.

.

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Huono käytös kunniaan?


Olen tässä jo pidemmän aikaa miettinyt, että teenkö lapsilleni karhunpalveluksen, kun opetan käytöstapoja. Oman vuoron odottamista ja toisten kuuntelemista. Kun opetan huomioimaan, miltä toisesta tuntuu. Kun opetan kunnioittamaan auktoriteetteja.


Miksi tällaisia pohdin?

No, koska olen sivusta seurannut ja itsekin kokenut, että odottamalla ei oma vuoro tule koskaan. Toisen kuuntelija ei saa suunvuoroa ikinä. Omien tunteiden pitäisi sittenkin olla toisen tunteita tärkeämpiä. Auktoriteetinkin pitäisi ansaita kunnioitus käytöksellään.

Röyhkeydellä on moni päässyt pitkälle. Onko se aikamme hyve?


MeNaiset-lehdessä oli joku aika sitten näyttelijä Lorenz Backmanin haastattelu. Hän kertoi saaneensa kotona ns. vanhanaikaisten arvojen mukaisen kasvatuksen, jossa oli turvalliset tiukat rajat ja hyvä käytös kunniassa. Herkälle Lorenzille kasvatus aiheutti tunteen, että muut ovat itseä tärkeämpiä.


Aloin erityisesti haastattelun lukemisen jälkeen pohtia kasvatusarvojamme kriittisesti. Ympäristö on tainnut muuttua niin, että vanha koodisto ei enää päde.

Täytyisi kai pikaisesti muuttaa itsekin suuntaa. Olisihan niistä terävemmistä kyynärpäistä ollut itsellekin hyötyä jo monta kertaa.


Tuntuuko tämä aihe yhtään tutulta? Vai onko muilla jo koodisto hallussa?

Terveisin Katja

Ps. Päivän painavasta aiheesta huolimatta Nainen Talossa on aika iloisella tuulella. Taaperon pöydälle kaatama maitolitra EI ollut talon viimeinen. Kalapaistoksestakin löytyi syötäviä kohtia, vaikka sama taapero oli vääntänyt uunin 300 asteeseen. Kyllä meillä hyvin menee!

44 kommenttia:

  1. Ajankohtainen pohdinta. Juuri tänään olen köynyt keskustelua kasvatuksesta. Itse olen saanut vanhoillisen kasvatuksen ja meillä on lapsille tiukka kuri. Nyt tosiaan pohdin että kasvatanko lapsiani pumpulissa jotka eivät tiedä maailman pahuudesta mitään.
    Käytöstavoista kaiken pitäisikin lähteä mutta harmi kun kaikki ei kasvata samalla tavalla, toisilla lapset ja niin kyllä myös aikuset saavat tehdä mitä itseä huvittaa.
    Mutta ihanasti kirjoitit lopun ps. 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aina ajatellut, että rajat ovat rakkautta ja hyvä käytös on käyntikortti. Nykymaailmassa kuitenkin törmää niin paljon siihen, että hyvää käytöstä ei arvosteta eikä huonoa käytöstä millään tavalla paheksuta. Kaikkea mahdollista vaan suvaitaan ja hyväksytään. Nopein, rohkein ja röyhkein palkitaan. Aikuiset eivät ole lapsia yhtään parempia. Näillä mennään ja siihen täytyy sopeutua.

      Poista
  2. Aihe tuntuu aivan erityisen tutulta ja kiva, että joku ottaa sen puheeksi. Myös meillä lapset (tai nykyisin jo nuoret aikuiset) on kasvatettu ottamaan toiset huomioon ja olemaan kohteliaita ja ystävällisiä kaikille. Olen kuitenkin monet kerrat harmitellut sekä itseni että lasten osalta sitä, kuinka itsekkäästi toimivat kanssaihmiset antavat piut paut kohteliaisuudelle.

    Minä minä -kulttuuri näyttää olevan vallalla, ja herkemmät meistä siitä tietysti kärsivät. Kaikki eivät vain yksinkertaisesti pysty toimimaan röyhkeästi ja itsekkäästi, vaikka tietäisivät sen ehkä kannattavankin. Siitä huolimatta uskon ja ainakin toivon, että ystävällisyys ja kohteliaisuus yleensä elämässä vievät pidemmälle kuin pelkkä kyynärpäätaktiikka.

