.

.

maanantai 2. toukokuuta 2016

Kepeät pihajuhlat tekivät vapun


Muurikkalettukesteistä on hyvää vauhtia muodostumassa meille vappuperinne. Pihapaviljongista lettulautasen äärestä on kiva tutkailla lähitienoon yleisötapahtuman vappuhumua. Nyt kun kestejä kannusti vielä kesäinen aurinko, oli juhlafiilis erityisen kohdillaan.



Laskin, että vapun pihajuhlissamme piipahti kolmisenkymmentä vierasta. Mies paistoi seitsemän litraa lettutaikinaa. Melkein kaikki meni. Oli niin mukava tavata ihmisiä, joiden kanssa tulee oltua aivan liian vähän yhteyksissä. Ja tietenkin oli mukava viettää vappua myös niiden kanssa, joita tapaa harva se päivä.

Vappu on yksi suosikkijuhlistani siksi, että se on niin rento. Vapun viettoon ei ole mitään kaavaa. Emäntäkään ei ehdi stressaantua, kun kaikki tapahtuu vähän extempore. Vieraat kutsutaan viime tingassa ja etukäteen varmistetaan vain, että lettutaikinaa ja hilloa riittää.


Grillasimme myös makkaraa, ja tein minä tarjolle Ceasar-salaatinkin, mutta sitä jäi vapusta yli. Kuka nyt salaattia söisi, kun vieressä on jotain rasvaista ja makeaa. Letut olivat selvästi pääroolissa.



Salaatin soisi kyllä maistuvan tämän viikonlopun jälkeen. Instagramin seuraajille esittelin millaisia herkkuja ahmimme jo perjantaina mummin munkkijuhlissa. Melkoista syöpöttelyä on siis ollut koko pitkä vappu.



Ystäväni Minnie from Disneyland oli pihapirskeiden odotetuimpia vieraita, sillä hän toi juhliimme muitakin kuuluisuuksia.


Minnien seurueessa paikalle saapunut filmitähti Miss Butterfly oli valinnut vappueleganssiinsa vaaleanpunaisen höyhenpuuhkan ja strassisomisteiset pleksit. Lasit taisivat olla Diorin. Neitokainen muisti kummitätiään ihastuttavalla vappukimpulla.


Näissä kukissa kevät on kepeän kaunis!


Kuopukseni toimi pikku Minnien seuramiehenä. Tuollaisessa tilanteessa iskee miesväelle helposti tarve esitellä rohkeimmat temppunsa. Vieraisilla ollut koiraparka meinasi joutua urheustestin kohteeksi. Huolestuneille tiedoksi, että ehdin kameran takaa pelastamaan koiran korvineen. Sille ei jäänyt traumoja, ja sen emäntä lupasi sille hattaran.


Ai niin, olihan juhlaväen mukana myös yksi ruotsalainen NHL-tähti. Hän tiesi arvonsa ja vaati päästä vähän muita korkeammalle saadakseen parempia näköaloja ympäristöönsä. Lettua NHL-tähti ei syönyt. Lettu ei vissiin kuulu huippu-urheilijan ruokavalioon (vielä).


Kiva lämmin vappu siirtää tunnelmat jo kesämuudiin. Näistä fiiliksistä toivottelen mukavaa tynkäviikkoa. Vapusta väsynyt juhlakansa saa helatorstaista ylimääräisen huokaisuhetken. Nautitaan siitä!

Terveisin Katja

Instagram-sivuni löydät TÄÄLTÄ.  Nainen Talossa on myös Facebookissa. Voit tykätä blogin sivusta ja tilata päivitykset TÄÄLLÄ.

43 kommenttia:

  1. Onpas teillä ollut hulinaa, mutta ihanan rennolla otteella. Ja sää todellakin suosi tänä vuonna juhlijoita.

    Ihania nuo pikkuihmiset, etenkin tuo Zetterberg <3 Juu, ei mitään herkkuja huippu-urheilijoille.

