.

.

lauantai 26. joulukuuta 2015

Terveisiä joulusta 2015


Olen viettänyt lähes somettoman joulun. Mitä nyt vähän käynyt kurkkimassa kuvia unettomina yön tunteina. Niin, jostain syystä olen ajautunut ottamaan omaa aikaa öisin, eikä se ole välttämättä kovin hyvä tapa. Olisi ehkä aihetta uudenvuodenlupaukseen.

Nyt tapaninpäivänä tekee jo mieli plärätä läpi joulun valokuvat ja tallettaa jotain blogiin ihan päiväsaikaan.


Meillä on ollut kiva joulu. Kaunis kattaus, juhlaruoat, siivottu koti, kuusi ja lahjat nostavat joulutunnelman. Mutta vuosi vuodelta tärkeämmäksi tulee seura, jossa joulunpyhiä saa viettää. Oman perheen lisäksi on ihana tavata isovanhempia, sisaruksia ja lasten serkkuja.


Aattona pöytä katettiin juhlavasti omalle perheelle ja isovanhemmille. Innostuin viime jouluna lautasliinojen taittelusta, kun huomasin netistä löytyvän helppoja ohjeita. Nyt halusin servetit kuusen muotoon. Ehkäpä ensi vuonna taittelen tontun tossut.


Ruokapuoli oli aika perinteistä höystettynä uudemmilla kasvismauilla. Paahdettuja uunijuureksia on tässä talossa syöty koko syksyn ja niitä syötiin myös jouluna. Innostuin myös granaattiomenasta, josta tuli kaunis jouluinen salaatti. Kälyn kokkaama bataattilaatikko oli todella hyvää, ja mies onnistuu perunalaatikon kanssa joka vuosi entistä paremmin.



Meillä oli oltu sen verran kilttejä, että pukki halusi ja uskalsi tulla kylään. On pukki vaan tärkeä juttu vielä noille isommillekin. Joulu on lasten juhla, ja aattoillan riemu lasten kasvoilla palkitsee kyllä vanhempien aattoa edeltävät ponnistelut.


Meillä on pidetty maltillista linjaa pakettien suhteen. Pojat saivat muutamia toivottuja leluja ja pelejä, ja myös käytännöllistä ja tarpeellista. Paketteja taisi olla nyt oikein sopivasti. Kukaan ei saanut yli kymmentä.

Pukki oli hankkinut pikkuveljelle joulun isoimman paketin, josta paljastui niin kiva pallosäkkituoli, että joulurauhamme on hieman rakoillut kolmen pojan taistellessa loistolahjasta.



Minun paras lahjani oli uudet kotitohvelit ja miehen järjestämä aatonaaton kynttiläsauna omassa seurassani pihasaunan rauhassa. Siellä saunanlauteilla mutanaamion takana mieleni viimeistään kääntyi oikealle joulutaajuudelle. Se oli kyllä ehdottomasti parempi lahja kuin epäsopiva pyjama tai uusi kodinkone. Kyllä se mies vaan tietää!



Meillä on edessä useampi päivä koko perheen lomaa. Harmittaa, kun emme ajoissa miettineet mahdollisuutta lomareissuun välipäivinä. Nyt näyttäisi olevan kaikki kivat kylpylät sun muut jo kovin varattuja.

Joulunpyhinä ja välipäivinä kuulemma tehdään eniten ulkomaanmatkavarauksia. Jonkinlainen koko perheen joululahja olisikin vielä kiva hankkia tulevalle vuodelle. Saapa nähdä riittävätkö jouluna levänneet hermot nettisurffailuun matkasivustoilla.

Millainen mieli joulusta jäi sinulle?  Lahjottiinko teillä sopivasti?

Leppoisia välipäiviä kaikille!

Terveisin Katja

Instagram-sivuni löydät TÄÄLTÄ. 
Nainen Talossa on myös Facebookissa. Voit tykätä blogin sivuista ja tilata päivitykset TÄÄLLÄ.

