.

.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Sinkkosen sivistämänä


Sain alkuviikosta tilaisuuden kuunnella kasvatusguru Jari Sinkkosen luentoa. Liikuntahallista näki, että kasvatustiedolle on kysyntää. Varmasti yksikään urheilutapahtuma ei vedä hallia niin täyteen kuin Sinkkosen teesit.

Sinkkonen puhui järkeviä ja väritti viestinsä hyvällä huumorilla. Nauroimme ystävän kanssa vedet silmissä. Miten teräviä havaintoja ja selkeitä mielipiteitä. Juuri noinhan asiat ovat! Minusta tuli heti parempi äiti ja vaimo Sinkkosen luennon jälkeen. Ja tämä tilanne on tietenkin pysyvä.


Mitä Sinkkosen oppeja vein käytäntöön?

No olenhan minä sen tiennyt, että lapsi on luonnostaan höperö. Ei lapsi ole järkevä ollenkaan. Mutta kun guru sen kertoo, se on taas jotenkin piirun verran helpompi muistaa ja hyväksyä.


Kasvattajan tulee leikkiä mentalistia ja yrittää mennä lapsen pään sisään. "Mitähän tuo höperö vesseli nyt oikein ajattelee, kun heittelee kauppakassista kananmunia pitkin lattioita?" Ei vesseli halua äidille harmia, vesseli tahtoo leikkiä kivoilla palloilla.

Tuohtumus ja turhautuminen on helpompi selättää, kun etsii lapsellisia syitä käytökselle.


Olen saanut jälkikasvulta lisänimen "komentaja". Tuo on ollut kyllä yliampuvaa, sillä titteli ei ole aina tuonut arvovaltaa käytäntöön.

Sinkkonen antoi ohjeeksi, että komento pitää antaa ilman minkäänlaista epäröintiä siitä, tottelevatko komennon kohteet. Komento annetaan tiukan selkeästi, ilman tunnetta. Komentajan aivoihin ei tule mahtua pienintäkään ajatuksen ripettä siitä, että komento ei johtaisi toivottuun tulokseen.


Tuossahan se vika on usein piillyt. Olen komentoja viskoessani ollut liian usein jo puhisevassa tilassa, ennakkoasennoituneena valtataisteluun. Tunteella annettuihin käskyihin vastataan myös tunteella, eikä se ole aina kovin lämmin.

Uusi komento-oppi on todettu käytännössä toimivaksi. Ulos on menty ja pleikat pysyneet kaapissa paremmin kuin aikoihin. Yksinkertaista ja niin totta!


Sinkkonen puhui myös paljon siitä, että lapsen kanssa pitää viettää aikaa. Vanhempien tulee olla lapsestaan kiinnostuneita ja välillä suorastaan tohkeissaan. Siinä suhteessa en koe korjattavaa. Tässähän me palloillaan, ihan tohkeissaan samassa ympyrässä melkein 24/7.


Yhden asian Sinkkonen nosti vahvasti esiin. Pelimaailma ja some ovat erityisen koukuttavia lapsen kehittymättömille aivoille. Aikuisten tehtävänä on suojella lasta tuolta koukulta ja rajoittaa tarpeeksi pelaamista ja netin käyttöä.

Sinkkonen oli tyrmistynyt siitä, että pikkulapset pelaavat K18-merkittyjä GTA-pelejä. Valitettava totuus on, että pikkulasten puheissa tuo peli vilisee, ja moni sellaista saa kotonaan pelata. On oikeastaan käsittämätöntä, että tällaista asiaa tarvitsee edes pohtia.


Olen aina uskonut lasten kasvatuksessa rakkauteen ja maalaisjärkeen. Nyky-ympäristömme monimuotoisuudessa maalaisjärjen ääni alkaa kuitenkin välillä pihistä. Eteemme tulee tilanteita, joissa on vaikea pitää yhtä mielipidettä ja selkeää linjaa. Varsinkin, kun muilla elämän osa-alueilla on tottunut kriittiseen tarkasteluun ja ymmärtämään asioiden monia puolia.

