.

.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Keskeltä viikkoa viikonloppuun


Keskiviikkona ajatus voi jo vähän karata kohti viikonloppua. Ainakin tällaisena keskiviikkona, jolloin olen pessyt yhdet uudenkarheat Niket ja farkut suoliejusta.

Lapsi oli koulun metsäretkellä innostunut testaamaan karpaasien treenimetodina tunnettua suojuoksua. Yllätin itseni vastaanottamalla polviin asti uitetun suojuoksijan hyvin Sinkkosmaisella asenteella (ks. edellinen postaus). En siis kilahtanut, vaan ymmärsin suojuoksun olleen retken parasta antia. Siis "ihan tosi siistii". Niket sen sijaan eivät enää niin siistit.


Mutta siihen viikonlopun odotukseen. Odotan lauantaita nyt erityisellä mielenkiinnolla. Osallistun ensimmäistä kertaa blogitapahtumaan, jossa on mahdollista tavata useita blogiystäviä. Miten jännittävää!

Helsingissä järjestetään Indiedaysin Bloggers Inspiration Day, joka on Suomen suurin bloggaajatapahtuma. Pyysin tapahtumaan seurakseni Tsinnian Perhosia ja Piikkilankaa -blogista. On mahtavaa saada jakaa blogiharrastus ihanien ihmisten kanssa. Meille tulee varmasti kiva reissu Helsinkiin, ja bussimatkalla on jo paljon juteltavaa.

Hei tulettehan kaikki blogiystävät juttusille, jos bongaatte meidät tapahtuman tungoksesta. Olisi niin mukava tavata mahdollisimman monia!


Helsingissä olisi tarjolla iltakemutkin. Ensin vähän harmittelin, kun yöpyminen Helsingissä ei nyt onnistu, ja siksi illan juhla jää minulta väliin. Nyt olen kuitenkin hyvilläni. Olisinhan varmasti kamalan asukriisin partaalla, jos tiedossa olisi Blog Awards -ilta. Ehkäpä asukriisi mahdollistuu sitten syksyllä, kun tilaisuus järjestetään seuraavan kerran.


 

Keskiviikkona edellisen viikonlopun tulppaanit ovat jo kannussaan aivan villiintyneet. En raaski niitä silti poiskaan heittää. Jotain hauskaa niissä vielä on. Kevät kukkii ulkona ja sisällä. Orvokit ovat olleet pari viikkoa pihassa ja viihtyneet viimasta huolimatta.

Pojat kiikuttavat maljoihin sinivuokkokimppuja. Niitä tulee aika taajaan tahtiin. Niin miesmäistä käytöstä, vai pitäisikö sanoa huomaavaista. Lepyttelevät kukkasilla aina kun on ollut sanomista. Kimppu tuli tänään myös suojuoksijalta.


Viikonloppu jo mielessäni toivottelen mukavaa loppuviikkoa lukijoille!

Terveisin Katja

Nainen Talossa löytyy nyt myös Facebookista. Voit saada blogin päivityksiä FB-aikajanallesi tykkäämällä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ. 

24 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä se kotiolot voittaa, yhdeksi päiväksi :).

      Poista
  2. Meillä poika tuli koulusta kotiin lenkkarit halki, vastaus kysymykseen mitä kengille on tapahtunut oli vain että "äiti etkö sä tiedä ettei nää Puman lenkkarit kestä tän ikäisen pojan juoksuja":) (poika 12v ) Ihanaa blogitapaamista sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toivotuksista ja KIITOS vertaistuesta! En ihmettele yhtään haljenneita lenkkareita. Kengät menee helposti pojilla puhki ihan tavallisessa käytössä parissa kuukaudessa, siis ihan ilman (suo)juoksujakin.
      Yksi tavallinen tarina meillä on myös se, että takkien hihoihin viiltyy reikiä. Syy on kuulemma ikkulaudoissa. Ne on niin teräviä, että viiltävät kankaan, kun kävelee "seinää pitkin." Ja seinää pitkin on ihan pakko kävellä :). Housunpolvista en nyt viitsi edes mainita... Koitetaan kestää! <3

      Poista
  3. Toivottavasti törmätään Hesassa :) Itse pidän perjantain lomaa ja vietän pidennetyn viikonlopun Hesassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Olis niin kiva törmätä siellä. Pidetään silmät auki :).
      Sulla on tiedossa ihan luksusviikonloppu. Mulla vaan pikavisiitti, syytän miehen töitä...