52 kommenttia:

  1. Teidän joulu kuullostaa oikein mukavalle! Ja kauniita kuvia ja herkullisen kuulloisia tarjottavia. Mukavia välipäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu. Tällainen joulunvietto sopii meille nyt parhaiten. Joskus sitten voisi kokeilla myös reissujoulua. Mutta ei vielä vuosiin :)

      Poista
  2. Voi miten kaunis joulukoti teillä onkaan, kuvista huokuu
    lämmin joulutunnelma! Meilläkin on jännitetty pukin vierailua,
    punanutun piipahdus on aina joulun kohokohta.

    Lahjoissa suosimme "vähemmän on enemmän -linjaa" eli hommaamme muutaman
    mieluisan paketin molemmille muksuille. Siihen päälle kun laittaa
    sukulaisten antamat paketit, niin lahjuksia on juuri sopivasti.
    Me aikuiset annetaan toisillemme yhdet lahjat. Tänä vuonna J
    muisti minua kauniilla Daniel Wellington -kellolla, josta olen
    haaveillut jo pidemmän aikaa.

    Leppoisaa loppuvuotta koko teidän perheelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija!
      Meillä on sama meininki lahjojen kanssa. Hankimme itse pari tärkeää lahjaa lapsille ja suvun paketit tulevat siihen lisäksi. Etukäteen on kuultu hyvin toiveita, joten mitään turhaa ei tule nurkkiin. Nykyaikana tavaraa kyllä riittää, joten jouluna sitä ei kaipaa ylenmäärin :)

      Poista
  3. Ihana joulu teillä ja lahjoissa todellakin "less is more".

    Hah, me innostuttiin myös granaattiomenasta, ja tehtiin aivan taivaallisen ihanaa juustosalaaattia 2 päivänä :D

    Resepti: http://www.maku.fi/reseptit/granaattiomena-juustosalaatti-joulupoytaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pitää tsekata sun salaatti. Juustojen kanssa granaattiomena on ihana makupari. Juuri sopivasti makeaa ja kirpsakkaa suolaisen pariksi.

      Poista
  4. Ihania tunnelmia! Minäkin juuri fiilistelin viikkoamme blogissa, voi älä tule arki! Ihanaa tapsanpäivän iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja. Teilläkin ihana perhejoulu, ja olet todella saanut rentoutua. Kukapa sellaiseen arkea kaipaisi :)

      Poista
  5. Kauniita ja sydämellisiä tunnelmia <3 Kauniita nuo joulukuusiservetit, miten ne tehdään? Mukavaa tapaninpäivän iltaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! Hyviä servettiohjeita löytyy googlettamalla. Jostain minäkin nappasin kuusitaittelun, kun hain sitä erikseen. Ei ollut vaikeaa! :)

      Poista
  6. Kauniita kuvia joulusta!
    Hyvää tapaninpäivää sinulle!

    VastaaPoista
  7. Kauniita joulutunnelmakuvia :)
    Meillä oli hyvin vähämateriaalinen joulu, suurimman paketin kuittasi Hra Kepponen ja sen oli hankkinut Hra Kepponen :D Ihania lomapäiviä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Vai oli herra ollut teillä nyt se kaikkein kiltein. Ainakin omasta mielestään :D. Minä suosisin kyllä vieläkin enmmän elämyslahjoja, vaan pojat kaipaavat paketteja. Niitä pitää olla enemmän kuin viisi ;).

      Poista
  8. Ihana tuo saunalahja! Muutenkin tosi kivan ja rennon näköistä. Seura ja perhe ovat munkin ykköset nykyään. Tämä joulu töi myös kauan kaivatun levon pitkän työputken jälkeen. Olen lojunut ja lueskellut kirjoja ja blogeja. Ihana kun voi ajan kanssa lukea ja ehtii jopa kommentoimaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saunalahja oli kyllä mieleinen. Kaikki rentoilu kelpaa!
      Lepo on ylellistä. Ihana, jos se onnistuu jouluna :).

