.

.

maanantai 21. syyskuuta 2015

Juhlalook ja hääviikonlopun muistot


Serkkutytön häät juhlittiin lauantaina aurinkoisessa säässä. Hääpari oli kaunis, ja morsian suorastaan mykistävä ilmestys mustin kukkakuvioin koristellussa valkoisessa puvussaan ja hiuskoristeessaan. Sain ihoni kananlihalle kirkossa. Niin vaikuttava näky oli hääparin askellus alttarille valtavan kirkon käytävää pitkin.

Viihdyin hyvin juhla-asussani, ja vanha mekko oli menossa mukava koko pitkän päivän ja illan. Kiitos vaan monista kommenteista edelliseen asuvalintapostaukseeni!


Ennen häihin lähtöä pyysin miestäni ottamaan viereisessä puistossa asukuvan blogia varten. Tuloksena oli toistakymmentä räpsyä, joista yli puolessa rouvan päästä törrötti puiston roskapönttö tai kainalosta kasvoi töhritty penkki.

Toisaalta, onhan se ihan kiva, että mies ei näe kuin vaimonsa. Taustoista viis! Ja olihan joukossa pari julkaisukelpoistakin otosta (pienellä leikkauksella).


Kampaukseen sain idean, kun viimeksi kampaajalla käydessäni tulin kotiin kivan letin kanssa. Halusin häihin samanlaisen viemään hiuksia pois kasvoilta. Ahkeralla lämpörullaamisella järjestyi aika hyvin pysyvät kiharat hiusten latvoihin.


Häitä juhlittiin idyllisessä maalaismaisemassa. Aurinko värjäsi juhlatallin pihapiirin pitkälle iltaan, ja viereisen laitumen hevoset kaulailivat toisiaan tilanteeseen sopivasti.



Toivoin etukäteen, että lapsettomissa häissä olisi mahdollisuus syödä rauhassa hyvää ruokaa. Se toive toteutui, sillä tarjottu ruoka oli erinomaista.

Kattaukseen oli järjestetty hauskaa viihdykettä. Hääpari oli laatinut pöytiin vihkosen, jossa jokainen häävieras oli esitelty ja kuvailtu sopivan humoristisesti ja ehdottoman totuudenmukaisesti. Hääbingoakin pääsi pelaamaan.


Viihdyimme juhlissa yömyöhään. Olipa ihanaa saada tanssia oikean bilebändin tahdissa!

Ja aikalailla tulikin tanssittua. Sunnuntaiaamuna huomasin, että varpaankynsien lakkaus oli jäänyt kiinni sukkahousun teriin. Hopeakengillä oli helppo heittäytyä musiikin vietäväksi!


Kiitos kivoista juhlista asianosaisille <3

Terveisin Katja

Uudet Instagram-sivuni löydät TÄÄLTÄ. 


Nainen Talossa on myös Facebookissa. Voit saada blogin päivityksiä FB-aikajanallesi tykkäämällä blogin FB-sivusta ja tilaamalla päivitykset TÄÄLLÄ. 

40 kommenttia:

  1. Näytät niin kauniilta. Uskomaton hoikkeliini jolla on aivan käsittämättömät hiukset. <3 Siinä päivän kehut on annettu <3 Kivaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia <3. Hoikkeliinille tuo kelpaa ihan vuoden kehuiksi. Kyllä nyt maanantaiväsy poistuu. Jostain syystä ulkonäkö oli ennen häitä ihan eri luokkaa kuin häiden jälkeen. :D

      Poista
  2. Kaunis asu sinulla! Hyvä väri tuossa mekossa. Ja on sulla ihanan paksut hiukset myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aikku :). Tuo on tosiaan hyvä väri. Olen asustanut mekkoa aiemmin fuksialla. Se väripari saa mekon kesätunnelmaan. Tuo metallinhohto taas sopii paremmin syksyyn.

      Poista
  3. Olet niin kaunis asussasi ja kampaus sievä! Ihania kuvia ja varmasti oli juhlatkin :)

    VastaaPoista
  4. Kaunis sinä ja upean paksu kuontalo! Mun letti tän päivän kuvissa on 1/10 sun letin paksuudesta. :D Häihin olisi ihanaa päästä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja :). Olen jo aika monelle luvannut osan tästä pehkosta. Ottajia on ollut ;). Minulla kävi tuuri kun sain paksutukkaiset vanhemmat.
      Häihin on kiva päästä. Edellisestä hääjuhlasta oli meillä kulunut aikaa jo monta vuotta.

