.

.

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Sohvaperunan lopp(u)iainen


Nyt on kyllä tunnustettava, että toistan itseäni. Vai mitä sanotte? Katsokaapa linkistä millaisia kuvia julkaisin vuosi sitten loppiaisena. Loppiainen 2015. *klik

Viime vuonna loppiainen oli tällainen samanlainen pakkaspäivä, ja kävin hyytävällä lenkillä kameran kanssa. Aivan kuten tänään.

Edelleenkään en omista selfie-keppiä, joten tuo ihanan lämmin parkatakki on vieläkin teille esittelemättä. Hupunreuna sen sijaan tulee tutuksi jo toistamiseen.



Tänä vuonna lunta on vähemmän. Hangesta ei ole tietoakaan. Kylmyyttä hohkaa melkein paljas maa.



Eilen sen sijaan oli kuumat paikat monella kotisohvalla. Pikkuleijonat saivat veren kiertämään televisioiden ääressä. Meilläkin elettiin mukana väännössä Venäjää vastaan.

Pikkuleijonien kaltaiset idolit ja Suomen menestys on mieletön kannustin lapsille urheiluharrastuksiin. Meillä jääkiekkoa innokkaasti seuraavat koulupojat heräävät vapaapäivänäkin seitsemältä ehtiäkseen jäähalliin mailavuorolle. Siinä kohti unenpöpperöinen äiti kiittää siitä, että luisteluharrastus on enemmän isin heiniä.

Muistan omastakin lapsuudesta kuinka leikimme serkkupoikien kanssa yleisurheilijoita aina viikkotolkulla isojen kisojen aikaan. Penkkiurheilu voi todella olla jonkin hyvän alku. En jokunen vuosi sitten olisi uskonut tätä tunnustavani.


Minäkin olen löytänyt uuden penkkiurheilulajin. Olen voivotellut lihaskuntoani ja samalla kieltäytynyt tekemästä asialle mitään. Nyt olen kuitenkin vähän innostunut.

Löysin nimittäin juuri minulle sopivan lajin: Sohvaperunan kotijumpan. Siihen ei tarvita mitään muita välineitä kuin kotisohva. Sehän takapuoleni alta löytyy!

Ensimmäisessä jaksossa kaivetaan vyötäröä esiin ja kutistetaan pömppövatsaa. Eikö kuulostakin vastustamattoman hyvältä. Löydät minut vakuuttaneen jumppavideon täältä. 

Tuohon kannattanee uhrata tammikuisia iltoja. Kahden illan vankkumattomalla kokemuksella olen videon myötä jo löytänyt itsestäni aivan uutta selkärankaa.


Innokkuutta ja pirteyttä tammikuuhun kaikille lukijoille! Ja lämpimästi tervetuloa teille muutamille uusille kirjautuneille lukijoille.

Terveisin Katja

Instagram-sivuni löydät TÄÄLTÄ. 
Nainen Talossa on myös Facebookissa. Voit tykätä blogin sivusta ja tilata päivitykset TÄÄLLÄ.

38 kommenttia:

  1. Haa - juuri katselin tuota samaista sohvaperuna- videota ;) tosin vain ensimmäiset 20 sekuntia, sitten alkoi jo uuvuttaa ;D mutta saattaa olla että katson sen jonakin päivänä - ehkä- loppuun ja yritän muistella , missä se vyötärö on...? Pakkasenpuremaa loppiaista !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Eikös ollutkin videosta houkuttava tiiseri. Pakkohan se oli tsekata, kun jumppaa mainostettiin niin vastustamattoman helpoksi :).
      Totuuden nimissä on sanottava, että eka kerta ei ollut kovin helppo. Piti todella etsiä ne oikeat lihakset ensin. Mutta tänään kolmannen kerran jälkeen alkaa sujua ;)

      Poista
  2. Kauniita kuvia <3

    Tuo sohvaperunan jumppa on just mulle hyvä, täytyypä tutustua tarkemmin.

    Kivaa pakkaspäivän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija. Minä ajattelin juuri samoin. Eka kerta oli kyllä vähän hankala. Mutta siitä ei kannattanut lannistua. Lyhyt jumppa on ohi hetkessä ;).

      Poista
  3. Tuo jumppa sopisi minullekin:) nyt onkin ihana ilma ulkoilla, samoilla puuhilla olin minäkin❤️ Kivaa loppiaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Jumppa pureutuu aika yleisiin ongelmakohtiin :D
      Kunnon varusteilla ulkoilu sujuu.

      Poista
  4. Kauniita pakkaspäivän kuvia :) Ihanaa tammikuun jatkoa sinullekkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Aamupäivällä oli paikoin ihan kaunista.

