.

.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Vielä(kö) on kesää jäljellä?


Viikot viuhuvat. Elokuu hengittää jo niskaan. Meneillään on koko perheen viimeinen lomaviikko. Vähän meinaa ahdistaa (miehen) loman loppu.

Enää muutama viikko, ja talossa on ensi kertaa kaksi koululaista. Minä jään vielä kotiäidiksi pyykkäämään, kokkaamaan, siivoamaan, paimentamaan, huolehtimaan. Olen sitkeämpi kuin joskus luulinkaan.

Töissä olisivat toisenlaiset paineet. Se toisenlaisuus melkein jo kiinnostaisi. Järki kuitenkin sanoo, että kotona käsillä on "once-in-a-lifetime chance". Hetkeen pitää tarttua. Ainakin näin ainutlaatuiseen. Tuskinpa tulevan vuoden jälkeen pääsen enää koskaan paneutumaan paapomiseen ja huushollaukseen sellaisella pieteetillä. Satunnaiset päivämatkat höyhensaarille ovat aika kiva etu myös.


Meidän piti lähteä viimeisellä lomaviikolla vielä jonnekin pikkureissulle yön yli. Mutta sitten hurahdimme pyöräretkeilyyn ja mietimme vain uusia polkumatkakohteita lähialueilta.

Eväsrepulla motivoiminen lienee sallittu lastenkasvatusmetodi. Isot pojat jaksavat jo aika pitkälle, ja taapero viihtyy istuimessaan tarakalla. Minulle taaperon kuskaus tuo sopivasti lisävastusta. Mies kantaa selässään eväsrepun. Sitä minä en jaksaisikaan.



Kauniita paikkoja löytyy ihan vahingossa. Parhaita ovat sellaiset, joissa ei olla ennen käytykään. Tai on vain menty autolla ohitse. Ja aivan helmiä ovat tietenkin sellaiset paikat, joista löytää jotain lisäevästä.



Olen ajatellut, että voisin välillä pyöräillä taaperon kanssa aamupäivisin vielä syksylläkin. Saisi vaihtelua kärryttelyrutiineihin ja kylkiäisiksi kuntoilua. Jospa syksyllä ei sataisi niin paljon.

Saan itseni kiinni jo syksyn suunnittelemisesta, vaikka moni odottaa kesää vasta alkavaksi. Elokuu saattaa vielä yllättää ja tuoda meille eurooppalaisen kesän. Sehän sopisi. Grillauskautta voisi jatkaa hyvillä mielin, kun on kuntokuuri suunnitteilla ja pyöräilyreitit jo porukalla testattuna.


Terveisin Katja

Nainen Talossa on myös Facebookissa. Voit saada blogin päivityksiä FB-aikajanallesi tykkäämällä blogin FB-sivusta ja tilaamalla päivitykset TÄÄLLÄ.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Asia, jota ette tiedä minusta ja kuvaterveiset Suomenlinnasta


Olen saanut blogiystäviltä useita kivoja haasteita, joihin on jäänyt kesän vietolta vastaamatta. Nyt sadepäivän viihdykkeeksi kaivoin yhden kysymyshaasteen työn alle. Misorellalta sain kesäkuussa 11 kinkkistä kysymystä Liebster Award -haasteen merkeissä.

Kuvituksena tässä jutussa on kuvamuistoja helteisestä Suomenlinnasta. Teimme parisuhdeviikonlopun jälkeen vielä perhereissun Siuntion kautta Helsinkiin. Helsinki on kyllä loistava kesäkaupunki. Aivan kuten Tampere, Turku, Hämeenlinna, Hanko, Seinäjoki, Vaasa ja mitä näitä nyt on.

 
1. Päivän paras hetki?
Jos eläisin kahden aikuisen taloudessa, päivän paras hetki olisi aamulla. Siinä olisi aamukahvi, puuro, lehti ja rauha. Hyvä yö takana, kokonainen päivä edessä. Koska pikkulapsiperheen aamut ovat harvoin rauhallisia, tuollainen idylli jää yleensä haaveeksi.
Tosi elämässä päivän parhaina hetkinä kaikilla on suurin piirtein hyvä fiilis. Ne ovat hetkiä viiden ihmisen nälän ja väsyn välissä.