      Poista
  5. Voi miten kaunis olet ja tuo asu on niin sopiva sinulle! <3

    VastaaPoista
  6. Kyllä olet kaunis! Upea olet tuossa mekossasi ja se istuu niin hyvin ja nuo hiukset, ihan kateeksi käy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, kiitos :D. Oikea vaate peittää heikot kohdat ja korostaa hyviä puolia ;).

      Poista
  7. Ihana tuo sinun juhlalook <3 Ja tuo letti on ihana hiuksissasi :) Mukavaa alkanutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Olen nyt aivan ihastunut letteihin ja mietinkin miten vanhana sellaisia voi vielä pitää ;).

      Poista
  8. Hurmaava juhla-asu ja tyylikäs leidi!
    Aivan ihanan paksut hiukset, niin letti korostaa kauniisti kokonaisuutta!
    Hulppea juhlahumu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Olen aina ollut huono laittamaan hiuksiani oikein mitenkään. Nyt olen innostunut tuollaisista osaleteistä :).
      Juhlahumu oli parhaimmillaan bändin soittaessa. Ihanan menevää musiikkia!

      Poista
  9. Kuulostipa ihanilta häiltä:) Olet sinä aika näyttävä nainen, Katja!
    Tuo pitsinen pieni bolero on tosi nätti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos M <3. Bolero oli kyllä löytö. Se tulee asustamaan uusiksi vielä monen kaapistani löytyvän hihattoman asun.

      Poista
  10. Kaunis vaate ja mukava, että juhlat olivat onnistuneet. Sinua on kyllä siunattu ihan mahtavan vahvoilla hiuksilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. On todella siunattu. Hyvä tukka on geeniperimää...samoin kuin alati puskevat harmaat ;).

      Poista
  11. Kaunis asu ja upea letti.
    Kauniita kuvia juhlapaikalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Juhlapaikka oli tunnelmallinen. Pihamaa maalaisromanttinen ja iltahämärässä korkea sisätila vielä pääsi oikeuksiinsa.

      Poista
  12. Kauniina olet ollut juhlissa, mekko sopii niin hyvin sinulle.
    Häät ovat ihania juhlia. Harmi vaan, kun on useampi vuosi vierähtänyt etten ole häihin päässyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Häitä on harvoin. Kaikki ystävät ovat avioituneet jo aikaa sitten. Näitä häitä edelsi meilläkin monen vuoden putki ilman yhtään hääkutsua.

      Poista
  13. Alkuun huokailin sun ihanaa asukokonaisuutta mutta tuo kampaus.... se on todella upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni. Tykkäsin itsekin kampauksesta, vaikka olisin halunnut letin sivulta ehkä vähän alemmaksi. Rullien kanssa sainkin kamppailla. Rullasin tukan edeltävänä iltana kolmeksi tunniksi ja sitten aamulla uudestaan kahteen otteeseen ;). Ei oo heleppoa ei :D.

      Poista
  14. Kaunis asu! Ja upeat hiukset kerrassaan <3
    Ihania maisemia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henna <3. Tuolla oli kyllä maalaisromantiikka kohdallaan :)

      Poista
  15. Ihmekö tuo jos mies näkee vain vaimon ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ha-haa :D. Onhan se oikeastaan aika toivottavaakin <3

      Poista
  16. Jestas nuo sinun hiuksesi ovat mahtavat <3 Ihanaa, että löytyi omasta kaapista noin upea mekko, kerran kun ostaa hyvän ja situvan niin miksi ostaa toista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Tiia <3. Onhan se totta, että tuo mekko oli oikein hyvä näihin juhliin. Mutta uusi olisi aina uusi :D.
      Kyllä vaatekaappini kaipaisi yhtä uutta juhlamekkoa. Hyvä pikkumusta puuttuu. Sellaistahan tarvii aina silloin tällöin. Pitää tehdä uusi etsintäkierros lähempänä pikkujoulukautta. Jospa silloin olisi paremmin valikoimaa näin vaativaan makuun ;).

      Poista
  17. Upea juhlalook! Näytät tyrmäävän hyvältä!

    VastaaPoista
  18. Olet kyllä uskomattoman kaunis nainen, sellainen kuvankaunis <3!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti, kiitos <3. Juhlalook on juhlalook :).

      Poista
  19. Kaunis olet, ja voi miten upeat paksut hiukset omistatkaan. Itse voin vain haaveilla moisista, minulla tylsä suomalainen ohut hiuslaatu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Tarja <3.
      Tukkaa tosiaan on aika paljon. Vanhemmillani on hyvät "epäsuomalaiset" hiukset kummallakin. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!