.

.

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Uuden arjen kuulumisia


Long time no write. Näin nopeasti ei ole kolme viikkoa kulunut ainakaan kolmeen vuoteen. Työssä käyvän ihmisen ajanlaskussa on aivan eri kaava kuin kotiäidillä.

On maanantaiaamu. Sitten yhtäkkiä ollaankin jo keskiviikkoillassa. Ja hupsis; perjantai-iltapäivä koittaa. Kaupan kautta kotiin ja rentoa viikonlopun aloitusta viettämään. Että jaksaa sitten lauantaina tehdä viikon edestä kotitöitä, pyykätä ne seitsemän koneellista. Ja kappas, taas ollaan kohta maanantaissa.

Kolmen vuoden hoitovapaan jälkeen työarki on ollut piristysruiske. Uusia asioita, uusia ihmisiä, uusia paikkoja. Paljon myös ennestään tuttua ja vyöryllä mieleen palaavia asioita. Jonkinlainen paluu kokonaiseksi, sillä työidentiteetti on aika iso osa elämää sittenkin. Ehkä sen merkitys myös korostuu näin pitkän tauon jälkeen.



Olen nauttinut työmatkojen rentoudesta. Ajatella, että minulla on omaa aikaa autossa reilun tunnin verran joka päivä. Näin uutuudeltaan tuo on tuntunut erityisen mukavalta. Lempimusiikkia nappulat kaakossa, eikä yhtään jupinaa takapenkiltä. Jos vain jonakin iltana ehtisin kirjastoon maksamaan itseni vapaaksi lainauskiellosta, niin lainaisin vielä äänikirjan automatkoja varten. Joku ruotsalainen dekkari virittäisi sopivan jännästi uuteen päivään.



Minua varoitettiin ennen töihin paluutani, että työarjessa aika ei riitä sitten mihinkään. Sen olen kyllä jo huomannut. Minun aikani ei ole riittänyt oikein mihinkään sellaiseen, mitä en ihan viimeisen päälle halua tehdä tai mitä on koe aivan välttämättömäksi. Aika on uudessa arjessakin riittänyt ulkoiluun, juoksulenkkeihin, Pokemon-jahtiin ja pikanokosiin olohuoneen lattialla.

Aika ei ole riittänyt ihan jokaiseen vanhempainiltaan, kauppareissuun, siivoiluun, pyykkäykseen tai pihatöihin. Nyt voi priorisoida hyvällä omatunnolla. Kotona ollessa oli tekosyyt vähissä, ja siihen jo kyllästyin.

Lapsille työarkeni on ollut iso muutos, joten olen yrittänyt näinä viikkoina panostaa lasten kanssa vietettyyn aikaan. Onneksi on superosallistuva mies ja tukiverkkoja. Ettei kaikki lasten hyvä ole itsestä kiinni.



Tässä postissa on kuvituksena sunnuntaiulkoilua parin viikon takaa. Nythän metsässä on jo vähän enemmän ruskan sävyjä. Syksy on aina ollut minun vuodenaikani. Tunnen itseni energiseksi. Nautin kirpeytyvästä kelistä ja alati muuttuvista sävyistä ulkona. Kamerassa olisi paljon kauniita kuvia, sillä kuvien ottamiseen ei aikaa mene. Toinen onkin saada ne tänne blogiin asti.

Blogi päivittyy jatkossakin, mutta tahdista en tiedä. Koen tässä uudessa tilanteessa, että nyt erityisesti pitää olla perheelle läsnä eikä huudella puolihuolimattomia vastauksia tietokoneen takaa.



Nopeatempoista Instagramia olen päivittänyt ahkerasti myös näinä hiljaisina blogiviikkoina. Sieltä löytyy kuvia mm. eiliseltä reissulta Vaihmalaan, kun kävimme äidin kanssa juhlistamassa syntymäpäiviä. Söimme kauniisti kootut annokset saaristolaisleivällä ja savujuustolla kuorrutettua possunniskaa, joka tarjoiltiin parsa-kantarellipyttipannun kanssa. Ihania makuja. Mutta vähän harmitti, kun annoksen liha oli jäänyt liian kylmäksi.

Olen myös innostunut kokeilemaan Instagramin uutta Stories -ominaisuutta, joka on todella matalan kynnyksen tapa julkaista videoita. Nyt ymmärrän, miksi moni blogiystävä hurahti toissa vuonna Snapchatiin. Oletko sinä jo kokeillut Instan tarinoita?


Mukavaa ja energistä syyskuun loppua kaikille lukijoille!