      Poista
  9. Lasten iloa ja riemua on niin mukava katsella. Mukavan lahjan sait!
    Ihastuin granaattiomenaan 2012, kun vietimme joulua Madeiralla (ainut joulu, mitä en kotikonnuilla ole ollut). Siellä granaattiomenaa oli vähän joka paikassa. Meilläkin oli vihersalaatissa nyt jouluna granaattiomenaa ja aamupalajogurttiin olen sitä myös laittanut tuoreen ananaksen kaveriksi. Hyvä kombo.
    Täällä joulun aika sujui leppoisasti ja rentoutuen. Hyvin on syöty, mutta ei ähkyyn asti. Kirjoja olen etupäässä lukenut, nauttinut rauhallisuudesta ja seesteisestä ajasta. Perheen kanssa ollaan pidetty myös leffahetkiä. Ihanaa, kun molemmat tytöt ovat kotona joulun vietossa.
    Leppoisia välipäiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu. Sinun joulussasi kuulostaa olleen myös tunnelmat kohdallaan. Minä valitettavasti olen syönyt vähän liikaa. Se oli odotettavissakin, kun olen tällainen herkkusuu. Nyt pitää yrittää irrottautua juhlamoodista normaaliin tyyliin. Mättämisestä tulee huono olo. Varsinkin sokerista, jota on tullut ahdettua koko joulukuun. Nyt enemmän sitä granaattiomenaa!

      Poista
  10. Ihania kuvia! Ja servetit on ihanasti laitettu, tuota tyyliä haluan kokeilla :)
    Meidänkin joulutarjoiluun on kuulunut nyt parina vuonna granaattiomena osana marokkolaista salaattia, on tosi hyvää. Itse olin töissä aattoillan mutta sen jälkeen ollut muutama vapaa päivä, ollaan nautittu jouluruuista ja läheisten seurasta <3
    -Suvikki-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Servettiohjeet ovat helppoja. Minä ainakin pidin taittelua kivana askarteluna :). Huomenna voisi suunnata vähän kaupoille. Kyllä kolme päivää kotioloissa riittää jo :)

      Poista
  11. Ihania joulutunnelmia teillä! Minulla on vähän sama juttu, että vuosi vuodelta ihmiset ovat joulun tärkein juttu. Ja se lasten ilo... <3
    Ihania välipäiviä sinne! Toivotaan aurinkoa ja ehkä vähän omia laiskoja hetkiä meille äideille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Hyvä toiveet sinulla, jaan ne kyllä! Nyt on ollutkin mahtavia auringontuikkeita kaiken harmaan ja mustan välissä. Oikeastaan en enää piittaisi koko lumesta. Kevättä kohti!

      Poista
  12. Niin kaunis kattaus ja ihania joulukuulumisia <3

    VastaaPoista
  13. Lahjoja tuli paljonkin, että en ehkä itselle niin montaa odottanut. Mutta mun tytöt ovat jouluun niin hurahtaneet, että ekolgoinen ja järkevä äiti saa nostaa tassut pystyyn. Kolme vuotiaalle tuli onneksi tarpeellisia paketteja, vaikka myös muutama lelujuttukin. Joulu vain on niin ihanaa aikaa!!Tänään jo päästiin lenkille ulos vällyjen alta ja suklaarasioiden kahinasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän lahjat jouluun kuuluvat. Paras vain olisi välttyä tarpeettomalta. Nyt meillä onnistuttiin kyllä. Jokainen paketti tulee käyttöön, eikä ole sitä joulun jälkeistä materia-ahdistusta, mikä joskus on ollut.
      Ulkoilusäät ovatkin nyt mukavat. Ihanaa, kun meillekin tuli vähän raikastavaa pakkasta.

      Poista
  14. Kaunista tunnelmaa teillä <3 ihanasti taitellut servetit! Joulu on kyllä niin ihanaa aikaa. Kokeilin muuten saaristolaisleipää tehdä tuolla laittamallasi ohjeella :) Tuli ihan mahdottoman hyvää! Kiitos ohjeesta :)

    Mukavia välipäiviä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kiva kuulla, että innostuit kokeilemaan leipäohjetta. Moni on siitä tykännyt :)

      Poista
  15. Ihanat joulukuvat ja tuo servettimalli oli todella kiva idea!