      Poista
  4. Osaan niin kuvitella tuon lenkkariepisodin meille :D Mä oon toivonut/pyytänyt/rukoillut, että nyt ilmojen lämmetessä ulkona pidetään vaan tiettyjä vähän kulahteneempia collegehousuja... Mitäs vielä, meidän 8v. sählypelin tuoksinassa, "kielletyt" housut jalassa. Tietty hän kaatui, ja polvessa reikä. Noo, poika itki ihan lohduttomasti. Luulin, että oli loukannut pahasti, mutta syykin sit selvis. Säilytin malttini, vaikka vähä kirpas, ku viidenkympin housuissa polvi puhki :P Mitä siitä opimme; älä osta ylihintaisia vaatteita. No, pojat on poikii <3
    Mukavaa viikendiä sulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pojat on poikii, todella! Tuohon vetoan minäkin joka päivä ;).
      Kyllä se niin on, että parempi pitää lapset huokeissa housuissa. Tulee muuten kalliita reikiä :). Juuri laskin keskimmäisen pojan ulkohousuista 3/4 olevan reikäiset polvista. Ainoat ehjät on vasta viikon vanhat :D.

      Poista
  5. Ihanaa, blogitapahtuma ja vieläpä Suomen suurin. Muistan joskus kateellisena tuosta tapahtumasta lukeneeni. Aivan mahtava tapahtuma varmastikin.
    Ihanasti hillitsit itsesi. Itse olisin varmaan repinyt pelihousuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kiva päästä haistelemaan Helsingin tuulia ja ison blogitapahtuman meininkiä. Täällä pikkupitäjässä ei blogitapahtumia liiemmin ole ;). Pitäisi itse järjestää, jos jotain tahtoisi.

      Poista
  6. Teillä tulee varmaan upea päivä viikonloppuna! Iltaasussa ois todellakin haastetta :) Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Jos menisin iltajuhlaan, pukisin varmaan varman päälle pikkumustan. Paitsi että en omista yhtäkään kunnollista :D. Kaatui siihen sekin idea. Päivällä pärjää farkuilla :).

      Poista
  7. Jännää! En ole itse koskaan osallistunut blogitapaamisiin, joten odotan kuulumisia innolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eka kerta minullekin. Ei täälläpäin ole mitään aktiivista bloggariporukkaa, en minä ainakaan ;). Kiva siis päästä Indiedaysin tapahtumaan katsastamaan meininkiä. Laitan toki kuulumisia viikonlopun jäljiltä. :)

      Poista
  8. Rentouttavaa ja inspiroivaa viikonloppua! Itseltäni jää tapahtuma väliin, mutta ehkä syksyllä sitten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Harmi että et ole tulossa. Olisi ollut mukava tavata :). Syksyllä kaiketi uusi mahdollisuus.

      Poista
  9. Hih, odotan jo innolla lauantaita :)

    VastaaPoista
  10. Mukavaa viikonloppua ja ihanat nuo kukkaset Arabian vanhassa kannussa.

    VastaaPoista
  11. Voi, voi tuota teidän poikasta! Voin nähdä tilanteen sieluni silmin :D Vaikkei meillä olekaan kuin yksi pikkuruinen poika, joka ei vielä edes kävele (tyttöjä muut lapset) on ollut täälläkin vaikka minkälaista episodia :D Kyllä ne lapset keksii kaikenlaista eivätkä useinkaan (koskaan) tule ajatelleeksi mitä tekevät ennen kuin vasta jälkikäteen, jos silloinkaan. Minäkin kävin Sinkkosen luennon kuuntelemassa tässä hiljattain, mutta niinpä vain ovat hyvät neuvot unohtuneet tässä arjen tuoksinassa. Mukavaa viikonloppua sinulle! Varmasti mukavaa tiedossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. On totta, että neuvoja pitää kerrata säännöllisesti, jotta ne muistuisivat mieleen oikeissa tilanteissa. Ei me vanhemmat olla lapsia kummempia siinä suhteessa ;).
      Minä epäilen vahvasti, että pojat ja tytöt ovat aika erilaisia kasvattaa. Ainakin vierestä seuraten tyttöjen touhut vaativat vähän erilaista otetta kuin poikien. Pojilla vauhti tuo haastetta :).

      Poista
  12. Voi mahtavuutta! Toivottavasti törmätään blogitapahtumassa! Käypä kurkkaamassa VIlla Valkoon, siellä on jotain jännittävää... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati! Ihana juttu. Olet mahtava <3. Ja oli todella mukava tavata. Ehkä seuraavalla kerralla voidaan jutella pidempäänkin :).

      Poista

Kiitos kommentistasi!