    Todella kauniita talvipäivän kuvia postauksessasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi <3.
      Elämänkokemusta omaavien aikuisten on tietysti helpompi sopeutua ja luovia tilanteissa omat arvonsa säilyttäen. Lapsia käy surku, kun he eivät aina edes huomaa sitä miten tulevat jyrätyksi vertaisten keskuudessa. Pidänkin nykyään aivan ensiarvoisen tärkeänä terveen itsekkyyden opettamista lapsille.
      Itse olen jo aikaa sitten lopettanut "liian ystävällisyyden", jos en ole saanut vastakaikua. Onneksi monessa tilanteessa seuransa voi itse valita :).

      Poista
  3. Mä taidan olla naiivi, kun haluan uskoa, että kyllä se hyvä käytös ja toisten huomioiminen sitten kuitenkin jotenkin palkitaan. Ehkä itsellä on parempi olla, kun ei tarvitse jyrätä muita?

    Mutta sen tunnistan kyllä, että tervettä itsekkyyttä pitää olla. Ei saa jättäytyä kynnysmatoksi, pitää osata pitää puolensa - sitä kutsutaan kai itsensä kunnioittamiseksi. Itse katkaisin hiljan erään ystävyyssuhteen, jonka toinen osapuoli on vuosikaudet vain arvostellut minua ja paheksunut valintojani. En vain jaksanut enää, eikä ole kaduttanut, vaikka päätös olikin vaikea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa", on minun mielestäni hyvin sanottu. Kun vain muistaa olla itsekin se metsä. Että tunnustelee myös kuinka itseä kohdellaan.
      Ihmissuhteissa ei tosiaan kannata liian kauan yrittää, jos vastapuoli ei hoksaa :). Kiitos kommentista!

      Poista
  4. Ehkä molempi parempi.Toki on lapselle hyväksi,jos hän taitaa kauniit käytöstavat.Tuskin se voi huono asia olla..Mutta tietenkin olisi hyvä oppia pitämään puolensa,etteivät toiset jyrää lasta.Hyvä itsetunto varustettuna ystävyydellä-oisko se siinä? Mutta miten se toteutetaan..Siinäpä sitä meille vanhemmille pohtimista.Pienen kylän etuja on se,että kaverit/vanhemmat tunnetaan..Ollaan kärryllä mitä koulussa tapahtuu jne.Ehkä tällaisia ongelmia on vähempi,kuin isoissa kaupungeissa/kouluissa.Lapset ovat aika tasavertaisia pienessä koulussa-luulisin näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu. Ystävällisyys + hyvä itsetunto. Siinähän se on! Useinhan itsekunnioitus kyllä synnyttää luontaisestikin kunnioituksen myös muita ihmisiä kohtaan.

      Poista
  5. Hyvin samoilla linjoilla ... kyllä hyvät tavat ja toisten huomioon ottaminen ovat tärkeitä asioita. Tärkeää on hyvä itsetunto ja sitä kautta rakentunut oma kuva... ettei anna kohdella itseään kaltoin. Sopivasti Peppi Pitkätossua tytöissä ja Vaahteramäen Eemeliä pojissa. ..ja kyllä mielestäni rajat ovat rakkautta ! Hassuinta on se, että aikuiset ovat menettäneet otteensa jo alakouluikäisiin lapsiinsa. Lapsi hakee rajansa sitten laillaan jos niitä ei kotona laiteta - ja sitähän osittain on hyvät käytöstavat. . . ja johdonmukaisuus kasvatuksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monimutkaisia asioita nämä. Rajatkin ovat loppuviimein aika venyvä käsite, kun eri yksilöillä on erilaisia tarpeita. Minä kannatan myös kovasti tuota Eemeli ja Peppi -asiaa. Kolttosiakin pitää tehdä sopivassa suhteessa. Olisin huolissani, jos sellaista ei koskaan tapahtuisi :).

      Poista
  6. Kyllä on mielenkiintoista pohdintaa. Harmi jos hyvät tavat eivät kanna hedelmää, toivoisin todella että niin olisi. Toisaalta on paljon ammatteja, joissa perus hyvät käytöstavat ovat erittäin tärkeitä, joten kyllä niitä on mielestäni erittäin hyvä vieläkin opetella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin uskon hyviin käytöstapoihin. Ja myös siihen, että niitä opetellaan koko elämä. Jotenkin silti tuntuu, että sellainen isompi arvopohja on yleisesti muuttunut. Entistä tärkeämpää on osata puolustaa etujaan.