2. Minkä kirjan luit viimeksi?
Minulla on usein kesken kaksi kirjaa. Toinen englanninkielistä hömppää ja toinen jotain suomenkielistä, usein hömppää sekin. Menossa nyt on Cecelia Ahernin The Year I Met You ja Anna-Leena Härkösen kolumnikokoelma Laskeva Neitsyt.

3. Haave, joka antaa sinulle siivet?
Olen helposti innostuvaa sorttia ja minulla on usein pieniä haaveita, joista saan virtaa. Sellainen voi olla vaikka tiedossa oleva reissu tai muu kiva tekeminen.


4. Auringonnousu vai -lasku?
Kuvainnollisesti ajateltuna auringonnousu. Olen kuitenkin nähnyt useita taianomaisia auringonlaskuja. Valitsen molemmat.

5. Asia, jota emme tiedä sinusta?
Voi, niitä on paljon. Ja hyvä niin.
Mutta paljastettakoon, että olen ollut täysi blondi. Muutos tukan värissä muutti aikanaan paljon muutakin.
Nyt pelkään vaalentumista uudestaan. Kostean sään pörröttämästä kampauksesta pääni ympärille kohoaa jo melkoinen sädekehä itsepintaisia harmaita haituvia. Harmaat todistavat, että nuoruus oli ja meni. Tämä onkin ensimmäinen kerta, kun joudun harmitella tukkageenejäni. Paksu pehko on ollut siunaus, mutta paljon tukkaa tarkoittaa myös paljon harmaata, paljon liian aikaisin.


6. Mikä on antoisinta bloggaamisessa?
Mahdollisuus itseilmaisuun ja luovuuteen positiivisessa sosiaalisessa ympäristössä. Vuorovaikutus blogiystävien kanssa rikastuttaa harrastusta. Ilman bloggaajien muodostamaa yhteisöä blogiharrastuksesta häipyisi hohto.


7. Missä haluaisit voittaa itsesi?
Ne ovat vaihtuvia tilanteita. Välillä haluaisin heittää itsekritiikkini hevon kuuseen.
Erittäin edullista koko perheellemme olisi se, että voittaisin taipuvaisuuteni ylireagointiin lasten vaaratilanteiden suhteen.
Muutama viikko sitten opin, että kun pojan päästä suihkuaa veri, ei hyvä Jumala -huudot ja paikallaan steppaaminen oikein auta. Silloin pitää mennä rauhallisesti päivystykseen.


8. Mikä oli lapsuutesi unelma-ammatti?
Muistan, että haaveilin lennokkaasti televisiotoimittajan ja kansainvälisen bisnesnaisen työstä. Nykyään en usko unelma-ammattiin. Uskon kuitenkin, että kivassa ja kannustavassa työyhteisössä, sopivien haasteiden parissa voi olla ihan tyytyväinen.

9. Kuka on esikuvasi?
Pyrin elämään itselleni rehellistä elämää. Esikuvakseni kelpaa kuka vain, joka on onnellinen valitsemallaan tiellä. Se on silmissäni menestyksen mittari.


10. Minne haluaisit matkustaa?
Jonnekin paratiisisaarelle valkoisen hiekan äärelle viiden tähden bungalowiin. Prahan matkalle lähdemme kahdestaan miehen kanssa sitten, kun lapset ovat aikamiehiä.

11. Mitä haluaisit oppia tänä kesänä?
Haluaisin oppia nauttimaan sateesta.


Tylsäilen enkä jatkohaasta ketään. Misorellan kysymykset tarjoan tästä kenelle tahansa halukkaalle jatkojalostettavaksi.

Terveisin Katja

Ps. Muistathan lukijakyselyn. Voit osallistua kyselyyn TÄSTÄ

Nainen Talossa on myös Facebookissa. Voit saada blogin päivityksiä FB-aikajanallesi tykkäämällä blogin FB-sivusta ja tilaamalla päivitykset TÄÄLLÄ.

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Kesämakuja ja kalaonnea


Mansikoiden kanssa lähtee helposti vähän lapasesta. Piti ostaa marjoja vain pieni syömäpötti, mutta sitten iski himo. Laskeskelin, että vitosen pikku pönikästä riittäisi vain muutama hassu marja jokaiselle. Lopputuloksena olisi todennäköinen mansikkasota veljesten välille ja vanhempien pinnan kiristyminen.