Onkin vahvistavaa palata välillä juurille ja saada rautalankaesimerkkejä. Komentajakin löytää taas arvovaltansa. Sinkkoselta sain sisua jatkaa valitsemallani tiellä.


Mitä sinä ajattelet kasvatuksesta? Ovatko Jari Sinkkosen ajatukset sinulle tuttuja?

Terveisin Katja

Nainen Talossa löytyy nyt myös Facebookista. Voit saada blogin päivityksiä FB-aikajanallesi tykkäämällä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.

26 kommenttia:

  1. Kasvatukseen liittyvät asiat ovat aina mielenkiintoisia. On se uskomatonta myös, kuinka trendit ovat vaihdelleet vuosikymmenien aikana. Jossain vaiheessa taidettiin uskoa niin lujasti ammattikasvattajien, päiväkotien jne. taitoihin, että sillä lähes yritettiin syrjäyttää vanhempien rooli. Kyllä niitä kuoppiakin arjessa tulee, mutta ehkäpä sitä pitemmällä tähtäimellä on jotain osannut tehdä myös oikein rakastamalla ja rajoja asettamalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, että trendit vaihtelevat. On ollut vapaata kasvatusta, tiukkaa käskytystä ja sitten tätä nykyaikaa, jolloin ihan kaikki on mahdollista. Kasvatuskin on ajan kuva.
      Rakkautta ja rajoja, niitäpä :)

      Poista
  2. Ovat jotkut Sinkkosen ajatuksista tuttuja. Tuo pelimaailma on haastava, emme ole siihen vielä näin pienen kanssa törmänneet. Siinä hetkessä kun ne kananmunat lentävät, niin osaisikin ajatella rauhassa höpsöä lasta, sen sijaan että näkee vaan sotkun ja muun. :( Hankalaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelikoneet tulevat ajankohtaiseksi viimeistään koulun myötä. "Kun kavereillakin on..."
      Kananmunien kanssa osaan ottaa jo melko rennosti näin kolmannella kierroksella. Ennemmin pinnaani koettelee, kun "mukamas fiksumpi" isompi lapsi tekee "tyhmyyksiä". Voi tosin olla, että tämä kolmas saa isompanakin nauttia rennommasta äidistä. Isommat lapset tasoittavat tietä ja ehtivät kasvattaa myös äitiä ;).

      Poista
  3. Olen käynyt itsekin kuuntelemassa Sinkkosta. Puhuu hyvin ja täyttä asiaa :)
    P.S. Kivoja kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Sinkkonen on hyvä esiintyjä. Tykkäsin kovasti hänen tyylistään yksinkertaistaa ja käyttää huumoria. Hyvin viihdyttävää :).

      Poista
  4. Sinkkonen on huipputyyppi! Rakkaus ja maalaisjärki ovat minustakin ne tärkeimmät eväät, millä lasta kasvatetaan - ja millä lapsi kasvattaa aikuista;)
    Meillä jouduin pelien kanssa pistämään aikoinaan kovan kovaa vastaan, kun poika hoidosta kotiintullessa ensimmäiseksi ryntäsi tietokoneen äärelle - ja silloin pelattiin vielä korppupelejä! Samoin myöhemmin jouduin kerran takavarikoimaan 2 peliä, jotka isäntä oli ostanut - molemmat K18. Meteli oli iso, mutta laantui aikanaan. Ja niin hyvin ne pelit piilotin, että vieläkään en ole löytänyt.
    Ja paras keino rajoittaa sitä tietokone- ja konsolipelaamista sekä somejuttuja on viettää lastensa kanssa yhteistä aikaa; joka kerran, kun huusin yläkerrasta alakertaan, että "pelataanko lautapelejä?", jäivät lapsilta ja myöhemmin jopa teineiltä tietsikat siihen paikkaan ja yhteinen pelihetki voitti mennen tullen virtuaalisen maailman:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että kasvatus on molemminpuolista. Voi miten isoja loikkia olenkaan äitinä jo ottanut. Oikeita kasvuharppauksia :).
      Oman läppärin takaa on tosiaan aika huono huudella jälkikasvua jättämään pelikoneet sikseen. Kyllä siinä pitää esimerkkiä näyttää ja järjestää myös yhteistä tekemistä.
      Minulle K18-pelien yleisyys on valjennut vasta vähän aikaa sitten. Olen ollut sinisilmäinen luullessani, että aikuiset ajattelisivat yleisesti niiden kuuluvan vain vanhempien käsiin.