      Poista
  5. Kylmää ja ihanan aurinkoista tammikuuta :)

    VastaaPoista
  6. Hrrr... kylmää on, mutta aurinko paistoi täälläkin tosi kauniisti tänään:)
    Tuo jumppa vaikutti hyvälle ja tällaiselle laiskahkolle jumpparille myös ihan sopivalle.
    Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu! Höyryävä vesi on kaunis auringossa. Jonkinlainen pystymallinen "sateenkaarikin" meillä näkyi hetken.
      Jumppa ei saa olla liian vaikea tai raskas, jotta alkuinnostus säilyy ekan kerran jälkeen. Pieni kärsimys kannustaa paremmin kuin suuri ;)

      Poista
  7. Kauniita pakkaspäivän kuvia. Vai että sohvaperunan jumppa, täytynee käydä tutustumassa, aika monena iltanahan tuo sohva löytyy takapuolen alta :D Oikein ihanaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Noin minäkin sen järkeilin. Ei ole syytä jättää jumppaa väliin, jos valmiiksi jo makaa jumppa-alustalla :D

      Poista
  8. Ei haittaa, vaikka toistaisi itseään. Hieno on ollut ilma ja minä vietin sen sisällä, koska en jaksanut alkaa etsimään pakkasvaatteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Ymmärrän vaatetuskan, erityisesti jos varusteet ovat vielä varastossa. Meillä on eteinen täynnä pakkasvarusteita. Sieltä kasasta oli myös aika hankala kaivaa esiin omansa. Kaikki ne kerrokset ;)

      Poista
  9. Ai, siis onks se oikeesti joku oikea jumppajuttu? Ihan huippuhauskan kuuloista.
    Itse laukkaan salilla sen mitä töiden ja lasten kanssa ololta ehdin. Suurin syntini, syöminen on nyt tarkassa syynissä.
    Toi eka kuva on aivan täydellinen. Tosi ihana kuva ja ihana auringonpaiste kasvoilla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan oikeasti Nanni :). Toteutuksesta on kyllä hauskuus kaukana. Jumppa on sen verran lyhyt, että sohvaperunan pinna kestää kärsimyksen.
      Minä olen vannoutunut ulkoilmaihminen ja valitsen aina lenkkeilyn ennen sisäliikuntaa. Lenkillä ei kuitenkaan tule sellaista lihaskuntoa ja liikkuvuutta kuin jumpalla. Tarvii siis tehdä jatkossa jotain hyödyllistäkin sohvalla.
      Kiitos kehuista. Tuo valo juuri oli mieleeni. Onneksi tajusin pyyhkiä huuruviikset pois ennen kuvaa :)

      Poista
  10. Satumaisia kuvia :) Saiskohan sitä aikaiseksi edes sohvajumppailla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja. Tuo pakkasen nostattama järvihuuru on satumaista.
      Sohvajumppa on ehkä loivin lasku uuteen ryhtiliikkeeseen. Sopii ainakin minulle. :)

      Poista
  11. Kyllä luonto on itsessään jo taideteos!! Upeita kuvia!

    Kiitos jumppavinkistä, toi sohvaperunan kotijumppa kuullostaa ihan mun jutulta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elisa. Nyt on jumppa tuotteistettu isolla älyllä :D

      Poista
  12. Todella kauniita kuvia :)

    Minä en tänään uskaltanut nokkaani laittaa ulos. Mieli olisi kyllä tehnyt mutta olen
    pysynyt visusti sisällä.

    Tosi kiva tuo sohvaperunan kotijumppa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä näillä keleillä helposti jää sohvalle :). En tiedä oliko ihan viisasta viedä 2vee tänään jalkapatikalla kerhoon. Melkoisella yskällä tultiin takaisin. Ilma on todella raakaa.

      Poista
  13. Voi mikä nimi videolla :) Kotijumppa voi olla kyllä tosi tehokasta! Tsemppiä sulle <3 IHana tuo pakkaskuva susta! Täällä kans seurattiin eilen nenä kiinni ruudussa jäkistä ja ihanaa, kun pojat voitti mestaruuden :) Mukavaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kotijumppa on varmasti tehokkaampaa kuin kotijumppaamattomuus. Siihen luotan ;).
      Pikkuleijonat herättävät äidinvaiston. Minua kauhistutti katsella niitä hanskattomia käsiä voitonjuhlassa kauheassa pakkasessa :).

      Poista
  14. Kauniita pakkaskuvia! Tsemppiä kotijumppaan. Kurkkaan sitä jonakin aikaisempana ajankohtana, nyt on jo myöhä. Kiinnostaa. Ainut "kuuma" juttu on tainnut olla tällä viikolla tuo Pikkkuleijonien voitto. Se oli hienoa! Muuten pakkanen paukkuu.
    Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Jumppa on hyvä (=lyhyt ja helppo). Olen onnistunut koukuttumaan siihen. Tehoaa ;)

      Poista
  15. Kiitos vinkistä! Sohvaperunan kotijumppa menee testiin heti tänään.
    Olen treenannut saman kaavan mukaan jo kyllästymiseen asti, vaihtelu
    virkistää aina.
    Että osaa olla luonto kaunis näin talvella(kin). Upeita kuvia!

    Auringonsäteitä viikonloppuusi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija! Maanantaisin pitäisi päivittyä uusia liikkeitä sohvaperunalle. Uskon, että ainakin tammikuun tuota jumppaa jaksaa seurata ;).

      Poista
  16. Niin kauniit pakkaspäivän kuvat. Hyvällä varustuksella ulkoilu pakkasellakin onnistuu. Kotijumpan olen itsekin nyt löytänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Kotijumpan etu on aikatauluttomuus. Meillä tosin saa välillä liian innokasta jumppaseuraa :).

      Poista

Kiitos kommentistasi!