Viiden kilon laatikko maksoi torilla 29 euroa. Sehän on jo melkein halpaa. Halpa hinta ainakin perhesovusta. On helpompi olla mukava toiselle, kun mansikat eivät heti lopu.


Tein mansikkatortun kaapissa tarjolla olleista aineksista kaupan valmispohjaan. Eihän se pohja hyvältä maistu, mutta menettelee, kun sen kostuttaa tarpeeksi hyvin. Hinta se on helppoudellakin.

Käytin pohjan kostutukseen ananaspurkin mehun. Mansikoiden alle laitoin rahkasekoituksen (mansikka-raparperirahka, maustamaton rahka, sokeri, vaniljasokeri). Torttu meni pojille ihan täydestä. Luulivat taas, että äiti oikein "leipoi". Pikaleivonnan eduksi mainittakoon myös se, että allekirjoittaneelle jäi enemmän aikaa maata sohvalla ja lukea romaania.


Minun kesääni kuuluvat vierailut tilapuodeissa. Suttisen Marjatilan myymälä on yksi vakikohteista. Sieltä on kiva ostaa marjojen lisäksi marjalimsoja. Niissä on aito maku, ja onhan noissa limsapulloissa ihan oma fiiliksensä.


Aivan uuden kesäjutun keksimme tällä viikolla, kun kävimme kalassa Kangasalan Pohtiolammella. Siellä sai onkia kasvatusaltaasta kirjolohia. Heikompionninenkin kalamies onnistuu altaasta pyydystämään kunnon vonkaleen. Saalis on mahdollista myös savustuttaa paikan päällä.


Pojat onkivat meille Pohtiolammella pari kirjolohta. Savustuksen kanssa kalan kilohinta oli aika suolainen, mutta tässähän oli kyse kokonaisesta elämyksestä. Itse pyydetty savukala maistui taivaalliselta. Toisen söimme suoraan laatikosta jo reissun päällä.

Kyllä tuolla kannattaa lähialueen pienten kalamiesten kanssa ainakin kerran käydä. Eritoten, jos kalaonni on omin neuvoin ollut heikompi. Onkohan vastaavia varman saaliin kalapaikkoja muualla Suomessa?


Meillä oli Pohtiolampi-päivänä 11-vuotishääpäivä. Juhlimme kahdestaan jo vähän etukäteen hyvän musiikin tahdissa Kirkastusjuhlilla, niin kuin tapana on ollut useampana vuonna. Tällä kertaa pääsemme juhlimaan hääpäivää vielä jälkikäteen, sillä edessä on viikonloppu ihan kahdestaan Helsingissä.

Kyllä näinkin pitkä avioliitto on nykymaailmassa juhlan väärtti hääpäivänä, ja vaikka vähän ennen ja jälkeenkin. Silloin aikanaan taisi käydä meille hyvä kalaonni. Ei ole tarvinnut laittaa uutta matoa koukkuun. Elämä on kohdellut hyvin. Nöyränä ja kiitollisena toivon yhtä hyvää jatkoa. Että olisi juhlittavaa ja sama kalakaveri vielä vuosien päästäkin.

Mukavaa viikonloppua!

Terveisin Katja

Ps. Muistathan lukijakyselyn, josta kerroin edellisessä postauksessa. Voit osallistua kyselyyn TÄSTÄ

Nainen Talossa on myös Facebookissa. Voit saada blogin päivityksiä FB-aikajanallesi tykkäämällä blogin FB-sivusta ja tilaamalla päivitykset TÄÄLLÄ.

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Kesävinkkejä Hämeenlinnaan ja lukijakysely


Tervetuloa uusille lukijoille. On niin mukava huomata jonkun löytävän blogiin kesälläkin, vaikka kirjoittaja itse on läsnä laiskemmin. Blogin kesäjututkin näyttävät olevan reissu- ja retkipainotteisia. Talosta ei paljon ole nyt raportoitavaa, sillä nainen on vähän kesälaiska sielläkin. Tällä kertaa luvattua retkiraporttia Hämeenlinnasta.


Hämeenlinnan seudulle on kiva tehdä useampikin kesäretki, sillä kivoja kohteita löytyy monia. Kesäkuulla vietimme ystävän kanssa naistenpäivää Hämeenlinnassa. Shoppailimme uudessa Goodmannissa ja lounastimme tuhdin Sibelius-menun ravintola Piparkakkutalossa. Hämeenlinnassa sai helposti kulumaan yhden kokonaisen päivän ystävän seurassa.