    Kivaa sunnuntaipäivän jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Vihreä iso servetti tekisi kuusesta vielä erilailla kauniin. En löytänyt sopivia kaupasta, joten nyt tuli lumikuuset :).

      Poista
  16. Ihana tunnelma, niin kaunista kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia. Joulun tunnelma välittyy itsellekin kuvien kautta uudestaan <3

      Poista
  17. Lämmin ja kaunis tunnelma välittyy kuvistasi Katja! <3
    Upeasti olet servetit taitellut ja miehen lahja kuulostaa ihanalta!
    Mukavaa sunnuntaita ja lomaa teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Saunalahja oli niin mieluinen, että toivon samanlaista välipäivälahjaksi ;)

      Poista
  18. Ihanan tunnelmalliselta joululta kuulostaa ja myös kuvien perusteella näyttää. Oma aika on kyllä ihanaa pikkulasten kanssa, joten ihanassti mieheltä ajateltu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi! Aika on arvokkainta. Se on todettu jo monta kertaa. Ei sitä voita mitkään helyt tässä elämäntilanteessa. :)

      Poista
  19. Voi vitsi miten kauniita kuvia. Noi kuusiservetit on kyllä kattauksen katseenvangitsija <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tykästyin servettimalliin, vaikka kyllä viime jouluinen kukkakin oli kaunis. Kiva kokeilla erilaisia :)

      Poista
  20. Ihania kuvia, teillä on ollut kyllä mukavan kuulloinen joulu!
    Minä olen kanssa noista granaattiomenoista innostunut, vaivalloista mutta hyvää. :)
    Me on kanssa katseltu vähän kylpylähommia välipäiville mutta taitaa mennä ihan kyläilyiksi ilman hotellihommia.
    Leppoissaa loppuvuotta sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Granaattiomenan avaaminen on kyllä työlästä...ja sotkuista. Mutta vaivan arvoista.
      Mekin haudattiin yöpymisajatus. Tehdään päiväpistäytymisiä. Eilen jo oli pojilla hurja päivä Funparkissa (äidillä alakerran kaupoilla ;))

      Poista
  21. Voi miten kaunista ja jouluista. Hienoa, että ruokien tekemistä jaetaan niin naisten kuin miesten kesken :). Meillä oli sama juttu, minä loihdin uudempia kasvisherkkuja ja mies toimi lihamestarina. Perinteiset ruuat saimme lappiin matkustaneelta äidiltäni joulutervehdyksenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pilvi. Lihamestarin rooli jotenkin luonnikkaasti menee miehelle. Tuo perunalaatikko on hämäläinen jouluperinne, joten minä pohjalaisena en sen laittamisesta mitään ymmärrä. Vuosien varrella olen tosin oppinut sitä rakastamaan. Ihanaa ruokaa!
      Lapista saitte varmasti hyviä herkkuja joulupöytään. Hyviä lahjoja tuollaiset, jotka eivät jää nurkkiin pyörimään :)

      Poista
  22. Kuullostaa ihanalle joululle! Voi nuo lautasliinat on tosi kauniisti taiteltu, tuo pitää laittaa muistiin. Hauskoja välipäiviä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuire. Serveteillä saa ideaa kattaukseen, vaikka muuten olisi hyvin pelkistettyä ja perinteistä :)

      Poista
  23. Oi miten ihanaa joulutunnelmaa. Mukavia loppuvuoden päiviä

    VastaaPoista
  24. Näyttääpä kauniin jouluiselle, oikein hyvän mielen joulu!

    Granaattiomena on kyllä upean näköinen herkku ja sopii hienosti moneen - niin salaattiin kuin jälkkärien koristeeksi. Mukavaa uuden vuoden odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marri! Hyvä mieli :)
      Granaattiomena on ihana uusi sallittu herkku minulle. En ole sitä kovin monta kertaa vielä ehtinyt laittaakaan.

      Poista
  25. Hurmaava salaatti ja tunnelmat!

    Onnen tähtipölyä ja kauniita hetkiä rakkaiden kanssa vuodelle 2016!

    VastaaPoista
  26. Kauniita kuvia teidän joulusta. Ihana tunnelma ❤︎

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!