    Aurinkoista viikkoa <3

    psst. laitoinkin jo tohon edelliseen postaukseen viestiä, että sulle olis ilouutisia mun blogissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pitääkin tulla tsekkaamaan uutiset. Jännää ;)
      Pikkuihmiset tekevät kunnon bileet. Mitä se olisikaan ihan vain aikuisten kesken :D

      Poista
  2. Oi miten ihanat bileet. Mulla alkoi niin tehdä mieli lettuja 💟💓💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukapa voisi vastustaa, kyytipoikana kesäpäivä :)

      Poista
  3. Ihanan kuuloiset ja oloiset vappukemut ja ihastuttavia vieraita :)
    Minä vietin parina päivänä aikaa kaupungilla lasillisten äärellä, mutta vappupäivä menikin (ainakin osittain) imurin varressa kotona. Mutta eikös vappu toisaalta olekin työn juhla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasilliset kaupungilla on oikein sopivaa vappuohjelmaa. Ja miksei imurointikin, kun sen noin ottaa ;). Meillä imurointia ja muuta tylsää on kaikelta hippaloinnilta jäänyt niin paljon rästiin, että helatorstai menee varmaan "työn juhla" -teemalla.

      Poista
  4. No nythän tässä pitää saada lettuja, höh sun ja sun ihanien kuvien kanssa! Mun pitäis ostaa kyllä Muurikka, kun muurinpohjaletut pihalla paistettuina on ihan parhaita.

    Vaan on teillä ollut siellä porukkaa ja kuuluisuuksia oikein muidenkin edestä, ihanat juhlat ja hulinat vaikuttavat olleen!

    Onneksi tämä viikko on tynkä sellainen, mulla on vieläpä perjantaikin vapaata, joten ei ole kuin kaksi työpäivää jäljellä...

    Ihanaa alkanutta toukokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Anu.
      Muurikka on ollut meillä muutaman vuoden. Se on ollut ihan huippu hankinta. Suosittelen! Laitan muurikalla kaikenlaisia kasviswokkejakin. Ja on siinä tullut paistettua myös juustoa, kalaa ja kanaa. Tosi kätevä vempele. Varsinkin, kun meillä mies on usein se muurikkavastaava :D.

      Poista
  5. Kivat lettubileet! Kyllä vierailla kelpasi käydä. Meillä kävi vierAita ja melkein koko vapun olimme kotona. Kiva vappu, kauniin ilman kera<3 Mukavaa viikon alkua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jaana! Nyt oli olosuhteet niin hyvät kaikenlaiselle keväthulinalle. Vähän toista kuin raekuuroissa :)

      Poista
  6. Hei, tunnistan tuon tienoon vesiltä käsin. Ensi kesän seilailuilla tirkistelen tarkemmin rannan suuntaan Unelman kannelta tai salaa hytistä kiikareilla tiiraillen. Hih!

    Nyt iski aivan tolkuttoman hirveä letun himo. taidankin esittää toiveen lettukesteistä äitienpäivänä. Niitä voi syödä sekä suolaisella etää makealla täytteellä ja niistä saa kaikkiin ruokavalioihin sopivan version.

    Me vietimme vappua (perinteisesti) puunaten ja touhuten. Nyt alkaa Unelma olla valmis vesille laskuun.

    Aurinkoista maanantai-iltaa! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija!
      Hauskaa, että tunnistit tienoon. Nyt voinkin tulevana kesänä puolestani tiirailla Unelmaa vesiltä. Kesäiltaisin laivabongaus on yksi suosittu koko perheen harrastus ;).
      Äitienpäivään letut sopivat yhtä lailla. Suolainen täyte alle ja makea päälle :).

      Poista
    2. Tiirailemisiin puolin ja toisin! :) Tuija

      Poista
  7. Näyttää hauskalta ja värikkäältä. Minnit ovat suloisia, isot ja pienet. Minä en malttanut lähteä kaupunkiin vappubileisiin, kaunis sää sai jämähtämään talikonvarteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minneillä on tyyli kohdallaan :)
      Talikonvarressa vietetty vappu oli varmasti myös mukava. Kevättöitä on kevyt tehdä auringonpaisteessa. Ja kesä on taas lähempänä!