      Poista
  5. Töiden merkeissä on tullut Sinkkosen luennoilla käytyä ja kirjankin olen lukenut ja tuossa on mies joka puhuu täyttä asiaa minusta!Rajat ja rakkaus <3 Meillä aina välillä teini ikäiset lapset huomauttaavat kun emme osta esim pelejä joissa ikäraja enemmän kuin lapsilla tai esim nyt kovasti puhuttaa energiajuomat joita emme suostu ostamaan, minusta meidän aikuisten tehtävä on olla aikuisia ja ohjata ja kasvattaa lapsiamme <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :). Sinkkonen on kirjoittanut jonkun kirjan erityisesti poikien kasvatuksesta. Se minun pitäisi lukea. Aikuisten tosiaan on syytä muistaa vastuuroolinsa, vaikka se ei aina niin kivaa olekaan.

      Poista
  6. Lehdestä luen aina Sinkkosen kolumnin, siinä on viisas mies. <3 Upea kokemus varmasti ollut käydä hänen luennolla. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan hyvä kokemus, jätti jäljen. Minäkin lukisin kolumnit, jos meidän lehdessä sellainen olisi :).

      Poista
  7. Olen ollut Sinkkosta kuulemassa ja allekirjoitan. Mies on aikamoinen guru.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan. Hänen kohdallaan titteli on ansaittu.

      Poista
  8. Jari Sinkkonen sekä Kari Uusikylä ovat tarpeeksi vanhoja, että heidän elämänkokemuksen tuomaa älykkyyttä arvostetaan helposti. Molemmat miehet puhuvat, sekä kirjoittavat tärkeistä lapsuuteen, sekä nuoruuteen liittyvistä kasvun asioista. Fanitan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikä tuo näkemystä. Ei tuolla kokemuksella tosiaan enää hötkyillä antamaan mitään neuvoja "kikkakolmosista". Tykkään erityisesti Sinkkosen kokonaisvaltaisesta näkemyksestä. Hänhän puhuu siitä lähtökohdasta, että jokainen lapsi, vanhempi ja kasvatustilanne on ainutlaatuinen. Sopivat kasvatusmetodit lähtevät lapsen tuntemisesta ja se vaatii vanhemmalta läsnäoloa. Noinhan se on, jäähypenkki ei sovi kaikille!
      Uusikylä on minulle tutumpi kirjoista, ja joskus olen lukenut mielenkiintoisen lehtihaastattelun hänen omasta hankalasta lapsuudestaan.

      Poista
  9. Mä olen lukenut muutaman Sinkkosen kirjan ja tykkäsin ihan älyttömästi. Toi höperö-ajatus munkin pitää omia. Mulla meinaa nimittäin ihan liian usein mennä hermo just sellaiseen kananmunien (ja kukkamultien) heittelyyn, että vaan kiehahdan. Mutta tosiaan, ei näin pienet vielä tarkoita mitään, pikku höppänät. Olen huomannut tämän itsessäni ennenkin: odotan lapsilta toisinaan vähän liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höperö-ajatus on niin tosi. Minullakin on monesti suuret odotukset. Varsinkin isommilta lapsilta tulee helposti odotettua liian paljon. Toisaalta on kyllä huojentavaa huomata, että itsekin voi kehittyä. En minä suutu taaperolle sotkuista. Esikoiselle saatoin niin tehdä. Vuosien varrella vieteri on pidentynyt paljon.