      Poista
  7. Kerrassaan hyviä kysymyksiä, sainpas uutta ajateltavaakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäänpä odottelemaan ajatustyösi tulosta ;)

      Poista
  8. Nämä ovat vaikeita asioita! Hei, meillä palo karrelle kaikki uunissa kun taapero kiskas sen 300 asteeseen, hirveä käry joka puolella. Teille kävi paremmin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, täällä leivinpaperi syttyi palamaan, ja mustat nokikiharat lensivät liesituulettimeen. Tuli sitten vähän kuivempaa paistosta. Onneksi oli tavallinen jättiperheen jättiannos, niin sieltä vuoan keskeltä onnistui kaivamaan jotain syötävääkin :).

      Poista
  9. Mielenkiintoista. Hyvä aihe mutta toisaalta naurattaa kun aina kaikki sekä kirjoittajat että kommentoijat ovat juuri niitä valtavan sivistyneitä, hyväkäytöksisiä, samoin lapsensa (ainakin omasta mielestään) ja NE MUUT niitä öykkäreitä. :´D Olisipa virkistävää kun joku tajuaisi/paljastaisi toisenlaisenkin totuuden, että vaikka kuinka kauniita käytöstapoja on opetettu, juuri hänelle ja/tai lapselleen ei ihan aina ne ole niin selvät... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Tuskinpa kukaan aiempi kommentoija itseään tai lapsiaan täydellisenä pitää. En minä ainakaan. Eikös sellainen itseriittoisuus ole juuri omiaan tuottamaan huonoa käytöstä?
      Jokaisella on virheitä ja huonoja hetkiä. Eivätkä lapset todellakaan aina opi. Joskus tuntuu, että harvemmin oppivat ja väsyttää jankuttaa aina samoista asioista.
      Käytös on vaikea asia, koska ihmiset ovat piirteineen ja odotuksineen erilaisia ja joku on suuremmassa vaarassa jäädä jalkoihin kuin joku toinen.

      Poista
  10. Kyllä meillä arvostetaan hyviä käytöstapoja ja toisten huomioimista. Niitä joutuu lasten kanssa treenaamaan pitkään ja hartaasti. Samaan aikaa perustaitojen kanssa yritän selittää lapselle, että käytöstapojen lisäksi pitää oppia kohteliaasti pitämään puoliaan tyyliin huomauttamaan, että anteeksi mutta jonon pää on täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkään ja hartaasti - kyllä! Jonon pää -harjoituksia voi tehdä kätevästi yhteisillä aamupäivien kauppareissuilla ;).

      Poista
  11. Mun mielestä rajat on rakkautta!
    Ja toisia tulee kunnioittaa ja osata käyttäytyä, niin täällä lapsia kasvatetaan.

    VastaaPoista
  12. Rakkautta ja rajoja pitää olla. Mun mielestä kaikki perustuu siihen. Kyllä lapsilla pitää olla käytöstapoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samoilla linjoilla ja lisään vielä, että itseä pitää arvostaa!

      Poista
  13. Hyvä kirjoitus Katja ! Itse olen huomannut näin vanhemmiten , että alan siirtyä niiden "keski-ikäisten naisten kerhoon " , jotka kyynärpäätaktiikkaa käyttäen rynnistävät bussiin ;D tosin vielä toistaiseksi välttelen isompia tönäisyjä - kääk !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :). Kyllä bussiin kannattaa rynniä, jos vaihtoehtona on joutua jalkapatikkaan. Tai seisomapaikalle, apua! :D