      Poista
  8. Kiva vappujuhlat ja kuka voisi vastustaa muurinpohjalettuja? Ei kukaan.
    Pisteet miehelle paistourakasta. Olen itse yrittänyt joskus oikein kunnon paistourakkaa, mutta kun suu käy kokoajan ja lasta heiluu isossa kaaressa, jää lettujen onnistumisprosentti turhan alhaiseksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Letut ovat aika varma nakki :)
      Minäkään en haluaisi olla paistaja. Ei siitä mitään tulisi. Huseeraan ympäriinsä, kun on väkeä ja kaikenlaista huomiontarvetta. Miehen persoonaan tuo rooli onneksi istuu. Aika tasalaatuista jälkeä tuli, suorastaan säntillistä :)

      Poista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Kivankuuloiset ja näköiset juhlat teillä! Meidät onneksi kutsuttiin aatoksi mukaviin juhliin ja vappupäivänä käytiin sirkuksessa ja mun siskon perheen luona. Teki kyllä hyvää nähdä ystäviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin nautin vapun sosiaalisesta puolesta. Olen vähän kärsinyt kyläilynpuutteesta, kun ei ehdi eikä kerkeä eikä aikataulut sovi. Nyt näki tuttuja ja oli kivaa.
      Sirkus kuulostaa tosi hauskalta, sopivaa vappuohjelmaa!

      Poista
  11. Oijoi miten ihanan näköiset tarjoilut! Ja hei oli kiva tavata sillon BIDssa, toivottavasti seuraavan kerran ehditään jutskailemaan enemmän! Aurinkoa viikkoosi <3

    VastaaPoista
  12. Ihanat hulinat teillä! Kiva postaus! Mukavaa viikkoa sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marita. Vapussa oli kivat ainekset. Paljon inspiroivia vieraita :)

      Poista
  13. Oi, miten ihanat pihajuhlat teillä on ollut. Ja, kyllä ilma suosi juhlintaa. Toivottavasti saamme nauttia auringosta pitkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Hyvää ennustavat säästä nyt pitkään. Nautitaan :)

      Poista
  14. Oi miten ihanalta kuulostaa!Wautsi vau...ihanaa, että jaksat tuollaiset järjestää1
    Itsekin 'emännöin' miellelläni tuollaisia juhlia ja kokoontumisia, eikä tarjoilun tartte olla hernerokkaa kummempaa...niin tietty sitä pannaria hillon kanssa ;)
    Ihanaa tynkäviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minulla on taipumuksena järjestää juhlia vähän liiallisella vaivannäöllä. Monesti mielessä on jokin "ihana idea", jonka toteutus on turhan työlästä. Nämä eivät olleet sellaiset pirskeet, ja kivaa oli silti...ja etenkin sen takia :)

      Poista
  15. Ooh mitä tähtiä teillä ollut vieraana ja muutenkin herkullisen aurinkoinen vappumeininki. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt oli vieraat vähän paremmista piireistä. Kyllä kelpasi kuvata <3

      Poista
  16. Ihanan kepeät juhlat!
    Kaunista toukokuuta teille!

    VastaaPoista
  17. Oih miten ihanat vappujuhlat! Tuollainen rento yhdessä olo on ihan
    parhautta. Upeita asuja juhlaväellä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija. Kesä antaa hienot puitteet keikenlaiselle rennolle pippaloinnille. Pihajuhlat on ihan parhaita ja ehdottomasti kivoimpia myös järjestää :)

      Poista
  18. Tunnelma todellakin välittyi - ihanaa yhdessäoloa. Muistankin, kun tämä muurikka-perinne alkoi ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa :). Muurikka antaa loistavat eväät ihan perinteeksi asti. Miten monta vuotta menikään jo "hukkaan" ilman muurikkaa :D

      Poista
  19. Ihania kuvia ♥︎ Näyttää niin iloisilta juhlilta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!