      Poista
    2. Yhdyn näihin liiallisiin odotuksiin :) Ja tosiaan, esikoinen kohta 15 ja kuopus kohta 6v - kärsivällisyys on hiukan eri luokkaa nyt :)

      Poista
  10. Varmasti mahtava luento, tahtoisin päästä. Siinä vasta viisas mies.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa mennä vaikka vähän kauemmaksikin Sinkkosta varten, jos on yleisöluento tarjolla. Tämä oli osin MLL:n järjestämä.

      Poista
  11. Kyllä oli taas mielenkiintoinen aihe sinulla! Itse olen kiinnostuneena lukenut Sinkkosen ajatuksia siitä, että poikien pitää antaa olla poikia ja meidän naisten ei tule tukahduttaa sotaleikkejä ja poikien luontaisia kilpailupelejä. Omien vilkkaiden kaksospoikien kanssa olen joutunut välillä oikein päättämään, että nyt annan poikien riehua ja leikkiä rajuja leikkejä enkä puutu tai toppuuttele. Se on ollut välillä vaikeaa, mutta uskon että se on ollut oikea ratkaisu. Vieläkin he joskus innostuvat painileikeistä, :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Kati! Minä olen luonteeltani vähän sellainen varottelija. Näen vaaroja siellä ja täällä. Mutta olen kyllä oppinut vuosien varrella hölläämäänkin. Ei poikien kanssa voi ottaa varman päälle. Pitää saada mellastaa, jos nyt ei ihan ole henkikulta kyseessä ;).

      Poista
  12. Löysinpä mielenkiintoiseen blogiin!

    Kyllä olennaisin kulminoituu rakkauteen ja rajoihin vaikka kuulostaisikin kliseiseltä. Ja vastavuoroisestihan se menee - hoitaessamme ja kasvattaessamme lapsiamme hekin kasvattavat meitä. Onhan se mieletöntä, minkä vastuun lunastamme pienen tulokkaan äärellä. Vanhemmuus on elämänmittainen matka, yhtaikaa haastavaa ja antoisaa, ja itselleen pitäisi muistaa olla myös armollinen ja antaa elämän ja kokemusten opettaa. Johan tuota itsekin osasi olla paljon levollisempi ja varmempi kuopuksen kanssa verraten aikanaan äitiyteen kasvamista esikon kanssa.
    Tätä some- aikaamme riivaa huolestuttavan monin tavoin rajattomuus ja lapsia on tarve suojata toisin ja enemmän verraten vaikkapa vain omaan lapsuuteen. Vanhempien on oltava jämäkästi vanhempia, ei lasten kavereita ja osana vanhemmuuden roolia on siedettävä ja kestettävä myös lapsen kiukku ja suuttumus. Kasvuhan kulkee turhautumisen kautta, silotettu tie ei tähän vie. Lapsen on saatava kiukutella juurikin vanhemmilleen, siitä se turva tulee, äidin ja isän asettamista rajoista. Ja se maalaisjärki, se on kyllä tarpeen!
    Sinkkosen tiedän niin työni kuin luentojensa ja kirjojensa kautta. Loistava luennoitsija ja välittää vankan kokemuksensa ja ajatuksensa lämpimän maanläheisesti arkisin esimerkein. Arvostan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta ja hienosta kommentista. Minäkin olen rajojen kannattaja. Välillä tosin mietin, että tuleeko rajoitettua liikaakin. Vähän turhaa holhoajan vikaakin minussa varmasti on. Mutta ainakin lapset tuntevat, että heistä välitetään. Ja vanhemmuudessakin kokemus opettaa. Aina voi kehittyä :).

      Poista

Kiitos kommentistasi!