      Poista
  14. Olipa mielenkiintoinen keskustelunavaus! Itse ajattelen, että vaikka nykyajan egoistinen kulttuuri kuinka ajaisi sitä kyynärpäätaktiikkaa ja oman edun tavoittelua, niin kyllä niillä hyvillä käytöstavoilla kuitenkin pitkälle pääsee. Kyse on minusta muustakin, kuin vain siitä, menestyykö ulkoisesti elämässä (saa hyvin työpaikan, paljon palkkaa jne.). Ihmissuhteissa se elämän onnistuneisuus mielestäni lopulta mitataan, ja kyllä ne "käytöstavat" luovat pohjan myös toisten ihmisten kanssa elämiselle ja olemiselle. Itse ajattelen, että haluan opettaa lapselle "pehmeitä arvoja", vaikka niillä ei ulkoista menestystä niin vaan hankittaisikaan. Hyvä olo kumpuaa kuitenkin ihmisestä sisältä ja heijastuu hyvistä ja terveistä ihmissuhteista, joten haluan kasvattaa lapsen tavoittelemaan näitä asoita. En usko, että onnellinen elämä (sisäisesti) muodostuu kyynerpäätaktiikkaa käyttämällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suski aivan upeasta kommentista! Minäkin uskon siihen, että toiset huomioiva käytös tekee itselle hyvää sisäisesti. Jatkuva pyrkiminen ja siinä ohella ehkä toisten ihmisten sivuuttaminen ei voi olla itselle hyväksi.
      Haastavaksi pehmeiden arvojen toteuttaminen tulee siinä vaiheessa, kun ympärillä on liikaa röyhkeyttä.

      Poista
  15. Mielenkiintoinen aihe ja saman aiheen parissa on painiskeltu täälläkin. Ei ole ihan ihan helppo tehtävä opettaa lapsille oikeassa suhteessa hyviä käytöstapoja ja toisten huomioonottamista ja samalla puoliensa pitämistä, jossa välillä joutuu jopa käyttämään kyynärpäitään. Missä se raja menee? Ja toisaalta, jos ei itse pidä tässä maailmassa omia puoliaan asiassa jos toisessakin, niin kuka sen sitten tekee. Tuo ps-tekstisi oli ihana - positiivinen ajattelu kunniaan (niiden käytöstapojen lisäksi) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Lorenz Backmanin kommentti tosiaan avasi minulle aivan uuden näkökulman. Tai selkeytti jotain sellaista, mitä olin jo pohtinutkin. Omanarvontunto ja puolensa pitäminen ovat todella tärkeitä asioita nykypäivänä. Toisille se on luontaista ja toiset ehkä oppivat sen pidemmän tien kautta. Siinä sitä onkin sitten tasapainoilua, kuinka kunkin lapsen persoonaan istuttaa sopivan määrän itsekkyyttä ja toiset huomioivaa hyvää käytöstä.

      Poista
  16. Olipas ajankohtainen aihe. Tätä samaa olen joutunut pohtimaan matkan varrella. Pari päivää sitten lounastin tuttavan kanssa. Hän saa kiitosta hyvästä asiakaspalvelusta ja sen myötä työmäärä vain kasvaa. Heräsimme pohtimaan sitä, että onko tarkoitus tehdä vain muut tyytyväisiksi oman hyvinvoinnin kustannuksella. Johonkin se raja on pakko itse vetää, sillä muut eivät sitä puolestamme tee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuot esiin tutun näkökulman. Kyllähän se näkyy monesti työelämässä, että hyvin tehdystä työstä tulee palkaksi lisää vaatimuksia. Sitäkin ajatellen olisi tärkeää, että osaisi juurruttaa lapsille oikeanlaista omanarvontuntoa. Voi olla ystävällinen olematta kuitenkaan turhan kiltti.

      Poista
  17. Olemme pohtineet miehen kanssa samaa asiaa. Minä olen vankasti sen kannalla, että lapsille on opetettava hyvät tavat ja toisten ihmisten kunnioittaminen. Kun he vähän kasvavat eivätkä ota kaikkea niin mustavalkoisesti, voi sitten kertoa myös siitä, että kynnysmattonakaan ei ole hyvä olla. Minusta toisten kunnioittaminen ei tarkoita sitä, että pitäisi toisia parempana vaan nimenomaa yhtä hyvänä kuin itseään. Jos kaikki kohtelisivat toisiaan kuten haluaisivat itseään kohdeltavat, niin kylläpä olisi maailma hyvä paikka. Uskon, että huono käytös tulee ihan opettamattakin.

