.

.

torstai 9. kesäkuuta 2016

Parhaassa seurassa


"Parasta seuraa saa, kun itse tekee." Noin Jenni Pääskysaari luonnehti eräässä haastattelussa viihtymistään lastensa kanssa. Hyvin sanottu. Olen useimmiten samaa mieltä. Itse tehdyssä parhaassa seurassa saankin viettää nyt ihan koko kesän. Toista tällaista tilaisuutta ei taida enää tulla.

Näin kesäloman alussa pojat (ja äiti) ovat olleet lomasta innoissaan ja erityisen hyvällä tuulella. Sovimme, että pelivehkeet (kännykkäpelit, tabletti, pleikka) olisivat pääosin hyllytettyinä kesän. Peliaikojen vahtiminen kiristää helposti pinnaani, ja viikon kokemuksen perusteella olisin nyt valmis heivaamaan härvelit ikuisiksi ajoiksi. Niin paljon rauhallisempaa on ollut, kun aiheesta ei ole tarvinnut edes "keskustella".

Pallokentällä ja trampalla nuo ovat aina viihtyneet, mutta pelikoneiden puute on lisännyt lajikirjoa. Sulkkis, frisbee, litta, askartelu, kalastus, majan rakennus. "Siivosivat" jopa leikkimökkiä. Sen puuhan jälkeen kyllä mietin, että kauankohan minun kuntoni kestää pelikoneiden täyttä hyllytystä.


Olemme pyöräilleet alkukesästä paljon erilaisilla kokoonpanoilla. Pääsemme aika pitkälle jo koko sakillakin. Koulupojilla on kunto ja into kohdillaan, ja pikkumies viihtyy istuimessaan minun pyöräni kyydissä.


Ihan mahtaviin maisemiin pääsee pyöräretkillä. Parhaimmissa retkikohteissa saa syöttää lampaille ruohoa ja itselleen jätskiä.


Koulun loppuminen toi lapsille loman ja yhteistä tekemistä, mutta myös minulle enemmän työtä. Pyykkikasa on ehkä triplaantunut ja ruokakulut tuplaantuneet. On pakko ulkoistaa osa kokkailuista, jos mielii ehtiä pyöräretkille. Citymarket oli kyllä lämminhenkinen muistaessaan lasten kesäloman euron laatikoillaan.


Päätin myös, että päivän "salaatti" voi välillä näyttää tältä:


Ainakin silloin, kun on kesän tärkeimmät markkinat!


Jenni Pääskysaarella on muitakin fiksuja ajatuksia liittyen lapsiin. Vakuutuin Pääskysaaren erityislaatuisesta selväpäisyydestä luettuani tuon kirjan, jonka hän on kirjoittanut rohkaisuksi pojille. Aion lyödä kirjan poikieni käteen heti, kun heillä on ikää vähän enemmän. Nyt jo olemme lukeneet kirjaa soveltuvin osin yhdessä.

Itsekin voimaannuin kirjan tekstistä, vaikka en olekaan poika. Suosittelen kirjaa siis paitsi pojille, myös varttuneemmille äideille. Luettuasi opuksen, voit hyvin uskoa olevasi mahtava tyyppi - oikea timantti.

Meillä on edessä kesän ensimmäinen viikonloppureissu, jonne lähden isompien poikien kanssa kolmistaan. On virkistävää jakaa sakkia välillä ja olla silti aina ihan parhaassa seurassa.

Kesäterveisin Katja
Instagram-sivuni löydät TÄÄLTÄ.  Nainen Talossa on myös Facebookissa. Voit tykätä blogin sivusta ja tilata päivitykset TÄÄLLÄ.

37 kommenttia:

  1. Hih... tuo "salaatti" sai hymyilemään :) Oikein ihanaa kesää ja lomaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marru. Tuosta salaatista on tykätty joka foorumissa ;D

      Poista
  2. Salaatti minun makuuni =D Ihanan kesäisiä kuvia <3

    VastaaPoista
  3. Niin samaa mieltä Jennistä :) Ihanaa kesää sinne !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne. Tuo kirja oli niin hienosti kirjoitettu. Täynnä hyviä asioita.