Terveisin Katja

Instagram-sivuni löydät TÄÄLTÄ.  Nainen Talossa on myös Facebookissa. Voit tykätä blogin sivusta ja tilata päivitykset TÄÄLLÄ. 

lauantai 3. syyskuuta 2016

Loviisan Wanhat Talot


Viimeisiä viedään. Kolmen vuoden hoitovapaa päättyi, ja maanantaina kotiäidistä kuoriutuu työssä käyvä uraäiti. Muutos on jo odotettu, ja uskon kaiken lutviutuvan vielä hyväksi ja elämän osa-alueiden löytävän sopivan balanssin.

Lapset ovat jo osoittaneet kiitettävää reippautta. Kuopus on kunnostautunut päiväkodissa. Hän osasi ajoittaa ensimmäisen aamun raivarit mukavasti kotieteiseen, ja päiväkotiin mentiin sivistyneesti. Koulupojilta on lisäksi havaittu aivan uutta oma-aloitteisuutta. Myös sellaista toivottavaa.

Ehkä palaan elämänmuutostunnelmiin blogissa vielä myöhemmin. Mutta nyt juttua kesän viimeisestä road tripistä. Luvassa on taas kuvatulva.



Ajelimme viime sunnuntaina ystävän kanssa Loviisan Wanhat Talot -tapahtumaan. Kannatti istua autossa kaksi kertaa kaksi ja puoli tuntia. Siinä ehti vaihtaa kaikki patoutuneet kuulumiset ja puhua maailman taas piirun verran lempeämmäksi ja ymmärrettävämmäksi paikaksi. Itse kohteessa oli juuri meille sopivaa nähtävää, sillä kumpikin asumme vanhassa talossa, ja ystäväni jopa kahdessa.



Loviisan Wanhat Talot -viikonloppuna yleisö pääsee tirkistel... ihastelemaan aitoja koteja Loviisan vanhoissa taloissa. Miten persoonallisia asuntoja ja sisustuksia siellä onkaan!

Kaikki asuntomessutalojen steriiliyttä ja modernia minimalismia arvostelevat voisivatkin suunnata katseensa Loviisaan. Siellä ei vähemmän ole enemmän, vaan kaikkea on runsaasti ja vielä vähän päälle.



Tuollainen runsaus viehättää minua helposti muiden kodeissa, vaikka itse kaipaan kodin sisustukseen selkeyttä ja väljyyttä (siivoushelppoutta). KonMaritus ei varmaankaan ole saanut Loviisassa vielä kovin suurta jalansijaa. Tai sitten näissä vanhoissa taloissa vain oikeasti rakastetaan tavaraa. Ja kyllähän runsas tyyli taloihin sopii. Uskon, että näissä asuu ahkeraa ja kotiaan rakastavaa väkeä. Kotirakkaus välittyy välittömästi.



Monissa kodeissa oli sisustettu kukilla hyvin viehättävällä tavalla. Vanhat lasipurkit saavat minut aina puolelleen. Ja pelargoniathan kuuluvat vanhojen talojen ikkunalaudoille.



Vanhat kodit olivat useimmiten aika värikkäitä. Jotain hyvin vaaleaa ja valkoromanttista silti löytyi. Valkoiset pitsit ja koukerot olivat joskus minunkin kotihaaveissani. Mutta sitten tuli elämä ja kolme poikaa. Maku muuttui, kun käytäntö saneli. Loviisassa valkoista oli helppo ihastella.




Kekseliäistä sisustuksista saattoi saada ideoita. Ystäväni nappasi idean kolmen varjostimen kattovalaisimesta. Yhdellä monista pihakirppispöydistä myytiin juuri sopivat minivarjostimet. Ei tullut hukkareissu siinäkään mielessä. Itse pidättäydyin hankinnoista. Minä toistaiseksi vielä vähän KonMaritan.



Itse sain vahvistusta pompom-ihastukseeni. Voisin myös repiä vanhan luontokirjan ja tapetoida sillä portaikon. Tai voisin ainakin teettää moisen pikkutarkkuutta vaativan homman jollakulla.



Mukavaan tapahtumaan kuuluu tietysti mahdollisuus nauttia ihania makuelämyksiä. Kuninkaanlammen koti ja puutarhakahvila oli niin ihastuttava paikka, että siellä kengänpohjakin olisi maistunut taivaalliselta ihan pelkän miljöön vuoksi. Todettakoon nyt kuitenkin, että tarjotut paakkelssit olivat myös vertaansa vailla.




Onneksi lähdettiin Loviisaan asti taloja katselemaan. Hyvässä seurassa kauas ei edes ole kovin pitkä matka. Onko Loviisan Wanhat Talot sinulle tuttu tapahtuma?

Terveisin Katja

Instagram-sivuni löydät TÄÄLTÄ.  Nainen Talossa on myös Facebookissa. Voit tykätä blogin sivusta ja tilata päivitykset TÄÄLLÄ.