    Tässä työpaikassa näkee paljon 90-luvun kasvatteja, joilla on selvästi ihan toisenlaiset arvot ja he ovat tottuneet vaatimaan oikeutta itselleen. En kyllä missään nimessä haluaisi omista lapsistani sellaisia. Ehkä me 70-80-luvulla syntyneet vanhemmat olemme itse perinteisemmin kasvatettuja ja kasvatamme samoilla periaatteilla omiakin lapsiamme ja seuraava sukupolvi onkin taas vähän huomaavaisempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä pointteja! Koska lapset ovat omia persooniaan, kunkin kasvatuksessa pitäisi vielä osata painottaa vähän eri tavalla eri asioita. Huomaan sen omissa lapsissanikin oikein hyvin. Kouluikäisten kanssa voi jo käydä aika mielenkiintoisia keskusteluja :).

      Eri sukupolvet työelämässä onkin mielenkiintoinen aihe. Postaapa sinä siitä blogijuttu ;).

      Poista
  18. Itse kasvattaisin lapset kunnioittamaan toisia ja osoittamaan hyviä käytöstapoja. En kuitenkaan haluaisi unohtaa terveen itsetunnon kehittämistä. Eihän toisten kuunteleminen ja huomioiminen ole sama asia kuin toimia jokaiselle ovimattona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvät tavoitteet. On tosiaan eri asia huomioida toiset kuin olla ovimattona. Vaan eipä se aina niin helppoa ole, jos vastapuoli on kovin "voimakas".

      Poista
  19. Hyvä kirjoitus! Eksyin blogiisi jonkun toisen blogin kauta ja näin mielenkiintoiseen aiheeseen ajattelin tarttua kommentoimalla.
    Meillä on kotona kolme lasta, iältään 10-15 vuotiaita. Itsetuntoa, toisten huomioimista, empatiankykyä, käytöstapoja.. niitä jumpataan koko ajan. Uskon, että tässäkin asiassa lapset oppivat mallista. Vaikka asiasta juttelisi ja kertoisi, niin jos itse toimii toisin ja röyhkeästi käyttäytyy, lapset ottavat mallia.
    Olen kuitenkin myös sitä mieltä, että itse entisenä koulukiusattuna, toisten miellyttäjänä ja edelleen kovin "miellyttämishaluisena" ja arkana pitämään puoleni, haluaisin opettaa lapseni / näyttää mallia miten pystyn, myös toisenlaiseen käyttäytymismalliiin. Ei ole hyvä olla liian kiltti ja nöyrä, vaikka toisten silmissä se onkin sitten tosi hyväkäytöksinen ja "kiltti" tyttö. Kiltin tytön syndrooma kun johtaa helpolla siihen, että tulee hyväksikäytetyksi ja löytää itsensä kynnysmattona, muut menevät työelämässä oikealta ja vasemmalta ohi, kun vähättelee itseään ja kykyjään.
    Olen vähän sitä mieltä, että juu, tottakai vanhempien ihmisten ja auktoriteettien kunnioitus mutta ei sokeasti, vaan sopivan itsekkäästi ja omat erivätä mielipiteensä perustellen. Maailman on tänä päivänä aika julma ja raaka peliareena, jossa kuitenkin vain "minulla itselläni" on loppujen lopuksi väliä. Eli jos ei itse kkunnioita itseään ja pidä omia puoliaan, niin ei kukaan mukaan sitä tee. Siinä mielessä terveellä tavalla itsekkäästi varustettu nuori tulee uskoakseni pärjäämään maailmassa.
    Se ei kuitenkaan sulje sitä pois, että käytöstavat ja "etiketti" vievät pitkälle.
    Harmi vain, kun osa aikuisista tai vanhemmista ihmisistä ei näitä käytöstapoja tänä päivänä taida, vaan räyhkeyttä ja toisten ihmisten ylikävelyä löytyy joka ikäluokasta.
    Maailma tosiaan on muuttunut, enää ei kiltteydellä pelkästään pärjää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Tämä aihe tosiaan on mielenkiintoinen ja on tässäkin herättänyt jo mukavaa keskustelua.
      Minäkin uskon esimerkin voimaan. Lapset ovatkin aika pelottavan tarkka peili monessa suhteessa. Omat heikot kohdat pistävät kyllä jälkikasvussa silmään havahduttavasti.
      Olen miettinyt, että paljonkohan kiltteydessä ja miellyttämisenhalussa on ihan luontaista geeniperimää ja kuinka paljon ympäristöstä opittua. Ja samaa voisi miettiä röyhkeyden suhteen. Toiset tuntuvat kallistuvan ihan luontaisesti jompaan kumpaan laitaan. Omasta kokemuksesta taas tiedän, että ympäristö kyllä myös opettaa ja koulii.
      Se on kyllä kiistaton totuus, että maailma on muuttunut. Kautta linjan yksilökeskeisempi kulttuuri suosii minäminä-asennetta.