      Poista
  4. Ihanaa kesäistä menoa!
    Meillä kans on aamulista, ennekiin koneen saa edes aukaista ja joka viikko pitää lukea vähintään yksi kirja ja akkareita ei lasketa ;) Kotona koneet houkuttaa enemän, mutta kunhan maalle mennään niin ne unohtuu...kaikilta <3
    Hauskaa reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Jonkinlainen aamulista meilläkin pitäisi olla. Sehän helpottaisi äidin aamunalkutusta. Syökääpuuropeskäähampaatvaihtakaapäivävaatteetavatkaa verhotjasuorikaasängyt :D Kirjojen puolesta koitan myös puhua. Kausittain se tehoaakin aika kivasti. Ehkä lukemisenkin voisi tavoitteellistaa, kiitti vinkistä ;)

      Poista
  5. Ihana postaus joka sai hymyilemään ahdistavan illan päätteeksi. Ihana salaatti ja niin viisas päätös laittaa masiinat lomalle. Mukavaa reissua teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni. Kiva, että hymyilit :)
      Jos on hyvä kesä, härveleitä tuskin kovasti kaivataan. Kovin sateiset säät kyllä varmaan romuttaisivat tavoitteen. Toivotaan, että paistaa.

      Poista
  6. Tuo salaatti on kyllä just eikä melkein :D Täytyykin ottaa tiukka linja noiden laitteiden kanssa loppu lomaksi, kun meinaa välillä helposti mennä vain pelailuksi.

    Mulla on lomalukemisena Jenni Pääskysaaren Tyttö sinä olet -kirja. Sitä on paljon kehuttu, joten uskon, että tuo poikaversio on yhtä hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaista salaattia on tilattu meillä myöhemminkin, mutta en taida ihan heti uudestaan sitä kokata.
      Poika-kirja onkin ilmeisesti jatkoa tyttö-kirjan saamalle suosiolle. Tosi hyvää selväsanaista ja maalaisjärkistä tekstiä :)

      Poista
  7. Ihanaa lomameininkiä ja niin hieno salaatti :)
    Meillä pojat käyvät päivisin urheiluleiriä 9-16 ja ovat saaneet pelata vapaasti illalla. Sakki on ollut niin raukeaa, että kolme iltaa meni niin etteivät jaksaneet edes tapella keskenään :D :D
    Kivaa loman jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Urheilun vastapainoksi onkin kivempi antaa peliaikaa. Meilläkin on kovin liikkuvaista sakkia. Ei onneksi tarvitse patistaa pallokentälle. Tuntuu kuitenkin, että varsinkin keskimmäinen pojista hyötyy pelittömyydestä. Sen ikäinen vielä leikkiikin, jos leikille annetaan tarpeeksi "tyhjää tilaa".
      Liikunnan tuoma väsy on kyllä huippu juttu. Siitähän hyötyy koko perhe :D

      Poista
  8. Ihanan rento, kesäinen postaus =) Minä ajattelen lapsista juuri samoin: parasta seuraa saa, kun sen tekee itse.
    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minulla on juuri takana pitkä viikonloppu 2/3 pojista kanssa. Meillä oli kivaa ja opin monta fudiskikkaa. Enää ei lähde potku niin helposti kärkkärillä ;).

      Poista
  9. Olipa ihanasti kirjoitettu :)
    Ihanaa kesälomaa ja -fiilistä!

    VastaaPoista
  10. Kyllä, ihana kirjoitus. Hee, ymmärrän hyvin äidin työn triplaantumisen, kun koulujen loma alkaa. Siitä ei ihan äkkiä eroon muuten pääsekään. Huomasin vaan nimittäin, että tähän asti kun on riittänyt ruuanlaitto arkisin töiden jälkeen, niin nyt nuo miehenkokoiset poikani tarvitsevatkin aikkas paljon ruokaa per päivä, kun syövät kaikki ateriat kotona. Ah, miten helppoa onkaan, kun ovat koulussa :). Ennen kuin oma lomani alkaa, väännämme siis miehen kanssa illat pitkät laatikkoja ja muita perusruokia, että syömistä riittäisi aina kerralla useammaksi päiväksi, huh, mutta varsin huonolla menestyksellä ;)). On se kouluruoka vaan hieno juttu tässä maassa, nyt sen taas tajuaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pilvi. Pelottavinta tässä tosiaan on se, että ymmärrän ruokamäärän tarpeen vain kasvavan vuosien myötä. Meillähän tämä poikakolmikko on vielä ns. pieniä. No, syövät silti kuin hevoset.
      Ikeasta olen hankkinut isoja metallivuokia joihin pyöräytän jättilaatikot pariksi päiväksi. Välillä kyllä meinaa tympiä samojen sörssöjen paistaminen. Olisi niin kiva hifistellä vähän hienommilla makuelämyksillä kuin makaronilaatikolla ;) .