Sunnuntaina kannattaa kuitenkin suunnata ihan koko perheen voimin Kahvila Leivintupaan ja Metsänkylän navetalle. Enpä tiedä toista niin idyllistä ympäristöä, missä nauttia pannariateria. Se täytyy kokea ainakin kerran kesässä. Me teimme tuon sunnuntairetken reilu viikko sitten.




Metsänkylän navetan pihapiiri on kaunis, ja koko alueen kesäiset maalaismaisemat aivan verrattoman upeita. Eläinrakkaille on nähtävää navetan suloisissa alpakoissa ja aaseissa. Alpakat tulevat lähelle, ja niitä pääsee koskemaankin.

Vastasyntynyt alpakka on niin söpö, että pian kotona vingutaan koiran lisäksi omaa alpakkaa. Meidän pojille oli seuraa myös talon kissasta, joka oli sopivasti hellyydenkipeä.




Metsänkylän navetta on vanhojen talojen kunnostajien aarreaitta. Sieltä löytyvät varaosat ja vinkit vaativiinkin kohteisiin.

Meidän remonttimme teimme aikanaan ihan tietoisesti uudella materiaalilla, ja toimitimme omasta talosta yli jäänyttä vanhaa kiertoon Metsänkylän kautta. Jokunen talomme ikkuna, ovi ja valaisin lienee saanut sitä kautta arvoisensa elämän toisaalla.


Alkuperäistä vanhaa tunnelmaa voi kokea mm. Leivintupa-kahvilan wc-tiloissa, joissa vesiklosetin vetäminen vaatii reippaita otteita. Pikku vinkkinä mainittakoon, että pytyn huuhtomisessa ei kannata kovin kainostella tai pelätä kovia ääniä. Kotona arvostan kyllä ihan vaan nopeaa napin painallusta ja poikaperheessä kätevää kokolaatoitusta.

Minun oli ihan pakko valokuvata kahvilan viehättävä vessa.




Aulanko lienee Hämeenlinnan tunnetuimpia nähtävyyksiä, ja moni kiipeää puiston näkötorniin, josta on komeat maisemat. Minäkin kiipesin torniin vielä muutama vuosi sitten. Jostain syystä olen sittemmin saanut korkean paikan kammon ja mamoilen nykyään mieluummin tornin juurella. Maisemat näen turvallisesti, kun mieheni ne ikuistaa kameralla.




Metsänkylä ja Aulanko ovat sopivia retkikohteita lasten kanssa. Meillä on tiedossa kaveriporukalla vielä yksi lapsiystävällinen retki Hämeenlinnaan. Varasin liput Aulangon Graniittilinnassa toimivan Miniteatterin esitykseen Risto Räppääjä ja Villiintynyt kone. Esitys sai Aamulehdessä 5 tähteä, ja Risto Räppääjä on pojille mieluinen hahmo, jonka vitseille äiditkin nauravat. Odotettavissa on siis hauska teatteriretki, jos kesä tarjoaisi sille vielä yhden sopivasti poutaisen illan.

Lopuksi vielä linkki kyselyyn, jonka avulla bloggaajat ja Indiedays keräävät palautetta lukijoilta. Kyselyssä kartoitetaan millaista sisältöä toivot seuraamaltasi blogilta. Kyselyssä voit myös ottaa kantaa mm. blogeissa esiintyvään mainontaan ja muuhun kaupalliseen yhteistyöhön.

Kyselyyn vastaaminen vie muutaman minuutin ja samalla voit osallistua kolmen 100 euron arvoisen lahjakortin ja 30 kauneustuotepaketin arvontaan. Voit osallistua kyselyyn TÄSTÄ

Huom! Nainen Talossa -blogissa on valitsemani linjan mukaan hyvin vähän kaupallisia yhteistyöpostauksia. Blogissa esiintyvät vinkit ovat puhtaasti omiani. Täällä ei siis tarvitse pelätä piilomainontaa.

Terveisin Katja

Nainen Talossa on myös Facebookissa. Voit saada blogin päivityksiä FB-aikajanallesi tykkäämällä blogin FB-sivusta ja tilaamalla päivitykset TÄÄLLÄ.