      Poista
  20. Et todellakaan tee karhunpalvelusta. Aihe on tänäpäivänä aika pinnalla, ainakin mun mielestä. Omat 5 lasta olemme opettaneet kiittämän ja kunnioittamaan aikuisia, kuutelemaan ja odottamaan omaa vuoroaan. Kiitos ei ole kirosana,kuten haloo helsinki laulaa. Opettajalta tulikin tokaluokkalaisen kohdalla juuri pariviikkoa sitten viestiä, kuinka neiti oli sanonut kiitos, vaikka hän ei mitenkään vaatinut. No eipä muilta luokkatovereilta tullut automaattisesti.
    Omassa työssäni näen kuinka osa aikuisista työelämässä, ei osata puhua kauniisti, kiroillaan, eikä olla edes työkavereille saati vieraille kohteliaita. Tästä aion huomenna huomauttaa. Tämän olin jo perjantana päättänyt :D
    Oikein hyvää alkavaa viikkoa ja kiitos:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi hyvästä kommentista :). Kyllä minäkin haluaisin edistää kauniita tapoja ja opettaa niitä lapsille. Yritystä on. Kiitos ei varmasti ole itseltä pois, ja oman tilankin voi ottaa hyvät tavat mielessä. Tai näin ainakin toivon. Vielä en aivan tiedä kuinka se aina käytännössä tapahtuu. :)

      Poista
  21. Olipa kiinnostava postaus!! Et minustakaan tee karhun palvelusta. Minusta röykeällä käytöksellä ja kyynärpää taktiikalla voi päästä elämässä pitkälle joo, mutta jää lopulta yksin. En usko, että hyvät käytöstavat ja muiden huomioiminen ja kunnioittaminen pois sulkis sen, ettei ite ois arvokas. Jos joku kokee, että muut ovat itseä parempia niin silloin on tapahtunut jotain itsetunnon kehittymisessä, tai se on jotenki vääristynyt. Ennen kaikkee ois hyvä pyrkiä kasvattaan niin, että kaikki on samanarvosia. Toki se ristiriita tulee esiin silloin, kun ne näkee ettei muut toimikkaan samanlailla? Mene ja tiedä. Itellä 2 vuotias poika ni nää jutut on aika ajankohtaisia. Kerhossa kyllä ärähdin erään toisen lapselle, ettei minun pojan kädestä viedä leluja..oli siis jo tehnyt niin monta kertaa :DD Mut sama pätee toisin päin jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Nämä asiat vielä mutkistuvat lasten kasvaessa. Tulee aina vaan monimuotoisempia tilanteita ja lasten erilaiset persoonat näkyvät isosti vuorovaikutuksessa. Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia, se on hyvä lähtökohta oikealle asenteelle :)

      Poista
  22. Lapsia tulee kasvattaa kohtelemaan toisia kuten haluaisi itseään kohdeltavan, eli empatia on kasvatettava lapselle, se ei tule automaattisesti perittynä. Kauniit käytöstavat kyllä kantavat hedelmää pitkässä juoksussa ja lopussa kiitos seisoo. Mutta tervettä kunnioitusta itseään kohtaan tulee myös opettaa ja kaikkeen ei pidä suostua. Olen molempien tyttärien kanssa käynyt näitä keskuteluja ja ihmetelty on sitä, kuinka röyhkeät ja ilkeät pärjäävät elämässä ihmeellisesti saamatta sapiskaa käytöksestään. Mutta olen silti kaikesta huolimatta ylpeä mieheni kanssa tyttäristämme, jotka on kasvatettu kunnioittamaan toisia ihmisiä ja osaavat käyttäytyä fiksusti myös toisten röyhkeän käytöksen edessä. Olet aivan oikealla tiellä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Ihan samansuuntaisia huomioita ja ajatuksia meillä. Parhaansahan sitä yrittää, että omat pärjäisivät. Ja kyllä palaute lasten hyvästä käytöksestä on vanhemmalle iso kiitos. Viimeiseen asti toivoisin, että hyvä voittaa. Ei kai muuhun oikein auttaisi uskoa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!