      Poista
  11. Ihana postaus. Todellakin parhaassa seurassa on mukava viettää kesälomaa. Nauttikaa!

    VastaaPoista
  12. Kiva kuulla, että on muitakin jotka rajoittaa pelaamista ja ruutuaikaa! Meillä pojat (8 ja 10) ovat lomailleet ensimmäisen viikon Mikkelissä serkkujen luona futiskoulun ja muun urheilun merkeissä. Ovat kuulemma urheilleet n. 8h päivässä, joten ei ole paljon kännyköillä pelattu! Viikonloppuna palaavat kotiin sitten alkaa minulla loma-arki ihan rytinällä! Ruokaa saa taas laitella isompia määriä ja varmasti ruutuajastakin keskustella... Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  13. Kiva kuulla, että on muitakin jotka rajoittaa pelaamista ja ruutuaikaa! Meillä pojat (8 ja 10) ovat lomailleet ensimmäisen viikon Mikkelissä serkkujen luona futiskoulun ja muun urheilun merkeissä. Ovat kuulemma urheilleet n. 8h päivässä, joten ei ole paljon kännyköillä pelattu! Viikonloppuna palaavat kotiin sitten alkaa minulla loma-arki ihan rytinällä! Ruokaa saa taas laitella isompia määriä ja varmasti ruutuajastakin keskustella... Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna. On kyllä mukavaa, että lapsilla on hyviä harrastuksia. Liikunta on aina kannustettavaa. Kun onnistuisikin kasvattamaan sellaisen urheilukipinän, joka kantaa elämäntavaksi asti. Siinä ohessa voisi sitten vähän pelata noita vempaimiakin :)

      Poista
  14. Onpas herkullisen näköinen salaatti, tuo varmasti uppoaisi meilläkin 😝. Eli Jenni Pääskysaaren kirja pitää laittaa muistiin ja lukaista, kukapa sitä nyt ei haluais olla timantti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota salaattia on aika paljon kiitelty ;).
      Kirja kannattaa kyllä tsekata. Minä tykkäsin, ja esikoinen löysi sieltä jo kiinnostavia haastattelujakin. Jenni oli osannut ottaa kirjaan mukaan myös poikia oikeasti kiinnostavia henkilöitä.

      Poista
  15. Ihana postaus. Salaatti näyttää oikein herkulliselta :D
    Kiitos kirjavinkistä. Tuo kuulostaa tsekkaamisen arvoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati. Lautasellahan pitää olla aina jotain värikästä...

      Poista
  16. Pyöräily on hyvä harrastus. Olen tänä keväänä ja kesänä (?) polkenut enemmän kuin ennen, ja olen ylpeä itsestäni, että ensimmäisenä ei tule auto haettua katoksesta, kun lähtee liikkeelle. Viime kesänä tuo mun auto oli seisonnassa, ja taidan kohta laittaa sen myös. Tuo Jennin kirja voisi olla hyvä lahja muuten äideille, joilla on poikia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä lahjaidea tosiaan!
      Minäkin olen pyöräillyt nyt enemmän kuin aikoihin. Laji on niin helppo koko perheen harrastus tässä vaiheessa. Kelitkin ovat suosineet. Taitaa tulla meille oikea pyöräilykesä.

      Poista
  17. Mukavaa kesälomaa sinne! Ihana postaus ja niin hyvän näköinen salaatti! <3

    VastaaPoista
  18. Ihanaa ja urheilullista lomaa teille!

    Mulla on vielä tuo "POika sinä olet"....lukematta. Siitä Jennin kirjoittamasta tyttöjen kirjasta kirjoitinkin täällä: http://sutkautuksia.blogspot.fi/2016/04/tytto-sina-olet.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elisa!
      Poika-kirja jatkaa tyttö-kirjan fiksua sanomaa vähän poikamaisemmin. Ja allekirjoitan täysin, että tämäkin sopisi luettavaksi kenelle vain. Ihan timanttisia opuksia!

      Poista
    2. Jaa nyt luinkin edellisen kommentin, että on tosiaan tyttökirjakin. :D

      Poista
  19. Eikö tuosta kirjasta ole tyttöversiokin? Täytyisi lueskella! Aurinkoisia päiviä sinne!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!