.

.

sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Meillä jouluna 2016


Nyt on se aika, kun perun kaikki menneet pahat puheeni jouluun liittyen. Myönnän, että joulun alla tuli sanottua ehkä jotain sellaista, joka ei joulutunnelmaa kohota. Niitä sanoja pääsi siinä kohti, kun viidennelläkään lahjaostosreissulla ei löytynyt mitään järkevää isotädille. Ja siinä kohti, kun kotona huomasin puolison lahjakerraston olevan väärää kokoa ja esikoisen uusien tossujen eri paria. Joulun alle sattuu paljon sellaista, mikä menee helposti mönkään. Arjen kiireissä eriparisten lahjatossujen puristus tuntuu helposti potenssiin kymmenen.


Vaan kaikki tuo rasitus häipyy sen siliän tien, kun aattopäivänä koti on kuosissaan. Kun kuusen alla ovat vihdoin paketeissaan ne kaikki oikeankokoiset ja samanpariset. Kun pöytä on katettu ja tunnelma on pysähtyneen odottava.


Istun kattamani pöydän päähän ja nautin juhlavasta näystä. Minulle joulu on juuri tämä! Eihän mitään todella hienoa kuulukaan saada ihan helposti. Vaivannäkö takaa oikean fiiliksen.


Joulunalusrituaaleihin kuuluu meillä melkein vuosittain empiminen: "Jaksetaanko tänä vuonna laittaa juhla?" Mutta viimeistään viikkoa ennen joulua esikoisen synttäreiden jälkeen se aina kirkastuu: "Tietysti jaksetaan ja todellakin halutaan." Kutsutaan isovanhemmat ja ehkä muitakin sukulaisia. Ollaan kiitollisia siitä, että voidaan laittaa joulu ja saadaan kutsua. Lapset osaavat odottaa sukujoulua, ja sellainen heille tehdään.


Minä pääsin kyllä tänä vuonna aika helpolla jouluruokien kanssa. Mies hoiti suurimman osan ruokakauppareissuista, laittoi kinkun, kalan ja perunalaatikon. Sain keskittyä siihen mistä ihan aidosti eniten tykkään. Sain kattaa ja nätistää ja tehdä ne omat salaattini. Fetaa ja granaattiomenaa minulle, kiitos!


Äitini hoiti leipomispuolen niin kuin joka joulu.


Eikä meillä ole joulukahvipöytää ilman ihanaa glögikakkua ja keskustelua sen kiilteen onnistumisesta.


Velikultien vauhti kiihtyy aattona iltapäivää kohti, kunnes kuin salamana iskee lamaannus ja epäusko: "Mahtaako se mokoma pukki tulla tänä vuonna ollenkaan?! Ja mahtaako sitä pukkia ollakaan?!"


Ja juuri silloin se pukki tulee. Eikä kukaan vedä sitä (feikki)pukkia parrasta, vaikka toisin on päiväkausia uhiteltu.


Paketteja oli aika sopivasti. Minun suosikkini oli poikien saama lemmikkikoira, jonka saa napista helppohoitoiseksi (=elottomaksi). Tulihan sieltä kaikenlaista autoa, kirjaa ja peliäkin. Ja minä sain pörrösukat. Niitä toivoin. Ja sitten aattoiltana huomasin, että tonttujen sijasta kotona juoksenteli ninjoja. Pukki taisi ottaa tontut mukaansa ja jättää henkivartijansa meille.



Minun joulufiilikseni täydellistyy pihasaunan löylyissä. Tuohon vanhaan hirsisaunaan saa sellaisen tunnelman, mitä mikään turha ei tavoita. Tänä jouluna olen joulusaunonut jo kahdesti. Ja pian taas mennään. Vielä ainakin yksi päivä köllötellään tässä pehmeässä joulupumpulissa. Katsellaan maailmaa joulunpunaisten silmälasien läpi. Eikä varsinaisesti silti nähdä yhtään punaista, vaikka aihettakin välillä tässä sokerihuurretussa seurassa olisi...


Rennon rauhaisaa joulun jatkoa kaikille lukijoille!

Terveisin Katja

Instagram-sivuni löydät TÄÄLTÄ.  Nainen Talossa on myös Facebookissa. Voit tykätä blogin sivusta ja tilata päivitykset TÄÄLLÄ.