan (24 cm) pohjalle tiiviisti. Voit käyttää apuna pienen määrän vehnäjauhoja, jos sormet tarttuvat taikinaan. Vuoan pohja kannattaa vuorata leivinpaperilla, niin valmis kakku on helppo siirtää tarjoiluastiaan.

Täyte
400g maustamatonta tuorejuustoa
4 dl vispikermaa
1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 rkl sitruunamehua
6 liivatelehteä

1. laita liivatteet likoamaan kylmään veteen
2. vaahdota kerma
3. sekoita sokeri ja vaniljasokeri tuorejuustoon
4. yhdistä kermavaahto ja sokeroitu tuorejuusto ja sekoita hyvin tasaiseksi massaksi
5. kuumenna sitruunamehu
6. puristele liivatteet vedestä ja liuota ne kuumaan sitruunamehuun
7. lisää liivatemehu täytemassaan ohuena nauhana hyvin sekoittaen
Kaikissa sekoitusvaiheissa voi käyttää apuna sähkövatkainta.

Kaada täytemassa kakkupohjan päälle ja hyydytä kakkua useamman tunnin tai yön yli jääkaapissa.

Koristelu
1 litra mansikoita (tai muita marjoja / hedelmiä)
hyytelösokeria

Koristele hyytynyt juustokakku mansikoilla tai hedelmillä. Tee hyytelösokerista pakkauksen ohjeen mukaan kiille kakun päälle.


Minulla oli leipomukseen käytössä makeita tuoreita mansikoita, joita löysin torilta vielä viime viikolla. Mansikat maksoivat kuusi euroa litralta, mikä on aika suolainen hinta. Jostain syystä en toriostoksilla kuitenkaan koskaan tunne kulutusmorkkista. Tuoreita marjoja, kasviksia, sieniä, kalaa ja mustaamakkaraa tulee ostettua torilta viikoittain. Voisiko paremmin rahojaan tuhlatakaan!




Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille ja iloiten tervetuloa blogini uusille lukijoille. 

Terveisin Katja

lauantai 13. syyskuuta 2014

Lauantairuokaa ystävien kanssa


Tavallista parempi lauantai. Ystäviä kylässä ja paljon hyvää ruokaa. Katoimme pöytään vielä kesän makuja.

Kesämuistojen Menu


Alkuruokana Talon ravut, paahtoleipä
Pääruokana grillattu lohi, porkkana-perunamuusi ja fetasalaatti
Jälkiruokana mansikka-juustokakku





Ystävältäni meni meillä rapuneitsyys. Hän lupasi syödä rapuja jatkossakin. Se on talon rapuvastaavalle (en minä) paras kiitos.

Torilta sai perjantaina vielä tuoreita kotimaisia mansikoita. Se oli jokin makea syyslajike. Pakkohan niistä oli kakku tehdä. Laitan mansikka-juustokakun reseptin teille jakoon vielä myöhemmin.



Pitäisi kutsua useammin ystäviä syömään. Arjen kiireissä tuppaa unohtamaan miten kivaa se on.

Terveisin Katja

torstai 11. syyskuuta 2014

Yhtä sirkusta!

Terveisiä sirkuksesta! Kuten jo kuvasta voi päätellä, tällä kertaa en tarkoita meidän jokapäiväistä kotisirkusta, vaan ihan ammattimaista oikeaa Sirkus Finlandiaa.


Jätimme 1veen mummun hoiviin ja vietimme isompien poikien kanssa jännittävän illan taianomaisessa teltassa. Pojilla oli jo viime vuodelta aiempaa sirkuskokemusta. Itse olin edellisen kerran sirkuksessa noin 30 vuotta sitten. Voisi sanoa, että oli jo aikakin päivittää käsitys.


Vaikka vuodet ovat tehneet tehtävänsä monen asian muistamisen suhteen, nenäni ei pettänyt taaskaan. Hajut olivat sirkuksessa samat kuin silloin 80-luvulla. Myös vuonna 2014 sirkus tuoksui hiekkakentältä, hattaralta ja hevoselta.


Olipa siellä hienoja esityksiä. Eläimet olivat suosikkejani. Kyyhkyset ja hevoset olivat kurinalaisia liikkeissään ja tottelivat ohjaajaansa kunnioittavasti. Mietinkin, että sirkuseläintenhoitajilta voisi saada hyviä lastenkasvatusvinkkejä. 


Pojat innostuivat poliisin ja rosvon hurjasta takaa-ajosta kuumailmapallolla.


Trampoliiniesitys oli erityisen inspiroiva, sillä vastaavaa voi kokeilla kotona heti kun vanhempien silmä välttää.


Minä opin, että 2000-luvulla sirkuksessa kuuluu heiluttaa valohärpäkettä. Se on sitä interaktiivista osallistumista seitsemän euron härpäkehinnalla.

Kieltämättä pyörivät valovieheet olivat vaikuttava näky. Niitä kun oli pimeässä teltassa ainakin joka toisella lapsella.


Rullaluistelevasta trapetsitaiteilijasta oli juttua paikallislehdessä. Nuori nainen edusti suomalaista vähemmistöä sirkuksen esiintyjäkaartissa. Huimat olivat myös kotimaiset pyöritykset.


Tuosta yllä olevasta kuvasta saatte itse päätellä mitä siinä tapahtuu. Vihjaan sen verran, että kuvassa on kaksi ihmistä. 

Vauhtia miekkosilla oli niin paljon, että touhusta tuli mieleen harrastavan perheemme maanantai-illat, ja edestakaisin viuhahteleva harrastuskyyditsijä.


Illan viimeinen sirkusesitys oli kaikkein vaikuttavin. Peloton nainen kiipesi jättimäisen tykin piippuun. Hänet ammuttiin tykinkuulana melkoinen matka isolle ilmapatjalle. 

Tuo räjähtävä lentonopeus jäi kummittelemaan mieleeni. Niin monta kertaa perhe-elämässä minuakin tarvittaisiin paikalle kuin tykin suusta. Maanantai-iltojen logistiikkakin helpottuisi hetkessä, kun olisi taito olla paikalla kuin ammuttuna.

Oletko sinä käynyt sirkuksessa?

Terveisin Katja